Browsing by Subject "Sananvapaus"
Now showing items 1-3 of 3
-
(2022)Ilmoittaminen, eli whistleblowing, on yleismaailmallinen ja tuttu ilmiö. Euroopan unionissa, saatikka kansallisesti, aihetta käsittelevää yleistä lainsäädäntöä ei kuitenkaan ole ollut. Kasvaneen poliittisen paineen vuoksi Euroopan komissio ehdotti vuonna 2018 aihetta koskevaa direktiiviä (ilmoittajansuojeludirektiivi), joka saatettiin voimaan vuonna 2019. Ilmoittajansuojeludirektiivi perustuu EU:n intressiin suojella alueensa taloudellisia etuja ja sisämarkkinoiden toimivuutta. Direktiivi, ja sen perusteella annettu hallituksen esitys kansalliseksi ilmoittajansuojelulaiksi, ensinnä erittelee sellaisia EU-oikeuden alueita, joiden rikkomista koskevien ilmoitusten tekeminen olisi lähtökohtaisesti hyväksyttävää. Ensisijaisena ilmoitustapana painotetaan sisäistä ilmoittamista, minkä lisäksi muita ilmoitustapoja ovat ulkoinen ilmoittaminen, eli ilmoitus toimivaltaiselle viranomaiselle, sekä tietojen julkistaminen esimerkiksi median kautta. Edelleen ilmoittajansuojelusääntely säätää työnantajille vastatoimien kiellon, eli listaa työoikeudellisia toimenpiteitä, jotka ovat sääntelyn vastaisia, mikäli ne tapahtuvat työntekijän tekemän ilmoituksen perusteella – edes tilanteissa, joissa työnantaja katsoisi ilmoituksen työoikeudellisen lojaliteettivelvollisuuden vastaiseksi. Lisäksi mainittu sääntely erittelee konkreettisia vaatimuksia ilmoituskanavien perustamiselle sekä ilmoitusten käsittelylle. Huomionarvoista on, että mainittua direktiiviä tai sen pohjalta ehdotettua kansallista lakia ei ole perusteltu työntekijöiden sananvapaudella. Kuten tutkielmassa käy ilmi, ilmoittajansuojelusääntelyllä kuitenkin on välillinen vaikutus myös työntekijöiden sanankäyttöön. Kansallisesti työntekijöiden sanankäyttöön liittyy tiiviisti punninta lojaliteettivelvollisuutta vasten. Työntekijän katsotaan työsopimuksen allekirjoittamalla sitoutuvan edustamaan työnantajan etuja, toisin sanoen työntekijä on eräänlaisessa vastuussa työnantajaansa kohtaan, osin jopa vapaa-ajallaan. Työntekijä edustaa työnantajaansa ja siten hänen sananvapauttaan voidaan rajata eri tavoin kuin ulkopuolisen yksityishenkilön. Samaan aikaan työntekijällä on parhaat edellytykset havaita mahdollisia rikkomuksia organisaationsa tai työnantajansa sisällä. Tutkielman tavoitteena on ymmärtää kuinka ilmoittajansuojelusääntely vaikuttaa työoikeudelliseen lojaliteettivelvollisuuteen. Mainittu velvollisuus on oikeuskäytännön valossa vahvasti riippuvainen tapauskohtaisesta arvioinnista, minkä vuoksi sitä ei voi pitää kovin täsmällisenä tai tarkkarajaisena. Tämä osaltaan vaikeuttaa vaikutusarviointia. Tutkielmassa avataan ensiksi ilmoittajansuojelusääntelyn sisältöä sen taustalla olevien arvojen ja perusteluiden ymmärtämiseksi. Lisäksi pyritään selvittämään lojaliteettivelvollisuuden sisältöä ja esitetään ehdotus lähestymistavaksi kyseiselle velvoitteelle ilmoittamisen yhteydessä. Edelleen arvioidaan ilmoittajansuojeludirektiivin ja ehdotetun kansallisen lain vaikutuksia työntekijän sanankäytölle ja lojaliteettivelvollisuudelle. Tutkielman mukaan ilmoittajansuojelusääntelyllä tulee olemaan vaikutusta työntekijän sananvapauden käytölle ja lojaliteettivelvollisuuden mahdollisen rikkomisen arvioinnissa, vaikka mainittu ilmoittajansuojelusääntely ei pohjaudukaan mainittuihin työoikeudellisiin käsitteisiin.
