Browsing by Subject "Ekologinen kompensaatio"

Tutkielman aiheena on ekologisen kompensaation asema luonnon monimuotoisuuden suojelussa luonnonsuojelulain (LSL 20.12.1996/1096) laji- ja aluesuojelusäännöksistä poikettaessa. Tällä hetkellä ainoa kansallisessa lainsäädännössä esiintyvä kompensaatiovelvoite koskee Natura 2000 -verkoston suojelusta poikkeamista (LSL 66.4 §). Tutkielmassa arvioinnin kohteena on ns. yleinen kompensaatiovelvoite, jolla kompensaatio laajennettaisiin koskemaan myös muita LSL:lla suojattuja luonnonarvoja. Ensimmäisenä tutkimuskysymyksenä on ekologisen kompensaation asema luonnonsuojelun ja ympäristönkäytön konkurrenssitilanteissa. Kompensaatiotoimenpiteet voidaan nähdä osana LSL:n mukaista poikkeuslupaharkintaa tai tämän harkinnan ulkopuolella joko sen vuoksi, että niillä voidaan välttää LSL:sta myönnettävän poikkeusluvan tarve tai siksi, että ne ovat ainoastaan poikkeusluvasta automaattisesti seuraava velvoite. Vaihtoehtoina on, että kompensaatiotoimenpiteillä voidaan välttää LSL:n vastaisuus, LSL:sta annettavaan poikkeuslupaan voidaan ottaa kompensaatiota koskevia lupaehtoja, kompensaatio toimii yhtenä LSL:ssa säädettynä poikkeusedellytyksenä tai että myönnettyä poikkeuslupaa seuraa lupaharkinnasta erillinen ehdoton kompensaatiovelvoite. Kompensaation asemaan päätöksentekojärjestyksessä liittyy myös kysymys kompensaation käsitteestä sekä siitä, missä vaiheessa päätöksentekojärjestystä tulisi arvioida onko kompensaatioon ylipäätään mahdollisuuksia. Kysymys kompensaation asemasta konkurrenssitilanteissa liittyy myös kysymykseen kompensaatiovelvoitteen soveltamisalasta. Tutkimuksessa esitetään, että yleisestä kompensaatiovelvoitteesta tulisi säätää yhtenä LSL:ssa määriteltynä poikkeusedellytyksenä. Tällä hetkellä kompensaatiota koskevia ehtoja voidaan sisällyttää LSL:sta myönnettävän poikkeusluvan lupaehtoihin, jos niiden avulla voidaan täyttää LSL:n poikkeusedellytys, joka koskee suojelutason säilymistä suotuisana. Luonnonarvojen osalta alarajana voidaan pitää LSL:ssa suojeltuja luonnonarvoja. Määrällisen alarajan asettamisessa on otettava huomioon myös muut ympäristöön kohdistuvat intressit, minkä vuoksi kaiken haitan kompensoimista ei voida pitää tarkoituksenmukaisena. Sen sijaan kysymys kompensaatiovelvoitteen ylärajasta on merkityksellinen ainoastaan tilanteissa, joissa kompensaatio toimii osana hankkeen tai suunnitelman sallittavuusharkintaa ja joissa se on ainoa poikkeusedellytys. Toinen ja kolmas tutkimuskysymys koskevat ekologisen kompensaation asemaa mitigaatiohierarkiassa ja hierarkian velvoittavuutta. Mitigaatiohierarkian mukaisesti kompensaatio on viimesijainen keino luonnon monimuotoisuuden suojelussa ja koskee ns. jäännöshaittoja, joita aiheutuu, kun ensisijaiset ratkaisut, eli toimet haittojen välttämiseksi, lieventämiseksi ja ennallistamiseksi, on toteutettu. Kompensaatiota käsitteenä tai sen liittymäpintaa mitigaatiohierarkiaan ei kuitenkaan ole määritelty laissa. Hierarkian soveltamisalaan ja velvoittavuuteen liittyy useita avoimia kysymyksiä, joihin vastaaminen on toimivan kompensaatiojärjestelmän luomisen edellytys. Tutkielmassa arvioidaan hierarkian soveltamisalaa ja velvoittavuutta LSL:n säännösten ja tavoitteiden, ympäristöön kohdistuvien intressien sekä ympäristöoikeudellisten periaatteiden kautta. Johtopäätöksinä esitetään, että mitigaatiohierarkian noudattamista ei voida tällä hetkellä edellyttää kansallisesti suojeltujen luonnonarvojen suojelusta poikettaessa, vaan hierarkian velvoitteet sisältyvät ainoastaan niihin LSL:n säännöksiin, jotka koskevat EU:n lainsäädäntöön perustuvasta suojelusta poikkeamista. Mitigaatiohierarkian soveltamisalan laajentaminen ja ehdoton noudattamisvelvollisuus ei ole tarkoituksenmukaista, vaan biodiversiteetin turvaamiseen ja ympäristön käyttöön kohdistuvat intressit ovat yhteensovitettavissa järjestelmän joustavuudella sekä ensisijaisesti luonnontieteelliseen tietoon ja toissijaisesti varovaisuusperiaatteeseen perustuvalla päätöksenteolla. Tällainen johtopäätös ei ole ristiriidassa LSL:n tavoitteiden tai laajemmin biodiversiteettioikeuden turvaamistavoitteen kanssa, sillä kompensaatio edesauttaa näiden tavoitteiden toteutumista turvaamalla suotuisaa suojelutasoa ja mahdollistamalla nettohyödyn tuottamisen. Mitigaatiohierarkiasta tulisi voida poiketa tilanteissa, joissa kompensaatiotoimet osoittautuvat luonnon monimuotoisuuden kannalta ekologisesti vaikuttavammiksi keinoiksi kuin välttämis-, lieventämis- ja ennallistamistoimet tai joissa välttämis-, lieventämis- ja ennallistamistoimet muodostuisivat suhteessa kompensaatiotoimenpiteisiin hankkeen tai suunnitelman toteuttajan kannalta kohtuuttomiksi. Sen sijaan mitigaatiohierarkian noudattaminen on perusteltua silloin, kun välttämis-, lieventämis- ja ennallistamistoimista saatava luonnontieteellinen tieto on varmempaa kuin kompensaatiotoimenpiteitä koskeva puutteellinen tieto ja kun kyse on kvantitatiivisesti tai kvalitatiivisesti merkittävistä luonnonarvoista.