Browsing by Subject "Data Protection"

Tässä tutkielmassa tarkastellaan kameravalvontaa osana yhteiskuntaa ja osana rikosoikeusjärjestelmää. Ihmisistä kerätään nykyään runsaasti tietoja, ja ihmiset myös luovuttavat itsestään tietoja muiden käyttöön tietoisesti tai tiedostamatta. Massavalvonta ja big data ovat käsitteitä, jotka kuvastavat nykyajan informaatioyhteiskuntia ja datataloutta, jossa tiedolla on aiempaa suurempi merkitys. Tietoa voidaan kerätä monin eri tavoin; yksi keino on kameravalvonta. Osa valvontakameroiden keräämistä tiedoista ovat hyvinkin henkilökohtaisia, kun taas joitakin tietoja annamme ihan mielellämme itsestämme, jos koemme saavamme vastineeksi jotakin. Joskus puolestaan emme välttämättä haluaisi altistaa itseämme tietojen keruulle ja valvonnalle. Tähän kuitenkin saatetaan päätyä, jos jonkin hyväksyttävän tavoitteen nimissä pystytään saavuttamaan jotakin arvokasta, joka palvelee yksilöä tai laajemmin koko yhteiskuntaa. On myös mahdollista, että emme edes tiedä, missä ja milloin meistä on kameravalvonnan keinoin hankittu tietoja tai mihin näitä tietoja on hyödynnetty. Valvontakameroita käyteään erityisesti rikosten ehkäisyssä ja selvittämisessä. Kameroita käytetään nykyään myös moniin muihin tarkoituksiin, kuten työpaikan tuotantoprosessien varmistamiseen, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden varmistamiseen, turvallisuuden tunteen lisäämiseen, tehokkaampien valvontakäytäntöjen toteuttamiseen, jälkikäteiseen faktantarkistukseen ja puhtaasti viihteellisiin tarkoituksiin sekä moniin muihin. Kameravalvonta on siten hyvin moninainen ilmiö, joka on yleisesti koettu yhteiskunnissa kuitenkin hyväksyttäväksi. Kameravalvonta liittyy vahvasti niin yksityisyyden ja yksityiselämän suojaan kuin henkilötietojen suojaankin. Suomessa ei ole kuitenkaan nimenomaisesti kameravalvontaa koskevaa yleislakia, jollainen esimerkiksi Ruotsin lainsäädännössä on (kamerabevakningslag 2018:1200). Kameravalvonta ei kuitenkaan ole jäänyt Suomessa täysin sääntelemättä, sillä lainsäädännöstämme on johdettavissa kameravalvonnan käytölle pelisääntöjä ja reunaehtoja useasta eri suunnasta. Myös EU:n tietosuojalainsäädäntö asettaa kameravalvonnalle rajoja. Voidaan puhua yhtäältä laillisesta kameravalvonnasta ja toisaalta laittomasta kameravalvonnasta. Viime kädessä rikoslaki asettaa rajat rikosoikeudellisesti moitittavalle menettelylle kameravalvonnassa. Rikosoikeudellinen laillisuusperiaatteen mukaisesti ketään ei saa tuomita sellaisesta teosta, joka ei ole tekohetkellä laissa nimenomaisesti säädetty rangaistavaksi. Rikosoikeudellisen säännön tulee olla selkeä ja täsmällinen. Yksilöllä tulee olla kyky tietää, mikä on rikosoikeudellisesti moitittavaa ja paheksuttavaa kameravalvontaa, jotta yksilö pystyy mitoittamaan oman toimintansa oikein. Laillisuusperiaate asettaa vaateita myös lainsäätäjälle, sillä rikosoikeudelliset säännöt on kyettävä muotoilemaan sanamuodoltaan niin, että rangaistavan käyttäytymisen ala on mahdollisimman hyvin ennakoitavissa. Ideaalitilanteessa tunnusmerkistöstä käy selvästi ilmi, mitä tarkoitusta varten tietty käyttäytymismalli on kriminalisoitu. Rikosoikeudellisesti moitittavaa kameravalvontaa voi lähestyä esimerkiski itse kuvaamisteon tai kuvadatan levittämisen kautta. Laittomalle kameravalvonnalle rangaistavuuden rajat asettavat tällöin ennen muuta rikoslain (39/1889) salakatselua ja salakuuntelua koskevat tunnusmerkistöt sekä yksityisyyden suojasta työelämässä annetun lain (759/2004) kriminalisointi. EU:n tietosuoja-asetuksen vastaisesta menettelystä voi vain rajoitetusti seurata rikosoikeudellinen seuraamus. Tunnusmerkistöjä ja oikeuskäytäntöä tarkastelemalla ilmenee, että kriminalisoitu kameravalvonta on sidottu muiden tunnusmerkistötekijöiden ohella pitkälti alueellisiin edellytyksiin, joiden perusteella teon moitittavuutta arvotetaan. Tällöin suojeluintressin toteuttaminen – yksityisyyden suoja – on sidottu katseltavan tai tarkkailtavan henkilön fyysiseen sijaintiin. Sääntelyn hyväksyttävyyttä voi tällöin perustellusti tarkastella kriittisesti huomioiden esimerkiksi Euroopan unionin tuomioistuimen ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntö itsemääräämisoikeuteen ja henkilötietojen suojaan liittyen. Rikosoikeudelliset tulkintaopit rajoittavat kuitenkin sitä, missä määrin pelkkä suojelutavoite määrittää rangaistavuuden alaa. Jos monitulkintainen yksityisyyden suoja sidotaan kriminalisoinneissa alueellisiin edellytyksiin, kriminalisointien hyväksyttävyyden arvioimisen mittapuuna oikeushyvien suojelun periaate on merkittävässä roolissa. Nykyistä kameravalvontasääntelyä ei voida pitää rikosoikeudellisesti täysin ongelmattomana eikä selkeänä.

The Cambridge Analytica scandal placed the spotlight on how social media users’ personal data can be exploited for political gain and consequently, putting liberal democracy at risk. The scandal motivated this thesis to evaluate how the common values of the Union enshrined in Article 2 of the Treaty on European Union (TEU) are impacted by digital platforms. This thesis focuses on the rule of law, fundamental rights, and liberal democracy as the three principles of the Union’s common values. The thesis considers the closeknit, interdependent relationships between the three principles, and evaluates the threats posed by digital platforms on the framework of values established by Article 2 TEU. Through analysing caselaw on data protection and existing research on Article 2 TEU, it is concluded that the business models of the biggest digital platforms put the three principles at risk. Therefore, it is recommended that legislators, Court of Justice of the European Union as well as local data protection authorities take a firm stand against digital platforms to uphold data protection and the common values of the Union.