Browsing by Subject "AIF"
Now showing items 1-3 of 3
-
(2021)Kiinteistöihin sijoittavat erikoissijoitusrahastot ovat avoimia rahastoja, joissa sijoittajan omistama rahasto-osuus on likvidiä varallisuutta, mutta rahaston omistamat kiinteistökohteet epälikvidiä varallisuutta. Tämän epäsuhdan takia lainsäädäntö ja valvovat viranomaiset vaativat rahastonhoitajien kiinnittävän korostetusti huomiota rahaston likviditeetinhallintajärjestelyihin. Tutkimuksessa tarkastellaan, miten kiinteistöihin sijoittavien erikoissijoitusrahastojen likviditeetinhallintaa säännellään ja millaisia likviditeetinhallintakeinoja lainsäädäntö rahastojen käyttöön mahdollistaa. Tutkimustehtävänä on lisäksi selvittää, onko likviditeetinhallinnan sääntely tällaisenaan hyvää ja riittävää vai tulisiko siihen tehdä muutoksia. Tutkimusmenetelmä yhdistelee oikeusdogmaattiseen metodiin myös oikeustaloustieteellistä ja sääntelyteoreettista tarkastelutapaa. Tällainen valinta on tehty, koska tutkimusaihe liittyy vahvasti talous- elämään eikä tutkimuksen tekeminen pelkästään oikeudellisessa tyhjiössä olisi mielekästä. Lisäksi tutkimuksessa pyritään ottamaan kantaa sääntelyn tasoon ja kehityskohtiin, mikä edellyttää sääntelyteoreettisen näkökulman käyttöä. Rahastojen valvonnasta vastaava viranomainen Finanssivalvonta teki vuonna 2019 laajan selvityksen kiinteistöihin sijoittavien erikoissijoitusrahastojen likviditeetinhallinnan tilasta. Syksyllä 2019 julkaistun teema-arvion tulosten perusteella rahastot päivittivät likviditeetinhallintakäytäntöjään, mikä auttoi niitä selviämään vuoden 2020 koronapandemian aiheuttamasta markkinashokista ilman suuria vaikeuksia. Ensimmäinen kiinteistöihin sijoittava erikoissijoitusrahasto perustettiin vuonna 2012, joten rahastot eivät toistaiseksi ole joutuneet selviytymään pitkäaikaisista markkinakriiseistä tai kiinteistöjen arvojen laskusta. Tutkimuksen johtopäätöksenä on, että kotimainen likviditeetinhallinnan sääntely on hyvällä tasolla, mutta EU-tason sääntelyyn odotetaan tehtävän sääntelyä tiukentavia muutoksia. Kotimaisilla rahastoilla on laajasti erilaisia likviditeetinhallintavälineitä käytössään, mutta markkinatilanne ei ole toistaiseksi edellyttänyt niiden hyödyntämistä.
-
(2022)Finanssimarkkinoilla vaihtoehtorahastoja on mahdollista markkinoida ja tarjota ei-ammattimaisille asiakkaille tietyissä tilanteissa. Tutkimuksessa on tarkastelu lainopillisesta näkökulmasta, miten vaihtoehtorahaston hoitajan ei-ammattimaiselle asiakkaalle suorittama vaihtoehtorahastojen tarjoaminen ja markkinointi eroaa erityisesti tiedonantovelvoitteiden näkökulmasta tilanteesta, jossa vaihtoehtorahastoja ei-ammattimaiselle asiakkaalle markkinoi ja tarjoaa sijoituspalveluyritys. Lisäksi tutkimuksessa on tarkastelu, kuinka ei-ammattimainen asiakas on eri sääntelyissä määritelty, ja mitä mahdollisia ongelmia määritelmän moninaisuuteen liittyy. Sijoittajansuoja on yksi finanssimarkkinoiden merkittävimmistä periaatteista. Perinteisesti sijoittajansuojaa on pyritty varmistamaan erilaisten tiedonantovelvoitteiden avulla informaatiolla, joka on laajuudeltaan kattavinta määritelmällisesti heikoimmassa asemassa olevaa ei-ammattimaista asiakasta kohtaan. Tiedonantovelvollisuuteen kuitenkin vaikuttaa se, mitä kautta ei-ammattimainen asiakas on sijoituksensa tehnyt. Jos kyse on pelkän ei-ammattimaisen asiakkaan ja vaihtoehtorahastojen hoitajan välisestä sijoittajasuhteesta, jossa ei-ammattimaiselle asiakkaalle markkinoidaan ja tarjotaan vaihtoehtorahastoa, tulee tilanteessa sovellettavaksi ainoastaan vaihtoehtorahastojen hoitajia koskeva sääntely, kun taas sijoituspalveluyrityksen ei-ammattimaiselle asiakkaalle suorittaman vaihtoehtorahaston markkinoinnin ja tarjoamisen osalta sovellettavaksi tulevat sijoituspalvelulain mukaiset velvoitteet, vaikka markkinoitava ja tarjottava tuote olisi sinänsä sama. