Browsing by study line "Tekoälyoikeus"

Generatiivinen tekoäly on tehostanut markkinointiyritysten mahdollisuuksia tuottaa innovatiivisia mainosmateriaaleja entistä tehokkaammin asiakasyrityksen toiveiden mukaisesti. Markkinointiyritysten on otettava toiminnassaan huomioon generatiivisen tekoälyyn ja sen tuottamiin teoksiin liittyvät omistus- ja tekijänoikeuskysymykset, sekä niistä johtuvat oikeudelliset riskit. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, mitä tekijänoikeuksiin ja sopimuksiin liittyviä riskejä markkinointiyrityksen tulisi ottaa huomioon, ja miten näitä riskejä voisi hallita sopimusten avulla. Generatiivisen tekoälyn kouluttamisessa on voitu käyttää syötedatana teoksia, joiden käyttöön tekoälyn kehittäjällä ei ole oikeutta. Tällöin myös tekoälyn tuotos eli tuotantodata, jonka markkinointiyritys myy eteenpäin, voi loukata kolmannen osapuolen tekijänoikeuksia ja täyttää esimerkiksi tekijänoikeuslain mukaisen tekijänoikeusrikkomuksen tunnusmerkistön. Tekijänoikeusloukkauksen lisäksi markkinointiyrityksen on otettava toiminnassaan huomioon sopimusvelvoitteet, jotka johtuvat joko osto- tai myyntisopimuksista. Vallitsevan oikeustilan mukaan tekoälyllä luotuun teokseen ei ole mahdollista saada tekijänoikeutta, eikä markkinointitoimisto voi näin ollen luvata näitä oikeuksia asiakasyritykselleenkään. Markkinointiyritys voi siis suoran tekijänoikeusloukkauksen lisäksi syyllistyä sopimusrikkomukseen, josta voi aiheutua sekä taloudellisia menetyksiä että mainehaittoja. Markkinointiyrityksen näkökulmasta generatiivisen tekoälyn käytöstä voi aiheutua riskejä eri osista sopimusketjua, ja nämä riskit voivat koskea sekä syöte- että tuotantodataa. Tekoälyn palveluntarjoaja voi pyrkiä rajaamaan vastuutaan tuotetusta palvelusta ostosopimuksella. Ostosopimuksessa voi olla esimerkiksi kerrottu, millaisella syötedatalla tekoälyä on koulutettu, sekä miten palveluntarjoaja rajaa vastuutaan tuotantodatasta. Markkinointiyrityksen kannalta suurimmat riskit seuraavat ostosopimuksista, joilla palveluntarjoaja rajaa vastuutaan mahdollisista rikkomuksista eikä lupaa suojaa tekijänoikeuskanteita vastaan sekä myyntisopimuksista, joilla markkinointiyritys kantaa itse suuren osan tuotokseen ja sen käyttöön liittyvistä riskeistä myydessään tuotoksia asiakkailleen. Esitettyjä tekijänoikeusloukkaukseen ja sopimusrikkomuksiin liittyviä riskejä voidaan kuitenkin hallita erilaisilla sopimusteknisillä keinoilla, jotka voidaan jakaa neljään kategoriaan: riskien tunnistamiseen ja riskinkantokyvyn arviointiin, palveluntarjoajan valintaan, sopimusten hallintaan ja taloudelliseen hallintaan. Yrityksen kannalta tärkeimmät riskienhallinnan keinot ovat oikean palveluntarjoajan valinta sen perusteella, miten ostosopimus suojaa markkinointiyritystä ja oikein laaditut myyntisopimukset, jotka siirtävät tekijänoikeusproblematiikkaa koskevat riskit asiakkaalle tai rajaavat yrityksen kantamaa vastuuta laadullisesti ja määrällisesti.

