Browsing by Subject "Osakeyhtiö"

Työssä tutkitaan opportunismia haasteena osakeyhtiölle ja sen oikeudelliselle sääntelylle. Opportunismi kiteytyy lojaalisuuden vaatimukset rikkovaksi käyttäytymiseksi, jossa opportunisti ajaa erillisintressiä toisen tahon oikeutetun edun kustannuksella. Päätapauksiksi voidaan nimetä johdon opportunismi ja määräysvallassa olevan osakkeenomistajan opportunismi. Haavoittuvia ja suojattavia tahoja ovat osakkeenomistajat (vähemmistö) ja yhtiön velkojat. Opportunismin haittoja ovat yhtiöiden rahoituksen kallistuminen sekä investointien tehoton kohdistuminen taloudessa. Ongelmien syntysija on osakeyhtiön rakenteessa ja sääntelyssä. Osakeyhtiön sääntelyllä on pyritty toisaalta luomaan edellytykset niiden käsittelemiselle. Tähän tähtäävät oikeusnormit sisältyvät sääntelyjärjestelmän kokonaisuudessa osakeyhtiölakiin. Ytimessä ovat velkojien suojaa, osakkeenomistajien (vähemmistön) suojaa ja johdon fidusiaarisia velvollisuuksia (huolellisuusvelvollisuus, lojaliteettivelvollisuus) koskevat osakeyhtiölain pakottavat oikeusnormit. Ne voivat olla yksityiskohtaisia oikeussääntöjä tai velvoittavia oikeusperiaatteita. Suojaa voidaan lisäksi vahvistaa yli tämän minimitason. Nämä mahdollisuudet perustuvat monin kohdin osakeyhtiölain tahdonvaltaisuuteen ja sopimuksellisuuteen. Sopimuksellisuus mahdollistaa myös markkinoiden hintamekanismiin perustuvien markkinavälitteisten keinojen hyödyntämisen. Niiden tutkiminen edellyttää moniaineksisen corporate governance -näkemyksen soveltamista työssä. Osakeyhtiölain rinnalla korostuvat tällöin arvopaperimarkkinalaki ja muu arvopaperimarkkinaoikeudellinen sääntely. Tutkimuskirjallisuudessa on ehdotettu julkista ostotarjousta osakeyhtiön osakkeista keinoksi opportunismin hillitsemiseen. Teoria sen uhasta johdon kurinalaistajana on herättänyt paljon kiinnostusta. Lisäksi on ehdotettu ehdollisten rahoitusinstrumenttien kuten konversioehtoisen velkakirjan ja lunastusehtoisen osakkeen käyttämistä. Näistä käyn työssäni läpi kaksi yhdysvaltalaisissa oikeustieteellisissä julkaisuissa esitettyä ehdotusta. Toinen perustuu pakottavaan konversioehtoon, toinen optiokustannuksen välttämiseen. Havaintojeni perusteella lainsäätäjä ei ole omaksunut neutraalista poikkeavaa suhtautumista näihin mahdollisuuksiin. Eri asia on, että sääntelyn luominen näistä asioista ja sen kehittäminen paljastavat huolen kannon toimivista instituutioista järjestelmätasolla. Tämän vuoksi myös oikeuskirjallisuudessa esitettyjen konkreettisten ehdotusten läpi vieminen sääntelyn kehittämiseksi on mielestäni tärkeää. Erityisesti lojaliteettivelvollisuuden vahvistamiselle innovatiivisella tavalla on oma varauksensa pyrittäessä minimoimaan mahdollisuuksia opportunistiseen käyttäytymiseen. Mutta kysymys on haasteellinen. Näiden kaikkien asioiden ja mahdollisuuksien tiedostaminen sääntelyssä on tärkeää. Pohdittaessa hybridirahoitusinstrumenttien käyttökelpoisuutta opportunismin pidäkkeenä on syytä viitata hypoteesiin, jonka mukaan finanssi-innovaatioiden suosion kasvu sijoittajien keskuudessa perustuu juuri pyrkimyksiin torjua opportunismin riskiä osakeyhtiöissä.