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan, kuinka ei-ammattimaisen asiakkaan määritelmää koskevaa sääntelyä olisi mahdollista kehittää. Tällä hetkellä ei-ammattimainen asiakas on määritelty useassa sääntelyssä hieman eri tavalla, mikä saattaa luoda epäselvyyttä markkinoilla. Lisäksi huomataan, että ei-ammattimaisen asiakkaan määritelmän alle kuuluu joukko keskenään erilaisen sijoitustietämyksen ja -kokemuksen omaavia sekä keskenään eri laajuista informaatiota tarvitsevia sijoittajia. Näin ollen tutkimuksessa tarkastellaan myös nykyisen sijoittajaluokittelun riittävyyttä ja arvioidaan mahdollisuutta lisätä sijoittajaluokituksiin uusi asiakaskategoria, joka sijoittuisi ei-ammattimaisen asiakkaan ja ammattimaisen asiakkaan määritelmien välimaastoon.
-
(2020)Vaihtoehtorahaston hoitajista annetun lain voimaantulon myötä maaliskuussa 2014 useita yhteisen sijoittamisen muotoja tuli rahastosääntelyn piiriin, jotka ennen lain voimaantuloa oli luettavissa perinteiseen osakeyhtiön kautta tapahtuvaan sijoitustoimintaan. Jo lain valmisteluvaiheessa esitettiin perusteltu huoli lain pyrkimyksestä kaikenkattavuuteen ja rahastosääntelyn mahdollisesta tunkeutumisesta useille perinteiseksi katsottaville liiketoiminnan aloille. Lainsäätäjä on tarkoituksella jättänyt huomattavan harkintamarginaalin rahastosääntelyä valvovalle markkinaviranomaiselle, jonka tehtävänä on määrittää rajanveto sääntelyn alaiselle ja sääntelyn ulkopuoliselle perinteisen liiketoiminnan välille. Luonnollisesti kehityskaari ei ole kitkaton prosessi, vaan harmaalla alueella liikuttaessa käytäntö jäsentyy yksittäistapauksien kautta. Tästä rajanvetoon liittyvästä kysymyksenasettelusta muodostuu tämän tutkielman tutkimuskysymys. Tutkielmassa tarkastellaan tutkimuskysymyksenä rahastosääntelyn mukaisesti toimilupaa edellyttävää yhteissijoittamista ja sääntelyn ulkopuolista perinteistä sijoitusyhtiötoimintaa niin lupakriteerien kuin liiketoiminnallisten tekijöiden osalta ja pyritään niiden avulla täsmentämään vaihtoehtorahaston hoitajalta vaadittavan toimiluvan kannalta olennaiset rajanvetokriteerit. Tutkielmassa aineistona on käytetty perinteistä sijoitustoimintaa harjoittavaa asuntosijoitusyhtiötä ja kahta liiketoimintamalliltaan samalla logiikalla toimivaa mikrolainayhtiötä verrokkeina. Tutkielman metodi on oikeusdogmaattinen, mutta siihen on tarvittavilta osin pyritty lisäämään otteita de lege feranda-tutkimuksesta, sillä vallitseva oikeustila on alalla epäselvä ja käytäntö jäsentyy pitkälti markkinavalvontaviranomaisen muodostaman ratkaisukäytännön pohjalta. Tutkimuksen johtopäätöksenä esitetään, että markkinavalvontaviranomaisen valvontatehtävä vaikuttaa suhteettoman laajalta suhteessa resursseihin. Havainto saa tukea käytetystä aineistosta ja toimilupa punninnassa tutkielmassa hyödynnettyjen yhtiöiden toimilupaprosesseissa ilmenneistä tekijöistä. Valvontaviranomaisen valvontatehtävää olisi suotavaa keventää ja siten edesauttaa markkinatoimijoiden mahdollisuutta osallistua lupaharkintaan ennalta erilaisten osallistumismekanismien kautta. Tutkielmassa on seurattu Suomen lainsäädäntöä huhtikuuhun 2020.
Now showing items 1-3 of 3