Browsing by Subject "Insolvenssioikeus"

Tutkielmassa selvitetään toisen velkajärjestelyn asemaa velkajärjestelyjärjestelmässä. Toisen velkajärjestelyn tilanteesta on kysymys, mikäli jo kertaalleen velkajärjestelyssä ollut henkilö pyrkii menettelyyn toistamiseen. Yksityishenkilön velkajärjestelyn tavoitteena on maksukyvyttömän henkilön taloudellisen tilanteen korjaaminen ja menettely perustuu lakiin yksityishenkilön velkajärjestelystä (57/1993, VJL). Velkajärjestelyn päätyttyä velallinen lähtökohtaisesti vapautuu lopuista veloistaan, ja sen avulla moni ylivelkaantunut on saanut ratkaistua muuten ylivoimaisia velkaongelmiaan. Kääntöpuolena velallisen velkavastuusta vapautumiselle on kuitenkin velkojien saatavien menetys. Velkajärjestelyä ei voida myöntää kaikille ylivelkaantuneille ja yleisen maksumoraalin ylläpito onkin keskeinen velkajärjestelyn taustalla vaikuttava periaate. Tämä periaate saa ilmentymänsä velkajärjestelyn yleisinä esteinä. Velalliset, joiden velkaantumiseen liittyy tietynasteista moitittavuutta, rajataan menettelyn ulkopuolelle. Lainsäätäjä on korostanut velkajärjestelyn ainutkertaisuutta. Sen käsityksen yleistymisellä, että velkajärjestelyyn olisi mahdollista päästä useasti saattaisi olla maksumoraalia heikentävä vaikutus. Velallisen aikaisempi velkajärjestely muodostaakin velkajärjestelyn VJL 10 §:n 10 kohdan esteperusteen. Tutkielmassa aikaisemmalla velkajärjestelyllä tarkoitetaan velalliselle jo vahvistettua maksuohjelmaa. Jos velkajärjestely on aloitettu, mutta maksuohjelmaa ei ole vahvistettu, ei esteperustetta synny VJL 10 §:n 10 kohta on ollut pitkään lähes kategorinen esteperuste eivätkä painavatkaan velkajärjestelyn puolesta puhuvat seikat ole oikeuttaneet uuteen velkajärjestelyyn pääsyä. Velallisen on jo katsottu saaneen mahdollisuutensa aikaisemman velkajärjestelyn muodossa. Tuomioistuimien suhtautuminen toista velkajärjestelyä näyttää kuitenkin lieventyneen ja yhä useammalle jo kertaalleen velkajärjestelyssä olleelle henkilölle on myönnetty toinen velkajärjestely. Lainopillisen tutkimussuuntauksen avulla selvitetään työssä, millä edellytyksillä henkilölle tulisi myöntää toinen velkajärjestely. Keskeisiä säännöksiä ovat VJL 10 §:n 10 kohdan esteperuste sekä VJL 10 a §:n painavien vastasyiden arviointi. Painavat vastasyyt ovat poikkeuksetta mukana toisen velkajärjestelyn arvioinnissa esteperusteen riidattomuuden takia. Vaikka velkajärjestelylle on esteperuste, voidaan velkajärjestely myöntää VJL 10 a §:n perusteella, mikäli velkajärjestelylle on tarpeeksi painavia vastasyitä. Myös velkajärjestelylain esityöt ovat tutkimuksessa olennaisessa osassa. Toiseen velkajärjestelyyn liittyy myös läheisesti velkajärjestelyn VJL 10 §:n 7 kohdan esteperuste, piittaamaton ja vastuuton velkaantuminen. Tutkimuksessa selvitetään aikaisemman velkajärjestelyn vaikutusta velallisen piittaamattoman ja vastuuttoman velkaantumisen arviointiin. Mikäli velalliselta odotettaisiin korostunutta huolellisuusvelvoitetta aikaisemman velkajärjestelyn perusteella, vaikeutuu toiseen velkajärjestelyyn pääsy huomattavasti. Velkajärjestelyn myöntäminen on kokonaisharkintaa, jossa tuomioistuimen tulee punnita kaikkia merkityksellisiä tekijöitä. Tapauskohtainen kokonaisharkinta mahdollistaa tapauksen hyvinkin yksilöllisten piirteiden huomioon ottamisen, mutta vastakohtana on kasvanut epävarmuus lopputuloksesta. Tutkimuksessa käydään runsaasti läpi oikeuskäytäntöä, jotta voidaan havaita, mitkä keskeiset tekijät mahdollistavat velkajärjestelyn toistamiseen. Lainopillista tutkimusta tukee empiirinen menetelmä, jossa systemaattisesti kerätystä tutkimusaineistosta tehdään määrällisiä havaintoja. Velkajärjestelyn on käynyt suuri joukko ylivelkaantuneita, ja osa heistä on uudelleenvelkaantunut vakavasti toistamiseen. Nykyinen tilanne koskien toisen velkajärjestelyn asemaa on epäselvä ja tutkimuksen tavoite on kartoittaa tätä asemaa.