Vuonna 2006 kokonaisuudessaan uudistettu osakeyhtiölaki on ollut voimassa jo lähes viisitoista vuotta. Osakeyhtiölain yhden keskeisimmistä piirteistä on nähty olevan sen merkitys yhtiön velkojien suojana. Perinteisesti velkojiensuoja on rakentunut vahvasti yhtiön pääoman pysyvyyden ympärille, mutta viime vuosina opin on nähty hiljalleen väistyvän yhtiöiden maksukykyisyyteen perustuvan velkojiensuojan tieltä. Tämä velkojiensuojaan liittyvä muutos on antanut aihetta tarkastella uudestaan etenkin osakeyhtiölain varojenjakoon liittyvä säännöksiä ja niiden mahdollisia muutostarpeita. OYL 13 luvun 10 §:ään sisältyvä, ja EU:n pääomadirektiiviin perustuva, yhtiön omien osakkeiden hankinnan rahoituskielto on sisältynyt osakeyhtiölakiin jo vuodesta 1981 alkaen. Kiellon ydinsisältönä on, ettei yhtiö saa rahoittaa ulkopuolisen tekemiä yhtiön omien osakkeiden hankintoja. Kielto on Suomessa ollut jo vuosia hyvin kategorinen, ja se on ulottunut yksityisiin- sekä julkisiin osakeyhtiöihin. Vaikka kieltoa on kansallisesti pyritty vuosien saatossa uudistamaan ja selventämään useampaan otteeseen, on se edelleen hyvin vaikeaselkoinen ja sisältää useita tulkinnanvaraisia ilmaisuja. Rahoituskiellon osalta on muun muassa epäselvää mitä sen rikkomisesta seuraa, onko kiellon vastaisesti annettu pantti tai vakuus sitova sekä miten 13:10.2:iin sisältyvää poikkeusta tulisi tulkita esimerkiksi käsitteen ”työntekijä” osalta. Suomessa ei myöskään ole hyödynnetty pääomadirektiivin muutosdirektiiviin sisältynyttä poikkeusmahdollisuutta rahoituskiellon suhteen. Osakeyhtiölaki sallii lähtökohtaisesti yhtiön osakkeenomistajien melko vapaastikin päättää yhtiön varojen jakamisesta haluamallaan tavalla, kunhan jaossa noudatetaan osakeyhtiölain pakottavia säännöksiä. Yhtiön on jopa katsottu voivan lahjoittaa jaettavissa olevaa varallisuuttaan hyväntekeväisyyteen tai tehdä päätöksiä toimista, joille ei ole välttämättä yhtiön kannalta liiketaloudellista perustetta. Tämän vuoksi on jokseenkin ristiriitaista, että omien osakkeiden hankinnan rahoittaminen on niin ehdottomasti kiellettyä. Rahoituskiellon on katsottu myös estävän juridisesti ja etenkin taloudellisesti järkeviä ja hyödyllisiä järjestelyitä. Näiden seikkojen vuoksi rahoituskiellon tarvetta on kyseenalaistettu niin Suomessa kuin muissakin EU:n jäsenmaissa. Tutkimukseni tarkoituksena on pyrkiä vastaamaan siihen, onko ehdoton rahoituskielto modernissa yhtiöoikeudessa enää tarpeen vai onko se mahdollisesti jäänne yhtiöoikeudellisesta perinteestä, jota tulisi uudistaa vastaamaan paremmin modernin yhtiöoikeuden piirteitä. Tutkimuksessa on tarkoitus arvioida myös de lege ferenda miten säännös olisi syytä muotoilla, jotta se istuisi paremmin muuttuneeseen toimintaympäristöön. Etenkin yksityisten osakeyhtiöiden osalta on katsottu, että sääntely voisi hyvin rakentua yhtiöoikeudellisten yleisten periaatteiden varaan. Lähipiirilainoja koskeva sääntely päätettiin purkaa vuonna 2006 osakeyhtiölain kokonaisuudistuksen yhteydessä ja tuolloin päätettiin, että niitä koskeva doktriini rakentuu nimenomaan yhtiöoikeudellisten periaatteiden varaan. Koska VOYL:ssa rahoituskielto ja lähipiirilainoja koskeva sääntely sisältyivät samaan 12:7 §:ään on perusteltu, että rahoituskieltoa koskeva sääntely voitaisiin vastaavalla tavalla purkaa ja jättää rakentumaan yleisten periaatteiden varaan. Yleisesti ottaen, on hieman erikoista, että Suomessa on edelleen voimassa ehdottoman tiukka kieltosäännös, vaikka EU on tarjonnut keventämismahdollisuuden jo lähes 15 vuotta sitten. Yhtenä syynä rahoituskiellon olemassaololle voidaan nähdä kiellon polkuriippuvuuden vaikutus. Koska Suomi on kuitenkin EU:n jäsenmaa ja sitä sitoo yhtiöoikeusdirektiivi, jonka 64 artiklassa nykyään säädetään pääomadirektiiviä vastaavasta rahoituskiellosta, ei rahoituskieltosääntelyn absoluuttinen liberalisointi ole kansallisesti mahdollista. Direktiivi kuitenkin velvoittaa vain julkisia osakeyhtiöitä. Siksi vaikuttaisi järkevimmältä purkaa sääntely yksityisten osakeyhtiöiden osalta ja keventää sääntelyä julkisten osakeyhtiöiden osalta direktiivin sallimissa rajoissa. Edelleen kun huomioidaan se, että myös EU-tasolla on ollut keskustelua jopa direktiiviin sisältyvän rahoituskiellon poistamisesta, voidaan tutkielman johtopäätöksenä todeta, että rahoituskielto tosiaan on jäänne vanhasta yhtiöoikeudellisesta perinteestä ja sen uudistaminen on viimeistään nyt tarpeen myös Suomessa kansallisella tasolla.

