Browsing by Subject "Rikosprosessi"
Now showing items 1-3 of 3
-
(2021)Tässä tutkielmassa tutkitaan kuva- ja äänitallenteelle tallennetun esitutkintakertomuksen käyttöä rikosprosessuaalisessa todistelumenettelyssä ja menettelyn laajentamismahdollisuuksia de lege ferenda. Erityisesti keskitytään aiheen tarkasteluun vastakuulusteluoikeuden kannalta. Esitutkinnassa annettuja kuva- ja äänitallenteelle tallennettuja lausumia koskee pääsääntöisesti OK 17:24.2:n mukainen todistuskeinokielto, jonka tarkoituksena on turvata henkilötodistelun suullisuutta ja välittömyyttä rikosasiassa. Poikkeuksellisesti videoitua esitutkintakertomusta voidaan käyttää todisteena rikosasian oikeudenkäynnissä laissa erikseen säädetyissä tilanteissa. Tällöin vaatimuksena on kuitenkin vastakuulustelumahdollisuuden tarjoaminen jo esitutkintavaiheessa. Henkilötodistelussa tämä merkitsee käytännössä mahdollisuutta vastakuulusteluun. Vastakuulusteluoikeus on EIS 6(3) artiklan d alakohdassa turvattu syytetyn vähimmäisoikeus. EIT on kuitenkin uudemmassa ratkaisukäytännössään linjannut, ettei vastakuulusteluoikeus ole sellainen ehdoton oikeus, josta ei voitaisi missään tilanteessa luopua. Sen sijaan EIT:n mukaan huomiota on kiinnitettävä oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuuteen kokonaisuudessaan. Rikosprosessin varhaisessa vaiheessa suoritettavasta kuulemisesta on useita hyötyjä verrattaessa vasta pääkäsittelyssä tapahtumaan kuulemiseen. Hyödyt liittyvät oikeuspsykologisiin muistin toimintaan liittyviin näkökohtiin: Henkilötodistelu on luotettavasti vastaanotettavissa vain kertaalleen ja mieluiten mahdollisimman pian todistelun kohteena olevien tapahtumien jälkeen. Todisteena käytettävän henkilötodistelun taltioiminen varhaisessa vaiheessa prosessia edistäisi näin myös tärkeitä todistusoikeudellisia periaatteita kuten aineellisen oikeuden ja parhaan todistelun periaatetta. Vastakuulustelu on kuitenkin suunniteltu toteutettavaksi pääsääntöisesti pääkäsittelyssä esitutkinnan sijaan. Asianmukaisen vastakuulustelun toteuttaminen, kuulemisten valmistelu ja muu puolustuksen järjestäytyminen vaatii aikaa ja käytännössä oikeudenkäyntiä muistuttavat olosuhteet. Tutkimuksessa havaitaan, ettei vastakuulustelua ole tarkoituksenmukaista siirtää kaikissa asioissa esitutkintavaiheessa suoritettavaksi. Menettelyn käyttöönottoa voitaisiin kuitenkin harkita ainakin osapuolten siihen suostuessa tai tilanteissa, joissa kuulemisen sisältö on muuten selvä ja riidaton. Esitutkintakertomusten tallentaminen ääni- ja kuvanauhalle sellaisissa kuulemisissa, jotka toteutetaan kuultavan läsnä ollessa, toisi huomattavia hyötyjä rikosprosessin myöhempiin vaiheisiin.
-
Poliisin oikeus todistaa anonyymisti erityisesti tiettyjen salaisten pakkokeinojen käyttötilanteessa (2020)Suomessa anonyymi todistaminen on ollut mahdollista 1.1.2016 alkaen. Anonymiteetin edellytykset on säädetty tiukoiksi. Anonymiteetti voidaan myöntää ainoastaan silloin, jos rikosepäily tai syyte koskee rikosta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kahdeksan vuotta vankeutta, taikka rikoslain 20 luvun 9 a §:ssä tai 25 luvun 3 §:ssä rangaistavaksi säädettyä rikosta taikka tällaisen rikoksen yritystä tai osallisuutta tällaiseen rikokseen. Tämän lisäksi menettelyn on oltava välttämätön anonyymin todistajan tai hänen läheisensä suojaamiseksi henkeen tai terveyteen kohdistuvalta vakavalta uhalta. Samaan aikaan järjestäytynyt ja vakava rikollisuus on saanut uutta jalansijaa Suomessa. Asenteet poliisia ja muita viranomaisia kohtaan ovat tiukentuneet, ja yhä useampi viranomainen kohtaa työssään häirintää, uhkailua ja konkreettista väkivaltaa. Peitetoimintaan osallistuvat poliisit tunnistetaan yhdeksi ryhmäksi, joihin voi kohdistua väkivaltaa ja uhkailua poliisien todellisen henkilöllisyyden paljastuessa. Työssä anonyymiä todistamista lähestytään poliisin näkökulmasta arvioimalla niitä edellytyksiä, joiden täyttyessä poliisille voidaan myöntää anonymiteetti. Tämän lisäksi työssä arvioidaan menettelyn oikeudenmukaisuutta oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimusten kautta sekä tutkitaan ja tunnistetaan mahdollisia muutostarpeita de lege ferenda. Poliisitodistajien kohdalla anonymiteetin myöntämiseen suhtaudutaan torjuvasti. Anonymiteetin on täytettävä rikoksen vakavuusedellytyksen lisäksi myös välttämättömyysedellytys. Lainvalmistelussa anonymiteetin