Browsing by Subject "Puolison perintöoikeus"

Tutkielman aiheena on selvittää PK 3 luvun järjestelmän palautusvastuun sovittelun mahdollisuutta ja sovitteluharkinnassa käytettäviä kriteereitä. PK 3 lukuun ei sisälly varsinaista sovittelusäännöstä, joten tarkastelu suoritetaan muita lakiin kirjaamattomia palautusvastuujärjestelmiä hyödyntämällä. Näitä ovat mm. perusteettoman edun palautuksen sovittelu ja lakiosan täydennyksen sovittelu. Edellisten lisäksi tarkastellaan vuonna 2016 voimaan tullutta perinnönjaon oikaisun sovittelua koskevaa PK 23a:8:n sovittelusäännöstä ja osittain muitakin lainsäädännöstä löytyviä sovittelupykäliä, joilla voidaan nähdä olevan merkitystä tutkimuksen kannalta. Ongelmaa pohjustetaan toisessa pääluvussa käsittelemällä lesken perintöoikeutta ja pesänjakoa. Aluksi selvitetään lesken eläessä toimitettavaa ositusta ja tämän jälkeen lesken pesänjakoa lesken eläessä ja tämän kuoleman jälkeen. PK 3:1.1:n mukaan rintaperillisittä kuolleen perittävän periin eloonjäänyt puoliso. PK 3 luvun mukaan eloonjääneen puolison kuoleman jälkeen pesä jaetaan ensin kuolleen puolison toissijaisten perillisten ja lesken oikeudenomistajien kesken. Luvun lopuksi selvitetään pesän vaurastumisen merkitystä pesänjaon kannalta. Kolmannella pääluvulla on vastaavanlainen valmisteleva rooli kuin toisellakin pääluvulla ja tarkoituksena on kuvata toissijaisten perillisten oikeutta suojaavaa vastiketta ja sen antamisen edellytyksiä. Leski saa määrätä ensin kuolleelta puolisolta perimästään omaisuudesta haluamallaan tavalla. Lesken disponointivaltaa rajoittaa ainoastaan testamenttauskielto siltä osin mitä kuuluu toissijaisille perillisille. Leski saattaa lahjoittamalla aiheuttaa omaisuuden olennaisen vähentymisen ja tämän perusteella toissijaisilla perillisillä on oikeus vaatia vastiketta lesken pesänjaossa PK 3:3.1:n perusteella. Jotta vastikkeen antamisen edellytykset täyttyisivät, lainkohdan mukaan kyseessä tulee olla lahja tai siihen rinnastuva oikeustoimi, jolla leski on olennaisesti vähentänyt omaisuuttaan ottamatta asianmukaisesti huomioon toissijaisten perillisten oikeutta. Neljännessä pääluvussa tarkastelun kohteena on lahjansaajan palautusvastuu ja sen edellytykset. Jos pesänjaossa ei voida antaa vastiketta toissijaisille perillisille, on lahjansaajan palautettava saamansa omaisuus. Palautusvastuu voidaan kohdistaa ainoastaan vilpillisessä mielessä olleeseen lahjansaajaan. Jos lahjansaaja ei tiennyt eikä hänen pitänytkään tietää lahjoituksen loukkaavaan toissijaisten perillisten oikeutta, ei palautusvelvollisuutta ole. Viidennessä pääluvussa tarkastellaan tutkielman päätutkimuskysymystä eli lahjansaajan palautusvastuun sovittelua. PK 3 luvussa ei ole nimenomaista sovittelusäännöstä, joten ongelmaa käsitellään pohtimalla perusteettoman edun palautuksen ja lakiosan täydennyksen sovittelun edellytyksiä sekä muita palautusvastuujärjestelmiä. Oikeuskirjallisuudessa ja oikeuskäytännössä on esitetty useita puoltavia näkemyksiä järjestelmässämme vallitsevasta kohtuuttomien palautusvastuiden torjumisen periaatteesta. Palautusvastuun sovittelun voidaan tulkita olevan mahdollista täysimääräinen vastuun johtaessa kohtuuttomuuteen. Kun sovittelun mahdollisuus on hyväksytty, tarkastellaan seuraavaksi yksityiskohtaisemmin sovitteluharkinnan kriteereitä. Sovitteluharkinnan kriteereiksi valikoitui palautusvelvollisen varallisuusasema, vilpillisen mielen laatu, palautusvelvollisen toiminta lahjoituksen jälkeen, osapuolten varallisuusolot ja ajan kuluminen. Palautusvelvollisen menettäessä lahjaksi saamansa omaisuuden saamatta siitä pysyvää varallisuudenlisäystä, voidaan se nähdä sovittelun puolesta puhuvana seikkana. Toisin on suhtauduttava tilanteeseen, kun lahja on tuottanut arvoaan vastaavan varallisuudenlisäyksen. Vilpillisen mielen osalta täpärästi mala fide -kynnyksen ylittäviin tapauksin on suhtauduttava toisin kuin sellaisin, joissa lahjansaaja on kiistatta tiennyt lahjan loukkaavan toissijaisten perillisten oikeutta. Sovittelua voidaan pitää perustellumpana lahjansaajan menettäessä omaisuuden tuottamuksetta. Toisaalta sovittelu tuskin tulee kysymykseen lahjansaajan tietoisesti lahjoittaessaan omaisuuttaa toissijaisten perillisten ulottumattomiin. Lahjansaajan taloudellinen ahdinko voi toimia sovittelua puoltavana perusteena, varsinkin jos hän on joutumassa ahdinkoon täyden palautusvastuun suorittamisen jälkeen. Mitä pidempi aika on kulunut lesken tekemän lahjoituksen ja toissijaisten perillisten nostaman palautuskanteen välillä, sitä kohtuuttomampana täyttä palautusvastuuta voidaan pitää. Viimeisessä pääluvussa tehdään yhteenveto tutkielman sisällöstä ja vastataan johdannossa esitettyihin kysymyksiin.