Tiivistelmä Tiedekunta: Oikeustieteellinen tiedekunta Koulutusohjelma: Oikeustieteen maisterin koulutusohjelma Opintosuunta: Kauppaoikeus Tekijä: Samu Salmesvirta Työn nimi: SHRD II direktiivin johdon palkitsemista koskevien säännösten vaikutukset johdon palkitsemisesta päättämiseen, johdon tehtävien hoitamiseen ja osakeyhtiön olemukseen. Työn laji: Maisterintutkielma Kuukausi ja vuosi: Toukokuu 2021 Sivumäärä: 74 Avainsanat: Osakeyhtiö, SHRD II, osakeyhtiölaki, johdon tehtävä, toiminnan tarkoitus Ohjaaja tai ohjaajat: Seppo Villa Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto Tiivistelmä: Tutkielman aiheena on SHRD II direktiivin palkitsemista koskevien säännösten vaikutukset pörssiyhtiön johdon palkitsemisesta päättämiseen Suomessa sekä näiden säännösten merkitys johdon tehtävien hoitamiseen. Näiden vaikutusten kartoittamisen lisäksi tavoitteena on tutkia, mikäli kyseiset säännökset ja niiden perusteet ovat yhteensopivia aiheen kannalta relevanttien osakeyhtiölain säännösten ja niiden perusteiden kanssa. Eli mikäli nämä uudet säännökset ovat yhteensopivia suomalaisen osakeyhtiön ja osakeyhtiölain (OYL, 624/2006) olemuksen kanssa. Osakeyhtiön yhtenä ominaispiirteenä on johdon ja omistuksen erillisyys, josta päämies-agenttiteorian mukaan seuraa johdolle mahdollisuus käyttää asemaansa omia intressejään tyydyttävällä tavalla yhtiön ja sen osakkeenomistajien kustannuksella. Tämän mahdollisuuden takia on nähty tarpeellisena ehkäistä johdon opportunistista toimintaa. Omistuksen ja johdon erillisyyden sekä päämies-agenttiteorian saattamana osakeyhtiölain 1:8§:ssä on säädetty johdon tehtäväksi huolellisesti toimien edistää yhtiön etua. Se mikä yhtiön etu on herättänyt paljon keskustelua. Tämä on ymmärrettävää yritysten menestymisen ja yhteiskunnan hyvinvoinnin ollessa riippuvaisia siitä, miten yhtiön etu määritellään. Osakeyhtiölain esitöistä ilmenee kuitenkin, että yhtiön etu on samaistettavissa osakkeenomistajien kollektiiviseen etuun, osakeyhtiölain toiminnan tarkoituksen ohjatessa yhtiön edun sisällön tulkintaa. Osakeyhtiölainmukaisen tulkinnan myötä johdon tehtäväksi muodostuu huolellisesti ja lojaalisti toimien tuottaa osakkeenomistajakollektiiville voittoa valistuneen arvonmaksimointiteorian mukaisesti pitkällä aikavälillä. Euroopan parlamentti ja neuvosto antoi 17 päivänä toukokuuta 2017 direktiivin (EU) 2017/828, direktiivin 2007/36/EY muuttamisesta osakkeenomistajien pitkäaikaiseen vaikuttamiseen kannustamisen osalta. Direktiivin 9a artikkelissa säädetään jäsenvaltioiden velvollisuudesta varmistaa, että pörssiyhtiöt laativat johtajia koskevan palkitsemispolitiikan ja että osakkeen-omistajilla on oikeus äänestää yhtiökokouksessa palkitsemispolitiikasta joko neuvoa-antavasti tai sitovasti. Tällaista johdon palkitsemista koskevaa osakkeenomistajien päätösvaltaa kutsutaan say on pay:ksi (SOP). Suomessa direktiivin palkitsemispolitiikkaa koskevat säännökset implementoitiin siten, että palkitsemispolitiikan hyväksyttävyydestä tulee järjestää yhtiökokouksen neuvoa-antava äänestys. Jos yhtiökokous ei kannata esitettyä palkitsemispolitiikkaa tulee tarkistettu palkitsemispolitiikka esittää yhtiökokoukselle viimeistään seuraavassa varsinaisessa yhtiökokouksessa. Mikäli