Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Subject "Itsemääräämisoikeus"

Sort by: Order: Results:

  • Identiteettivarkaudesta aiheutuneen kärsimyksen korvaaminen 
    Koponen, Sarianna (2020)
    Yksityisyys ja henkilötiedot ovat kohdanneet nykymaailmassa uusia haasteita. Henkilötiedot ovat nykyään arvokasta valuuttaa, millä voidaan käydä kauppaa ja minkä arvo tunnustetaan yritysten toiminnassa. Lisäksi yhä useampi yksilö jakaa itseään koskevia tietojaan mitä vapaammin esimerkiksi sosiaalisen median palveluissa, kun taas osa väestöstä pitää vielä lujemmin kiinni yksityisyydestään sitä uhkaavien tekijöiden vuoksi. Valitettavasti henkilötietojen arvon ovat huomanneet myös rikolliset tahot. Identiteetteihin kohdistuneen rikollisuuden lisääntymisen vuoksi alettiin nähdä tarvetta kriminalisoida täysin uusi rikostyyppi, identiteettivarkaus. Se kriminalisoitiin Suomessa 4. syyskuuta 2015. Identiteettivarkaus on rikos, joka ilmenee usein jonkin toisen rikoksen kanssa samanaikaisesti. Karkeasti jaoteltuna identiteettivarkaus voidaan jakaa kahteen eri tyyppiin. Ensimmäisen tyypin mukaan identiteettivarkaudella ja sen yhteydessä tehdyillä rikoksilla on uhriin taloudellisesti negatiivinen vaikutus, jolloin rikoksentekijä on tavoitellut sillä itselleen taloudellista hyötyä. Toisen tyypin mukaan identiteettivarkaudella ei niinkään tavoitella taloudellista hyötyä, vaan sillä pyritään kiusaamaan uhria tai loukkaamaan uhrin yksityiselämää ja kunniaa. Toisen tyypin identiteettivarkaus saattaa esiintyä myös täysin itsenäisenä rikoksenaan. Tutkielmassa tarkastellaan identiteettivarkaudesta aiheutuneen kärsimyksen korvaamista lainopin metodia käyttäen. Tutkimuksessa pyritään hakemaan vastausta ensinnäkin siihen, voiko identiteettivarkaudesta aiheutunut kärsimys oikeuttaa uhrin saamaan vahingonkorvausta, vai onko kärsimyskorvauksen saaminen riippuvainen jonkin toisen rikosnimikkeen olemassaolosta. Toisekseen vastausta koetetaan hakea siihen, vastaako oikeuskäytännössä identiteettivarkauksien yhteydessä tapahtunut kärsimyskorvausharkinta Suomen vahingonkorvausoikeutta. Yksilön identiteetillä on läheinen yhteys henkilön yksityisyyteen, kunniaan ja vapauteen ja sitä kautta itsemääräämisoikeuden sekä tiedollisen itsemääräämisoikeuden käsitteisiin, joita identiteettivarkaudella voidaan loukata. Yksityisyyttä ja kunniaa suojellaan perustuslain 10 §:ssä, kun taas henkilökohtaista vapautta ja koskemattomuutta suojataan perustuslain 7 §:ssä. Euroopan unionin tasolla henkilön yksityisyyttä ja vapautta suojellaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 ja 8 artikloissa, Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen 9 ja 17 artikloissa ja EU:n perusoikeuskirjan 6, 7 ja 8 artikloissa. Identiteettivarkaudella saatetaan kuitenkin myös loukata henkilön oikeutta määrätä omaisuudestaan esimerkiksi petosrikosten yhteydessä, minkä voidaan myös katsoa loukkaavan itsemääräämisoikeutta. Omaisuuden suoja on perustuslain 15 §:ssä turvattu. Henkilön omaisuutta suojataan niin ikään Euroopan unionin tasolla Euroopan ihmisoikeussopimuksen ensimmäisen lisäpöytäkirjan 1 artiklassa ja EU:n perusoikeuskirjan 17 artiklassa. Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen 26 artiklan mukaan ketään ei saa syrjiä tai asettaa erilaiseen lain suojaan omaisuuden perusteella. Etenkin vahingonkorvauslain 5:6.1:n 1 kohdan soveltuvuuden arvioinnilla on merkitystä arvioitaessa identiteettivarkaudesta aiheutuneen kärsimyksen korvausta. Säännöksen mukaan kärsimyskorvaukseen loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä on sillä, jonka vapautta, rauhaa, kunniaa tai yksityiselämää on rangaistavaksi säädetyllä teolla loukattu. Tutkimukseen kerätyn oikeuskäytännön nojalla näyttää siltä, ettei kärsimyskorvauksen määrääminen identiteettivarkauden yhteydessä ole tällä hetkellä selkeää ja yhdenmukaista. Tällä on vaikutusta identiteettivarkauden uhrin oikeusturvaan. Tutkielman keskeisenä havaintona on identiteettivarkauden ja sen eri tekomuotojen läheinen liityntä yksilön perus- ja ihmisoikeuksiin, joiden toteutumisen julkisen vallan tulisi turvata perustuslain 22 §:n mukaisesti. Vahingonkorvausoikeuden tehokas toteutuminen on osittain riippuvainen siitä, minkälaisen aseman identiteettivarkaus saa rikoksena. Sen asettaminen virallisen syytteen alaiseksi rikokseksi parantaisi uhrin oikeusturva-asemaa. Lisäksi tutkielman johtopäätöksenä todetaan, että vahingonkorvauslain 5:6.1:n 1 kohtaa voitaisiin tulkita laajentavasti etenkin siinä suojeltujen oikeushyvien, vapauden, kunnian ja yksityiselämän kohdalla, jotta identiteettivarkauden yhteydessä voitaisiin tuomita kärsimyskorvausta.
  • Kameravalvonta, yksityisyyden suoja ja rikosoikeus 
    Kauppi, Konsta (2020)
    Tässä tutkielmassa tarkastellaan kameravalvontaa osana yhteiskuntaa ja osana rikosoikeusjärjestelmää. Ihmisistä kerätään nykyään runsaasti tietoja, ja ihmiset myös luovuttavat itsestään tietoja muiden käyttöön tietoisesti tai tiedostamatta. Massavalvonta ja big data ovat käsitteitä, jotka kuvastavat nykyajan informaatioyhteiskuntia ja datataloutta, jossa tiedolla on aiempaa suurempi merkitys. Tietoa voidaan kerätä monin eri tavoin; yksi keino on kameravalvonta. Osa valvontakameroiden keräämistä tiedoista ovat hyvinkin henkilökohtaisia, kun taas joitakin tietoja annamme ihan mielellämme itsestämme, jos koemme saavamme vastineeksi jotakin. Joskus puolestaan emme välttämättä haluaisi altistaa itseämme tietojen keruulle ja valvonnalle. Tähän kuitenkin saatetaan päätyä, jos jonkin hyväksyttävän tavoitteen nimissä pystytään saavuttamaan jotakin arvokasta, joka palvelee yksilöä tai laajemmin koko yhteiskuntaa. On myös mahdollista, että emme edes tiedä, missä ja milloin meistä on kameravalvonnan keinoin hankittu tietoja tai mihin näitä tietoja on hyödynnetty. Valvontakameroita käyteään erityisesti rikosten ehkäisyssä ja selvittämisessä. Kameroita käytetään nykyään myös moniin muihin tarkoituksiin, kuten työpaikan tuotantoprosessien varmistamiseen, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden varmistamiseen, turvallisuuden tunteen lisäämiseen, tehokkaampien valvontakäytäntöjen toteuttamiseen, jälkikäteiseen faktantarkistukseen ja puhtaasti viihteellisiin tarkoituksiin sekä moniin muihin. Kameravalvonta on siten