Browsing by Subject "Kasvojentunnistus"
Now showing items 1-2 of 2
-
(2020)Tekoälypohjaisten järjestelmien käyttö on merkittävästi lisääntynyt viime vuosien aikana. Vaikka tekoälypohjaisia järjestelmiä kehitetään ja käytetään perinteisesti yksityisten toimijoiden toimesta, myös viranomaiset ovat alkaneet hyödyntämään tekoälypohjaisia järjestelmiä enenevissä määrin. Samalla, kun näiden järjestelmien käyttöaste kasvaa, on herännyt huoli siitä, kuinka vastuullisesti algoritmit toimivat. Vaikka kasvojentunnistus ei ole uusi ilmiö, on sen käyttö huomattavasti lisääntynyt viime vuosina tekoälypohjaisten algoritmien antamien tehokkuushyötyjen vuoksi. Etenkin rajavalvonnan osa-alueella kasvojentunnistuksen hyödyntämisen merkitys on kasvanut ja sen lisäämisestä keskustellaan laajemmin Euroopan Unionin alueella. Helmikuussa 2020 Euroopan komissio painotti Euroopan digitaalista tulevaisuutta rakentamassa -hankkeen yhteydessä luottamuksen ekosysteemin muodostamista tekoälyn suhteen. Hankkeen taustalla vaikuttaa muun muassa se, että lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että tekoälyn kehitysprosessin aikana tehtävät toimet vaikuttavat siihen, miten järjestelmä oppii malleja sekä tekee päätöksiä. Tämän osalta etenkin koneoppimista varten tarvittava harjoitusdata määrittelee hyvinkin laajasti sen, miten järjestelmä toimii tulevaisuudessa. Näin ollen huomiota on alettu enenevissä määrin kiinnittää siihen, sisältääkö harjoitusdata mahdollisia piileviä ennakkoasenteita tai muutoin syrjiviä elementtejä. Etenkin kasvojentunnistuksen osalta on käynyt ilmi, että tällaisia elementtejä sisältäviä datasettejä on käytetty kasvojentunnistusjärjestelmien opettamiseen, joka puolestaan on johtanut näiden järjestelmien kykenemättömyyteen tunnistaa esimerkiksi vähemmistöjä. Yleisen tietosuoja-asetuksen 35 artiklan perusteella rekisterinpitäjän on ennen henkilötietojen käsittelyä toteutettava arviointi suunniteltujen käsittelytoimien vaikutuksista henkilötietojen suojalle. Vaikutustenarviointi on toteutettava etenkin silloin, jos käsittely todennäköisesti aiheuttaa luonnollisen henkilön oikeuksien ja vapauksien kannalta korkean riskin. Kasvojentunnistuksen käyttäminen rajavalvontatarkoituksiin on korostetun perusoikeusliitännäinen aihealue, joten 35 artiklan vaatimukset mitä todennäköisimmin täyttyvät. Kyseisten vaikutustenarviointien toimivuus on kuitenkin laajasti kyseenalaistettu, ja on esitetty, että algoritmien vaikutustenarviointi pystyisi paremmin arvioimaan tämän tyyppisten käsittelytoimien vaikutuksia. Tämän tutkielman tarkoituksena on selventää yleisen tietosuoja-asetuksen 35 artiklan perusteella tehtävien vaikutustenarviointien suhdetta algoritmien vaikutustenarviointeihin. Tutkielmassa selvitetään, miten kyseiset arvioinnit eroavat toisistaan ja voidaanko ne katsoa erillisiksi arvioinneiksi, vai ovatko kyseiset vaikutustenarvioinnit läheisesti liitoksissa toisiinsa. Tutkimuskysymyksiä lähestytään lainopillisen metodin näkökulmasta siten, että ensin tarkastellaan kyseisten vaikutustenarviointien normitasoista sääntelyä. Tämän jälkeen tutkielmassa selvitetään, mitä ongelmia yleisen tietosuoja-asetuksen 35 artiklan perusteella tehtäviin vaikutustenarviointeihin liittyy ja samalla selvitetään, olisiko algoritmien vaikutustenarviointien lisääminen oikeudelliseen viitekehykseen tärkeää algoritmipohjaisten järjestelmien tuottamien laajojen, yli tietosuojan oikeudenalan menevien vaikutusten arvioimiseksi. Tutkimuskysymyksiä lähestytään rajavalvonnassa käytettävän kasvojentunnistusjärjestelmien näkökannalta, mutta kuitenkin siten, ettei jo olemassa olevia niin sanottuja pelkkiin todentamiseen perustuvia järjestelmiä tarkastella lähempää. Tutkielman tarkoituksena ei ole selventää, milloin kasvojentunnistusta voidaan käyttää rajavalvonnassa, vaan tarkoituksena on arvioida edellä mainittujen vaikutustenarviointien käytön toimivuutta silloin, kun kasvojentunnistusta käytetään. Tutkielman keskeinen johtopäätös on, että yleisen tietosuoja-asetuksen tietosuojakeskeinen viitekehys rajoittaa tietosuojaa koskevien vaikutustenarviointien laajuutta siten, että 35 artiklan perusteella tehtävät vaikutustenarvioinnit ovat kykenemättömiä arvioimaan rajavalvonnassa käytettävien kasvojentunnistusjärjestelmien aiheuttamia vaikutuksia. Tämän pohjalta tutkielmassa suositellaan, että algoritmien vaikutustenarviointi tulisi saattaa osaksi tekoälypohjaisia järjestelmiä koskevaa oikeudellista viitekehystä.
