Browsing by Subject "Prosessioikeus"

Asiantuntijatodistelu on yksi oikeudenkäymiskaaren mahdollistamista todistuskeinoista. Siinä on kysymys tarvittavan erityistietämyksen hankkimisesta henkilöiltä, jotka esimerkiksi koulutuksensa tai työkokemuksensa vuoksi kykenevät selvittämään asian ratkaisemiseksi tärkeitä erityisiä kokemussääntöjä tai tieteellisiä seikkoja. Tutkimuksessa tarkastellaan asiantuntijatodistelua ja siihen liittyviä ongelmakohtia yleisissä tuomioistuimissa. Asiantuntijatodistelu on aiheena ajankohtainen, koska oikeudenkäymiskaaren todistelua koskeva 17 luvun uudistustyö on juuri saatu päätökseen ja uudistetut säännökset astuvat voimaan 1. tammikuuta 2016. Tarkastelun lähtökohtana on vertailla asiantuntijatodistelua koskevaa lainsäädäntöä ennen ja jälkeen oikeudenkäymiskaaren 17 luvun ja siihen liittyvän todistelua yleisissä tuomioistuimissa koskevan lainsäädännön uudistamisen (HE 46/2014) ja analysoida onko uudistuksilla vaikutusta, tai saadaanko niillä jopa ratkaistua, oikeuskirjallisuudessa esiin nostettuja asiantuntijatodistelua koskevia ongelmia. Tutkimus on toteutettu lainopillisesti, mutta mukana on hieman myös oikeuspoliittista näkökulmaa. Vielä toistaiseksi voimassa olevaan asiantuntijatodistelusääntelyyn liittyy paljon ongelmia, joista keskeisimpänä voidaan pitää oikeudenkäymiskaaren asiantuntijatodistelua sääntelevän systematiikan epäselvyyttä, jonka seurauksena asiantuntijatodistelua ei esimerkiksi aina ole selkeästi erotettavissa muista todistuskeinoista. Lisäksi asiantuntijatodistelun luotettavuuden arviointia vaikeuttaa sääntelyn eroavuus liittyen tuomioistuimen määräämän asiantuntijan ja asianosaisen kutsuman asiantuntijan välillä. Vain ensimmäistä on pidetty varsinaisena asiantuntijana, jolle on lainsäädännössä asetettu kelpoisuus- ja puolueettomuusvaatimuksia. Tarkasteluni kohteena on myös kysymys siitä, onko asiantuntemustiedolle asetettu sisältövaatimuksia ja jos ei, minkälaisia tällaiset sisältövaatimukset voisivat olla. Tutkimuksessa todetaan, että uuden sääntelyn myötä joihinkin oikeuskirjallisuudessa esitettyihin ongelmiin on tulossa selkeitä ratkaisuja, mutta uusi sääntely ei tuo vastausta kaikkiin asiantuntijatodistelua koskeviin ongelmiin. Erityisesti luopuminen erottelusta tuomioistuinasiantuntijoiden ja asianosaisasiantuntijoiden välillä on merkittävä seikka, jonka myötä asiantuntijatodistelun systematiikka selkenee. Uudistuksella ei kuitenkaan tuoda laintasoista sääntelyä esimerkiksi asiantuntijalausuntojen sisältövaatimuksille.

Suomessa anonyymi todistaminen on ollut mahdollista 1.1.2016 alkaen. Anonymiteetin edellytykset on säädetty tiukoiksi. Anonymiteetti voidaan myöntää ainoastaan silloin, jos rikosepäily tai syyte koskee rikosta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kahdeksan vuotta vankeutta, taikka rikoslain 20 luvun 9 a §:ssä tai 25 luvun 3 §:ssä rangaistavaksi säädettyä rikosta taikka tällaisen rikoksen yritystä tai osallisuutta tällaiseen rikokseen. Tämän lisäksi menettelyn on oltava välttämätön anonyymin todistajan tai hänen läheisensä suojaamiseksi henkeen tai terveyteen kohdistuvalta vakavalta uhalta. Samaan aikaan järjestäytynyt ja vakava rikollisuus on saanut uutta jalansijaa Suomessa. Asenteet poliisia ja muita viranomaisia kohtaan ovat tiukentuneet, ja yhä useampi viranomainen kohtaa työssään häirintää, uhkailua ja konkreettista väkivaltaa. Peitetoimintaan osallistuvat poliisit tunnistetaan yhdeksi ryhmäksi, joihin voi kohdistua väkivaltaa ja uhkailua poliisien todellisen henkilöllisyyden paljastuessa. Työssä anonyymiä todistamista lähestytään poliisin näkökulmasta arvioimalla niitä edellytyksiä, joiden täyttyessä poliisille voidaan myöntää anonymiteetti. Tämän lisäksi työssä arvioidaan menettelyn oikeudenmukaisuutta oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimusten kautta sekä tutkitaan ja tunnistetaan mahdollisia muutostarpeita de lege ferenda. Poliisitodistajien kohdalla anonymiteetin myöntämiseen suhtaudutaan torjuvasti. Anonymiteetin on täytettävä rikoksen vakavuusedellytyksen lisäksi myös välttämättömyysedellytys. Lainvalmistelussa anonymiteetin edellytykset on asetettu korkeaksi, sillä yleisten edellytysten lisäksi poliisitodistajille myönnettävä anonymiteetti edellyttää menettelyn poikkeuksellisuutta EIT:n oikeuskäytännön perusteella. Tämän lisäksi anonymiteetti tarjoaa harvoin tosiasiallista suojaa poliisitodistajille. Anonymiteetistä olisi hyötyä poliiseille, jotka osallistuvat tiettyjen salaisten pakkokeinojen käyttämiseen. Kansallisessa lainsäädännössä ei tehdä eroa poliisien välillä heidän työtehtäviensä perusteella, jolloin esimerkiksi peitetoimintaa tekeviä poliiseja kohdellaan kuten muita poliiseja. Valittu sääntely voi johtaa tilanteeseen, jossa kattavin näyttö jää rikosprosessissa esittämättä. Tutkimuksessa osoitetaan, että anonyymiä todistelua koskevassa lainvalmistelussa EIT:n oikeuskäytäntöä on tulkittu tiukasti. Oikeuskäytännön tiukka tulkinta on johtanut poliisitodistajien kohdalla Norjaa, Tanskaa ja osittain myös Viroa tiukempaan sääntelyyn. Erityisen korostunutta tämä on undercover-toimintaan osallistuvien poliisien kohdalla, sillä tiettyjen salaisten pakkokeinojen käyttäminen ei ole hyväksyttävä syy anonymiteetin myöntämiselle. Sen sijaan anonyymiä todistelua koskeva menettely huomioi jo nyt oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimukset. Työssä esitetään harkittavaksi menettelyä koskevan lainsäädännön uudistamista siten, että tiettyjen salaisten pakkokeinojen käyttämiseen osallistuvat poliisit voisivat todistaa anonyymisti. Näitä keinoja ovat peitetoiminta, valeosto sekä pei-telty tiedonhankinta, jotka sisältävät undercover-toimintaan kuuluvia piirteitä. Toissijaisesti työssä kehotetaan harkitsemaan salaisen pakkokeinon käytön suojaamisen ulottamista myös todisteluun Ruotsissa omaksutun suojaidentiteetin tapaisesti.