palkitsemispolitiikkaa ei hyväksytä tulee johdon palkitseminen kuitenkin perustua siihen, kunnes uusi tarkistettu palkitsemispolitiikka on esitetty yhtiökokoukselle. SOP -säädännön tarpeellisuudentunne kasvoi johdon palkkioiden nousun, yritysskandaalien ja finanssikriisin aiheuttamien ahdinkojen myötä. Nämä tapahtumat olivat myös keskeisin syy EU tason SOP säädäntöjen syntyyn. Jotta tämän lopputuleman tarpeellisuudesta voitaisiin vetää johtopäätöksiä, tutkielmassa tutkitaan kyseisten yritysskandaalien ja finanssikriisiin ajautumisen syitä sekä SOP:n taustaa ja toimivuutta. Tutkielmassa päästään tämän asian kohdalla siihen lopputulokseen, ettei kyseisten säädäntöön johtaneiden tapahtumien syistä löydy perustetta SOP:stä säätämiseen ja ettei SOP:n toimivuudesta tai vaikutuksista ole siitä tehtyjen tutkimusten perusteella selvää näyttöä. Näin ollen tutkielmassa kyseenalaistetaan se, että talouskriisin myötä – kriisin, johon on johtanut täysin eri asiat kuin say on pay -säädännön puuttuminen –direktiivillä on säädetty jäsenmaita velvoittavasti asiasta, jonka toimivuudesta tai vaikutuksista ei todellisuudessa ole tietoa. Direktiiviä ja SOP:tä koskevan tarkastelun jälkeen tutkielmassa esitetään miten direktiivi vaikuttaa johdon palkitsemisesta päättämiseen ja johdon mahdollisuuksiin hoitaa tehtävänsä. Tutkimuksessa todetaan tämän asian kohdalla, että yhtiökokoukselle muun muassa OYL 5:3§:ssa säädetty hallitusjäsenten valintaa ja palkitsemista koskevaa vaikutusvaltaa siirtyy direktiivin myötä jossain määrin hallitukselle, mikä luo uusia mahdollisuuksia hallitukselle toimia opportunistisesti. Näin sen takia, että yhtiökokouksen tulee perustaa kyseiset päätöksensä hallituksen laatimaan palkitsemispolitiikkaan, jota yhtiökokous ei välttämättä ole edes hyväksynyt. Direktiivi vaikuttaa myös hallituksen mahdollisuuksiin hoitaa sille säädetyt tehtävät. Yksi hallituksen tärkeimmistä tehtävistä on osakeyhtiölain esitöiden mukaan toimitusjohtajan toiminnan ohjaaminen, johon liittyy toimitusjohtajan valinta ja palkitseminen. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen on keskeistä yhtiön taloudellisen menestymisen kannalta. Tutkimuksessa päästään siihen lopputulokseen, että vaikka yhtiökokouksen äänestys palkitsemispolitiikasta on säädetty Suomessa neuvoa-antavaksi, ovat sen vaikutukset hallituksen mahdollisuuteen hoitaa tehtävänsä samat kuin jos äänestystulos olisi sitova, osakkeenomistajien todellisen vaikutusvallan takia. Palkitsemispolitiikan asettaessa raamit hallituksen toimitusjohtajan valinnan, palkitsemisen ja näin myös ohjaamistehtävän suorittamiselle on näiden asioiden päättämisvaltaa siirretty hallitukselta osakkeenomistajille. Hallituksen edellytykset hoitaa sille OYL 1:8§:ssä säädettyä tehtävää rajoitetaan näin portfolioteorian mukaan sijoittaneiden, itsekkyysoikeudet ja passiivisuusoikeudet ja hallitusta heikomman tietotaidon omaavien osakkeenomistajien sananvallalla. Tutkielman perusteella voidaan päätellä, että SHRD II direktiivin osoittama arvomaailma ei vastaa osakeyhtiölain osoittamaa arvomaailmaa. Direktiivin implementoinnin myötä voidaan havaita osakeyhtiön tarkoituksen siirtyminen hieman kohti sosiaalista solidaarisuutta taloudellisen tuottavuuden kustannuksella.