-
(2020)Tässä tutkielmassa tarkastellaan kameravalvontaa osana yhteiskuntaa ja osana rikosoikeusjärjestelmää. Ihmisistä kerätään nykyään runsaasti tietoja, ja ihmiset myös luovuttavat itsestään tietoja muiden käyttöön tietoisesti tai tiedostamatta. Massavalvonta ja big data ovat käsitteitä, jotka kuvastavat nykyajan informaatioyhteiskuntia ja datataloutta, jossa tiedolla on aiempaa suurempi merkitys. Tietoa voidaan kerätä monin eri tavoin; yksi keino on kameravalvonta. Osa valvontakameroiden keräämistä tiedoista ovat hyvinkin henkilökohtaisia, kun taas joitakin tietoja annamme ihan mielellämme itsestämme, jos koemme saavamme vastineeksi jotakin. Joskus puolestaan emme välttämättä haluaisi altistaa itseämme tietojen keruulle ja valvonnalle. Tähän kuitenkin saatetaan päätyä, jos jonkin hyväksyttävän tavoitteen nimissä pystytään saavuttamaan jotakin arvokasta, joka palvelee yksilöä tai laajemmin koko yhteiskuntaa. On myös mahdollista, että emme edes tiedä, missä ja milloin meistä on kameravalvonnan keinoin hankittu tietoja tai mihin näitä tietoja on hyödynnetty. Valvontakameroita käyteään erityisesti rikosten ehkäisyssä ja selvittämisessä. Kameroita käytetään nykyään myös moniin muihin tarkoituksiin, kuten työpaikan tuotantoprosessien varmistamiseen, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden varmistamiseen, turvallisuuden tunteen lisäämiseen, tehokkaampien valvontakäytäntöjen toteuttamiseen, jälkikäteiseen faktantarkistukseen ja puhtaasti viihteellisiin tarkoituksiin sekä moniin muihin. Kameravalvonta on siten hyvin moninainen ilmiö, joka on yleisesti koettu yhteiskunnissa kuitenkin hyväksyttäväksi. Kameravalvonta liittyy vahvasti niin yksityisyyden ja yksityiselämän suojaan kuin henkilötietojen suojaankin. Suomessa ei ole kuitenkaan nimenomaisesti kameravalvontaa koskevaa yleislakia, jollainen esimerkiksi Ruotsin lainsäädännössä on (kamerabevakningslag 2018:1200). Kameravalvonta ei kuitenkaan ole jäänyt Suomessa täysin sääntelemättä, sillä lainsäädännöstämme on johdettavissa kameravalvonnan käytölle pelisääntöjä ja reunaehtoja useasta eri suunnasta. Myös EU:n tietosuojalainsäädäntö asettaa kameravalvonnalle rajoja. Voidaan puhua yhtäältä laillisesta kameravalvonnasta ja toisaalta laittomasta kameravalvonnasta. Viime kädessä rikoslaki asettaa rajat rikosoikeudellisesti moitittavalle menettelylle kameravalvonnassa. Rikosoikeudellinen laillisuusperiaatteen mukaisesti ketään ei saa tuomita sellaisesta teosta, joka ei ole tekohetkellä laissa nimenomaisesti säädetty rangaistavaksi. Rikosoikeudellisen säännön tulee olla selkeä ja täsmällinen. Yksilöllä tulee olla kyky tietää, mikä on rikosoikeudellisesti moitittavaa ja paheksuttavaa kameravalvontaa, jotta yksilö pystyy mitoittamaan oman toimintansa oikein. Laillisuusperiaate asettaa vaateita myös lainsäätäjälle, sillä rikosoikeudelliset säännöt on kyettävä muotoilemaan sanamuodoltaan niin, että rangaistavan käyttäytymisen ala on mahdollisimman hyvin ennakoitavissa. Ideaalitilanteessa tunnusmerkistöstä käy selvästi ilmi, mitä tarkoitusta varten tietty käyttäytymismalli on kriminalisoitu. Rikosoikeudellisesti moitittavaa kameravalvontaa voi lähestyä esimerkiski itse kuvaamisteon tai kuvadatan levittämisen kautta. Laittomalle kameravalvonnalle rangaistavuuden rajat asettavat tällöin ennen muuta rikoslain (39/1889) salakatselua ja salakuuntelua koskevat tunnusmerkistöt sekä yksityisyyden suojasta työelämässä annetun lain (759/2004) kriminalisointi. EU:n tietosuoja-asetuksen vastaisesta menettelystä voi vain rajoitetusti seurata rikosoikeudellinen seuraamus. Tunnusmerkistöjä ja oikeuskäytäntöä tarkastelemalla ilmenee, että kriminalisoitu kameravalvonta on sidottu muiden tunnusmerkistötekijöiden ohella pitkälti alueellisiin edellytyksiin, joiden perusteella teon moitittavuutta arvotetaan. Tällöin suojeluintressin toteuttaminen – yksityisyyden suoja – on sidottu katseltavan tai tarkkailtavan henkilön fyysiseen sijaintiin. Sääntelyn hyväksyttävyyttä voi tällöin perustellusti tarkastella kriittisesti huomioiden esimerkiksi Euroopan unionin tuomioistuimen ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntö itsemääräämisoikeuteen ja henkilötietojen suojaan liittyen. Rikosoikeudelliset tulkintaopit rajoittavat kuitenkin sitä, missä määrin pelkkä suojelutavoite määrittää rangaistavuuden alaa. Jos monitulkintainen yksityisyyden suoja sidotaan kriminalisoinneissa alueellisiin edellytyksiin, kriminalisointien hyväksyttävyyden arvioimisen mittapuuna oikeushyvien suojelun periaate on merkittävässä roolissa. Nykyistä kameravalvontasääntelyä ei voida pitää rikosoikeudellisesti täysin ongelmattomana eikä selkeänä.
Now showing items 1-2 of 2