-
(2022)Naisiin kohdistuva sukupuolistunut digitaalinen väkivalta on maailmanlaajuinen ongelma ja sen uhka kohdistuu erityisesti julkiseen keskusteluun osallistuviin naisiin, kuten toimittajiin ja poliitikkoihin. Keväällä 2020 alkanut Covid-19-pandemia liikkumisrajoituksineen on kasvattanut kaikkea naisiin kohdistuvaa väkivaltaa eksponentiaalisesti ja myös sen digitaalinen ulottuvuus on lisääntynyt, kun pandemian aikaiset rajoitukset ovat siirtäneet rikollista toimintaa verkkoon. Naisiin kohdistuva väkivalta kaikissa muodoissaan on yhä 2020-luvulla merkittävä ihmisoikeus- ja tasa-arvo-ongelma myös Suomessa. Globaalisti erityisesti naispoliitikkoihin kohdistuu huomattavan paljon väkivallan eri muotoja, ja Naton keväällä 2021 julkaiseman raportin mukaan myös suomalaisiin naisministereihin kohdistui suhteeton määrä sukupuolistunutta verkkovihaa. Tämän kaltainen poliittisiin toimijoihin kohdistuva vihapuhe pyrkii painostamaan ja vaientamaan eri mieltä olevat. Viimeisimmissä kuntavaaleissa oli jo viitteitä verkon vihamielisen keskustelukulttuurin kielteisistä vaikutuksista puolueiden ehdokashankintaan, ja yhteiskunnallisen monimuotoisen dialogin tukahtuminen onkin yksi digitaalisen väkivallan haitallisimpia vaikutuksia. Näin sukupuolistuneen digitaalisen väkivallan ilmenemismuodot ovat vakava uhka tasa-arvolle ja demokratialle. Tutkielmassa tarkastellaan naisiin kohdistuvaa sukupuolistunutta digitaalista väkivaltaa osana naisiin kohdistuvan väkivallan jatkumoa. Aluksi luodaan katsaus naisten oikeuksien kehitykseen ja naisiin kohdistuvaan väkivaltaan yhteiskunnallisista valtasuhteista kumpuavana historiallisena ilmiönä. Uudehko digitaalisen väkivallan käsite puolestaan esiintyy Istanbulin sopimusta valvovan Grevio-asiantuntijaryhmän lokakuussa 2021 antamassa suosituksessa, ja se on myös otettu osaksi oikeusministeriön naisiin kohdistuvan väkivallan torjuntaohjelmaa vuosille 2020–2023. Tälle kotimaisessa oikeustieteellisessä keskustelussa verrattain tuntemattomalle käsitteelle pyritään tutkielmassa löytämään kattava määritelmä. Sukupuolistuneella digitaalisella väkivallalla on useita ilmenemismuotoja, joista tutkielma keskittyy etenkin vihapuheen ja maalittamisen erittelyyn. Koska vihapuheelle tai maalittamiselle ei ole määritelmää kirjoitetussa laissa, niiden käsittelemiseksi selostetaan sananvapaussääntelyä, EIT:n oikeuskäytäntöä ja vihapuhetapauksiin soveltuvia rikosnimikkeitä. Tutkielman naisoikeudellisen otteen avulla viimeaikaiseen lainsäädäntökehitykselliseen keskusteluun tuodaan sukupuolinäkökulmaa esimerkiksi käsittelemällä sukupuolen lisäämistä rikoksesta määrättävän rangaistuksen koventamisperusteeksi vihapuhetapauksissa. Lopuksi tarkastellaan oikeutta sukupuolinäkökulmasta ja arvioidaan sukupuolineutraalin rikosoikeuden ongelmakohtia naisiin kohdistuvan väkivallan torjumisessa. Suomen vaikeudet Istanbulin sopimuksen täytäntöönpanossa kuvastuvat Grevion vuoden 2019 maaraportissa, jossa todetaan, että Suomen sukupuolineutraali lainsäädäntö soveltuu huonosti naisiin kohdistuvan väkivallan tehokkaaseen torjumiseen. Näin tutkielmassa punnitaan myös sukupuolen huomioivia keinoja, joilla sukupuolistunutta digitaalista väkivaltaa voitaisiin nykyistä paremmin torjua. Johtopäätöksissä huomioidaan tuleva lainsäädännöllinen muutospaine Euroopan komission maaliskuussa 2022 esittelemän, naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja lähisuhdeväkivaltaa koskevan direktiiviluonnoksen pohjalta.