edellytykset on asetettu korkeaksi, sillä yleisten edellytysten lisäksi poliisitodistajille myönnettävä anonymiteetti edellyttää menettelyn poikkeuksellisuutta EIT:n oikeuskäytännön perusteella. Tämän lisäksi anonymiteetti tarjoaa harvoin tosiasiallista suojaa poliisitodistajille. Anonymiteetistä olisi hyötyä poliiseille, jotka osallistuvat tiettyjen salaisten pakkokeinojen käyttämiseen. Kansallisessa lainsäädännössä ei tehdä eroa poliisien välillä heidän työtehtäviensä perusteella, jolloin esimerkiksi peitetoimintaa tekeviä poliiseja kohdellaan kuten muita poliiseja. Valittu sääntely voi johtaa tilanteeseen, jossa kattavin näyttö jää rikosprosessissa esittämättä. Tutkimuksessa osoitetaan, että anonyymiä todistelua koskevassa lainvalmistelussa EIT:n oikeuskäytäntöä on tulkittu tiukasti. Oikeuskäytännön tiukka tulkinta on johtanut poliisitodistajien kohdalla Norjaa, Tanskaa ja osittain myös Viroa tiukempaan sääntelyyn. Erityisen korostunutta tämä on undercover-toimintaan osallistuvien poliisien kohdalla, sillä tiettyjen salaisten pakkokeinojen käyttäminen ei ole hyväksyttävä syy anonymiteetin myöntämiselle. Sen sijaan anonyymiä todistelua koskeva menettely huomioi jo nyt oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimukset. Työssä esitetään harkittavaksi menettelyä koskevan lainsäädännön uudistamista siten, että tiettyjen salaisten pakkokeinojen käyttämiseen osallistuvat poliisit voisivat todistaa anonyymisti. Näitä keinoja ovat peitetoiminta, valeosto sekä pei-telty tiedonhankinta, jotka sisältävät undercover-toimintaan kuuluvia piirteitä. Toissijaisesti työssä kehotetaan harkitsemaan salaisen pakkokeinon käytön suojaamisen ulottamista myös todisteluun Ruotsissa omaksutun suojaidentiteetin tapaisesti.
-
(2022)Oikeus oikeudenmukaisen oikeudenkäyntiin on perus- ja ihmisoikeus, jonka osatekijänä on oikeudenkäynnin kohtuullinen kesto. Euroopan Ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisukäytännössään hyväksynyt kohtuullista kestoa koskevan rikkomuksen hyvittämisen, jolloin hyvityksen saanutta henkilöä ei voida enää pitää ihmisoikeusloukkauksen kohteena. EIT on antanut sopimusvaltioille melko vapaat kädet loukkauksen hyvittämisessä, mutta asettanut reunaehdoksi sen, että hyvityksen on oltava nimenomainen ja mitattava. Viivästyneen rikosprosessin tapauksessa yksi mahdollinen keino on alentaa vastaajalle tuomittua rangaistusta. Suomessa KKO on vakiintuneesti katsonut rangaistusta voitavan alentaa rikoksen tekemisestä kuluneeseen pitkään aikaan rinnastettavana kohtuullistamisperusteena. Mahdollisina hyvityskeinoina on pidetty niin rangaistuksen varsinaista alentamista kuin lievemmän rangaistuslajin tuomitsemista ja joskus myös rangaistuksen tuomitsematta jättämistä. Syytteen hylkääminen tai tutkimatta jättäminen on ollut mahdollista vain hyvin poikkeuksellisesti. Oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittäminen on ollut KKO:ssa esillä yleensä vain yhden perustelukappaleen mittaisena sivuasiana, joten hyvitystasosta ei pysty tekemään tarkkoja päätelmiä vain KKO:n ratkaisujen perusteella. Tutkielmassa onkin koottu hovioikeuksien 2010-luvun ratkaisuista 66 ratkaisua käsittänyt empiirinen aineisto asian selvittämiseksi. Tyypilliseksi viivästysasiaksi osoittautui törkeä talousrikos (46/66), josta tyypillisesti tuomitaan lyhyehkö alle kahden vuoden vankeusrangaistus. Alkuperäisen rangaistuksen ollessa sakkoa suosittiin pienissä sakkorangaistuksissa tuomitsematta jättämistä ja suuremmista tuntuvaa alentamista esimerkiksi reilulla kolmasosalla. Vankeusrangaistuksia tyypillisesti lyhennettiin pituudeltaan; ehdolliseksi määräämistä käytettiin harvoin ja tuomitsematta jättäminen tai sakkorangaistuksen tuomitseminen edellytti poikkeuksellisen huomattavaa viivästystä. Pituutta lyhennettäessä mediaanihyvitys oli 24 % tai kaksi kuukautta. Hyvitystaso oli aineiston tyyppitapauksessa eli 1-2 vuotta viivästyneessä törkeässä talousrikoksessa 2-4 kuukautta. Tältä osin hovioikeudet olivat melko yhtenäisiä, mutta hajontaa esiintyi alkuperäisen vankeusrangaistuksen ollessa pitkä. Erityisesti vankeusrangaistusten pidentyessä oli epäyhtenäistä tulisiko hyvityksen olla prosenteissa vai kuukausissa samanlainen kuin lyhyissä vankeusrangaistuksissa. Yksittäistapauksessa tuomittuun hyvitykseen laskentatavan valinnalla saattoi olla jopa vuosissa mitattava vaikutus.
Now showing items 1-3 of 3