Tekoälyteknologioiden käyttöönotto yhteiskunnan eri osa-alueilla luo mahdollisuuksia, mutta aiheuttaa myös riskejä. Tämän vuoksi EU:n tekoälysäädöksellä luodaan horisontaaliset ja yhdenmukaistetut säännöt tekoälyjärjestelmien kehittämiselle ja käytölle. EU:n pyrkimyksenä on sääntelyn avulla edistää tekoälyteknologian käyttöönottoa ja varmistaa samalla unionin oikeushyvien toteutuminen. Tekoälyteknologian käyttöönoton hidasteena on teknologiaa kohtaan koetun luottamuksen puute. Luottamuksen varmistamiseksi sääntelykehys perustuu seitsemälle keskeiselle vaatimukselle, joista yksi on ihmisen toimijuus ja ihmisen suorittama valvonta. Vaatimuksen myötä ihmisen ja tekoälyjärjestelmän vuorovaikutus oikeudellistuu tekoälysäädöksessä. Tutkielman tavoitteena on selvittää oikeudellistuvan vuorovaikutuskäsityksen sisältö. Ihmisen ja järjestelmän vuorovaikutusta on tutkittu HCI-tutkimukseksi nimetyllä (eng. “Human-Computer Interaction Research”) tieteenalalla 1960-luvulta alkaen. Tekoälysäädös analysoidaan teorialähtöisesti käyttäen analyysirunkoa, joka perustuu HCI-tutkimuksessa käytettyihin käsitteisiin ja mallinnuksiin ihminen-kone vuorovaikutuksesta. Tutkielman tiedonintressi on lainopillinen, sillä tavoitteena on empiiristä menetelmää hyödyntämällä selvittää lainsäädäntöön omaksutun vuorovaikutuksen tarkka sisältö. Tutkielmassa on myös sääntelyteoreettinen näkökulma, sillä HCI-tutkimuksen vuorovaikutuskäsitys mahdollistaa lainsäädännön laadun ja sääntelykeinojen kriittisen arvioinnin. Oikeudellinen vuorovaikutuskäsitys muodostuu erityisesti ihmisvalvonnasta, ihmiseen palautettavasta toimijuudesta ja ihmisen suorittamasta päätöksenteosta. Oikeudellinen vuorovaikutuskäsitys on erittäin dikotominen ja vastaa HCI-tutkimuksessa automaation aikakaudella kehitettyjä vuorovaikutuksen käsitteellistämisen tapoja. Oikeudellinen vuorovaikutuskäsitys ei ole ongelmaton, sillä HCI-tutkimuksen näkökulmasta se ei vastaa teknologian kehityksen astetta. Oikeudellinen lähestymistapa luottamuksen rakentamiseen perustuu HCI-tutkimuksessa tehottomiksi tai epäsuotuisiksi todetuille keinoille. Teknologia ja sen sääntely aiheuttaa yhteiskunnalle ja oikeudelle tiettyjä haasteita. Oikeudellista vuorovaikutuskäsitystä selittää oikeuden antroposentrismi. Digitalisaation aiheuttama haaste oikeuden antroposentrismille näkyy tekoälysäädöksessä erityisesti ristiriitana ihmisen vuorovaikutuksessa saaman roolin ja järjestelmien ympäristössään aiheuttamien tosiasiallisten vaikutusten välillä. Ristiriitaisuus on uhka sääntelyn tarkoituksenmukaisuudelle ja siten sääntelyn legitiimiydelle.

Tutkielmassa tarkastellaan, mitkä ovat kuluttajan suojakeinot ja oikeudet tilanteissa, joissa hylkäävä luottopäätös perustuu automaattiseen päätöksentekoon, mukaan lukien profilointiin, ja miten näihin keinoihin vaikuttaa se, jos päätöksenteon taustalla on tekoälyksi luokiteltava järjestelmä. Lisäksi vertaillaan suojakeinoja kuluttajan oikeuksiin silloin, kun kyse ei olekaan lainkaan automaattiseksi luokiteltavasta luottopäätöksestä. Tutkimme, ovatko suojakeinot toiminnasta aiheutuviin riskeihin nähden riittäviä ja miten sääntelyä tulisi tältä osin jatkossa kehittää. Automaattisen päätöksenteon suojakeinot kiteytyvät oikeuteen vaatia ihmisen osallistumista tietojen käsittelemiseen, oikeuteen esittää kantansa, oikeuteen saada selvitys päätöksestä ja siihen johtaneesta arvioinnista sekä oikeuteen riitauttaa päätös. Nämä suojakeinot kuitenkin eroavat toisistaan, riippuen tarkasteltavasta sääntelystä. (Automaattista) luottopäätöstä koskeva sääntely on tähän asti pohjautunut yleiseen tietosuoja-asetukseen sekä kuluttajansuojasääntelyyn, erityisesti EU:n kuluttajaluottodirektiiviin. Tässä tutkielmassa tarkastellaan erityisesti marraskuussa 2023 voimaantullutta toista kuluttajaluottodirektiiviä, joka aiempaa versiotaan laajemmin säätää nimenomaan automaattisesta tietojenkäsittelystä luotonannon yhteydessä. Maailman ensimmäinen tekoälysäädös EU:n tekoälyasetus tuo oman lisäkerroksensa automaattista luottopäätöksentekoa koskevaan sääntelyyn. Tekoälyasetus muun muassa edellyttää suuririskisiksi luokiteltavilta tekoälyjärjestelmiltä, joita käytetään arvioitaessa luonnollisten henkilöiden luottopisteytystä tai luottokelpoisuutta, erityistä ihmisvalvontaa, mikä osaltaan vaikuttaa kokonaisuuteen. Tutkielmassa läpikäydään näiden edelle mainittujen sääntelyiden yhtäläisyyksiä, eroavaisuuksia ja ristiriitaisuuksia, ja esitetään, miten ensinnäkin ei vielä tutkielman kirjoittamishetkellä sovellettavaa oikeutta olevia toista kuluttajaluottodirektiiviä ja tekoälyasetusta tulisi tulkita ja toisaalta tätä vanhempia sääntelyitä ja koko sääntelyverkostoa kehittää, jotta riittävän suoja kuluttajan perusoikeuksien, erityisesti syrjinnän ehkäisemisen, osalta automatisoidussa luotonannossa toteutuu.