-
(2024)Perustuslakivaliokunta ei ole arvioinut rikoslain 12 luvun 7 §:n turvallisuussalaisuuden paljastamiskriminalisoinnin perustuslainmukaisuutta sitä säädettäessä. Lakivaliokunta on kuitenkin kiinnittänyt huomiota siihen, että paljastamiskriminalisoinnin tunnusmerkistön avoimuus voi uhata ilmaisunvapautta. Paljastamiskriminalisoinnin ja sananvapauden välinen ristiriita on aktualisoitunut Viestikoekeskus-jutussa, jossa Helsingin käräjäoikeus on ratkaisullaan arvioinut sananvapautta oikeuttamisperusteena, mutta päätynyt kahden toimittajan osalta syyksilukevaan tuomioon. Tässä tutkimuksessa esitetään, että sananvapauden soveltuminen oikeuttamisperusteena tulee sitoa perusoikeuksien yleisiin rajoitusedellytyksiin. Arvioitaessa sananvapauden soveltumista turvallisuussalaisuuden paljastamisen oikeuttamisperusteena keskeisimmäksi rajoitusedellytyksistä osoittautuu suhteellisuusedellytys, joka on ratkaisevassa asemassa sekä kansallisella tasolla että kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden täyttämisessä. Rikoslain 12 luvun 7 §:n soveltamisen edellyttämässä suhteellisuuspunninnassa vastakkain asettuvaa sananvapautta ja kansallista turvallisuutta tarkastellaan oikeusperiaatteina, joiden sisältöä määritetään oikeuslähteiden perusteella. Ihmisoikeusvelvoitteiden täyttämisen näkökulmasta tärkein oikeuslähde on EIT:n EIS 10 artiklaa koskeva ratkaisukäytäntö. EIT:n soveltaman harkintamarginaaliopin vuoksi kuitenkin katsotaan, että yleisistä rajoitusedellytyksistä kansallinen suhteellisuusedellytys asettaa tiukimmat edellytykset sananvapauden rajoittamiselle. Kansallisen turvallisuuden painoarvo osoittautuu tutkimuksessa kansallisessa perusoikeusjärjestelmässä sananvapautta heikommaksi. Tämän painoarvoeron katsotaan johtavan siihen, ettei rikoslain 12 luvun 7 §:n soveltaminen voi useissa sen tunnusmerkistön piiriin kuuluvissa tilanteissa täyttää kansallista suhteellisuusedellytystä. Sananvapaus osoittautuu siten tutkimuksessa voimakkaammaksi turvallisuussalaisuuden paljastamisen oikeuttamisperusteeksi kuin Helsingin käräjäoikeuden Viestikoekeskus-ratkaisulla suorittamassa arviossa.
Now showing items 1-3 of 3