hyvin moninainen ilmiö, joka on yleisesti koettu yhteiskunnissa kuitenkin hyväksyttäväksi. Kameravalvonta liittyy vahvasti niin yksityisyyden ja yksityiselämän suojaan kuin henkilötietojen suojaankin. Suomessa ei ole kuitenkaan nimenomaisesti kameravalvontaa koskevaa yleislakia, jollainen esimerkiksi Ruotsin lainsäädännössä on (kamerabevakningslag 2018:1200). Kameravalvonta ei kuitenkaan ole jäänyt Suomessa täysin sääntelemättä, sillä lainsäädännöstämme on johdettavissa kameravalvonnan käytölle pelisääntöjä ja reunaehtoja useasta eri suunnasta. Myös EU:n tietosuojalainsäädäntö asettaa kameravalvonnalle rajoja. Voidaan puhua yhtäältä laillisesta kameravalvonnasta ja toisaalta laittomasta kameravalvonnasta. Viime kädessä rikoslaki asettaa rajat rikosoikeudellisesti moitittavalle menettelylle kameravalvonnassa. Rikosoikeudellinen laillisuusperiaatteen mukaisesti ketään ei saa tuomita sellaisesta teosta, joka ei ole tekohetkellä laissa nimenomaisesti säädetty rangaistavaksi. Rikosoikeudellisen säännön tulee olla selkeä ja täsmällinen. Yksilöllä tulee olla kyky tietää, mikä on rikosoikeudellisesti moitittavaa ja paheksuttavaa kameravalvontaa, jotta yksilö pystyy mitoittamaan oman toimintansa oikein. Laillisuusperiaate asettaa vaateita myös lainsäätäjälle, sillä rikosoikeudelliset säännöt on kyettävä muotoilemaan sanamuodoltaan niin, että rangaistavan käyttäytymisen ala on mahdollisimman hyvin ennakoitavissa. Ideaalitilanteessa tunnusmerkistöstä käy selvästi ilmi, mitä tarkoitusta varten tietty käyttäytymismalli on kriminalisoitu. Rikosoikeudellisesti moitittavaa kameravalvontaa voi lähestyä esimerkiski itse kuvaamisteon tai kuvadatan levittämisen kautta. Laittomalle kameravalvonnalle rangaistavuuden rajat asettavat tällöin ennen muuta rikoslain (39/1889) salakatselua ja salakuuntelua koskevat tunnusmerkistöt sekä yksityisyyden suojasta työelämässä annetun lain (759/2004) kriminalisointi. EU:n tietosuoja-asetuksen vastaisesta menettelystä voi vain rajoitetusti seurata rikosoikeudellinen seuraamus. Tunnusmerkistöjä ja oikeuskäytäntöä tarkastelemalla ilmenee, että kriminalisoitu kameravalvonta on sidottu muiden tunnusmerkistötekijöiden ohella pitkälti alueellisiin edellytyksiin, joiden perusteella teon moitittavuutta arvotetaan. Tällöin suojeluintressin toteuttaminen – yksityisyyden suoja – on sidottu katseltavan tai tarkkailtavan henkilön fyysiseen sijaintiin. Sääntelyn hyväksyttävyyttä voi tällöin perustellusti tarkastella kriittisesti huomioiden esimerkiksi Euroopan unionin tuomioistuimen ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntö itsemääräämisoikeuteen ja henkilötietojen suojaan liittyen. Rikosoikeudelliset tulkintaopit rajoittavat kuitenkin sitä, missä määrin pelkkä suojelutavoite määrittää rangaistavuuden alaa. Jos monitulkintainen yksityisyyden suoja sidotaan kriminalisoinneissa alueellisiin edellytyksiin, kriminalisointien hyväksyttävyyden arvioimisen mittapuuna oikeushyvien suojelun periaate on merkittävässä roolissa. Nykyistä kameravalvontasääntelyä ei voida pitää rikosoikeudellisesti täysin ongelmattomana eikä selkeänä.

Yhteystiedot

HELSINGIN YLIOPISTO