Browsing by Subject "Scheme of Arrangement"
Now showing items 1-2 of 2
-
(2021)Modern insolvensrätt förutsätter sanering av företag i syfte att rehabilitera och trygga fortlevnaden av gäldenärens näringsverksamhet. I dagsläget har dock de allt mer mångfasetterade arrangemangen för företagsfinansiering och särskilt ökningen av obligationsfinansiering resulterat i ett större antal borgenärer. Det större borgenärsantalet har lett till högre krav på rättssäkerhet, medan den växande insolvensrättsliga trenden visar att saneringarna bör vara möjliga att vidtas i tidigare skede än i dagsläget, i flexibla och snabba förfaranden som i huvudsak sker utanför myndighetskontroll. Det ökade behovet av dessa tidiga skedets rehabiliteringsförfaranden har även noterats i Europaparlamentets och rådets direktiv 2019/1023 och dess ramverk för förebyggande rekonstruktion. Enligt direktivet ska medlemsstaterna möjliggöra att företag med betalningssvårigheter har tillgång till nationella förebyggande rekonstruktionsförfaranden. Dessa förfaranden ska utöver att de kan inledas i ett tidigare skede även b.la. möjliggöra saneringsmetoder som skuldkonvertering, vilka inbegriper i gäldenärens ägandestruktur, även fast detta skulle ske mot aktieägares eller borgenärers vilja. Således granskas i avhandlingen hur direktivets krav kunde implementeras i den nationella lagstiftningen för att möjliggöra ett förfarande för förebyggande rekonstruktion och om detta förfarande borde vara ett bolags- eller insolvensrättsligt förfarande. I granskningen av de nuvarande bestämmelserna i lagen om företagssanering konstateras att privata saneringar inte kan göras bindande mot alla förfarandets parter vid en tidpunkt som kunde anses motsvara syftet för förebyggande rekonstruktion. Detta kan anses bero på att kravet på insolvens eller hot om insolvens orsakar att den ekonomiska situationen för företagen som inleder förfarandet väsentligen försvårar rehabiliteringen av gäldenären då de i dagsläget existerande saneringsförfarandet inleds. Utöver detta kan det även noteras att vissa saneringsmetoder som riktas mot gäldenärens ägandestruktur, inte kan genomföras utan samtycke av gäldenärens aktieägare. Detta orsakar således en obalans i riskfördelningen mellan gäldenärens aktieägare och dess borgenärer. Detta kan särskilt noteras ur synvinkeln att nuvarande saneringsprogram i regel innehåller skuldackord för de borgenärer med sämre rätt till utdelning enligt betalningsordningen, medan aktieägare i utgångspunkt inte obligeras att vidta åtgärder för rehabiliteringen av gäldenären. Avhandlingen granskar även internationellt motsvarande förfaranden för förebyggande rekonstruktion i syfte att identifiera för- och nackdelar med förfarandenas implementering i den nationella insolvens- eller bolagsrätten. Medan granskningen påvisar att förfarandets implementering i bolagsrätten möjliggör slopandet av insolvens eller hot om insolvens som inledningskrav för förfarandet, kan det ändå anses att ett bolagsrättsligt förfarande för förebyggande rekonstruktion saknar centrala insolvensrättsliga bestämmelser som krävs för att t.ex. parter som motsätter sig saneringsarrangemangen ska kunna bindas till dessa. Utgående från granskningen och jämförelsen av dessa modellförfaranden samt direktivets bestämmelser och syfte, kan det konstateras att förfarandets implementering i insolvensrätten medför märkbara fördelar ur ett insolvensrättsligt perspektiv och kan således i helhet anses motsvara det förebyggande rekonstruktionens syfte bättre än förfarandets placering i bolagsrätten. Det kan konstateras att de nuvarande bestämmelserna i lagen om företagssanering visserligen till en stor del är i linje med de krav för förebyggande rekonstruktion som direktivet ställer. Dock kan det anses att bestämmelser i det inhemska saneringsförfarandet inte de facto motsvarar det förebyggande rekonstruktionsförfarandets syfte. Således borde vissa centrala bestämmelser i lagen om företagssanerings revideras för att möjliggöra ett förfarande för förebyggande rekonstruktion som utöver att det motsvarar direktivets bestämmelser även motsvarar direktivets syfte.
-
(2023)Tässä tutkimuksessa tarkastellaan velkakonversion käyttöä osakeyhtiön velkojen uudelleenjärjestelyssä sekä velkakonversiota nimenomaisesti koskevan lainsäädännön tuomista lakiin de lege ferenda. Velkakonversiota koskevan sääntelyn puutteen vuoksi sen käytössä nojataan listayhtiöiden konversiokäytäntöön sekä saneerausohjelmia koskevaan korkeimman oikeuden ratkaisukäytäntöön, joiden voidaan nähdä puoltavan velkakonversiota de facto velkajärjestelyn keinona yrityssaneerauksessa. Velkakonversion heikon normipohjan ja siitä johtuvan oikeusvarmuuden puutteen vuoksi velkakonversiota on usein hyödynnetty velkojen leikkaamisen uhan alla. Lisäksi konversiota on hyödynnetty sellaisissa listayhtiöissä, joissa konversioon osallistuvan velkojan on mahdollista saada likvidejä osakkeita. Oikeuskirjallisuudessa konversiota sekä osakkeenomistajien konversioon velvoittamista koskevan sääntelyn puuttuminen on nähty systeemisenä virheenä, sillä saneerausohjelmassa velkojen leikkaaminen voi aiheuttaa nurinkurisen lopputuloksen osakeyhtiölain mukaiseen maksunsaantijärjestykseen nähden. Toinen uudelleenjärjestelykehikkomme puute koskee sinänsä kannattavien yhtiöiden velkojen uudelleenjärjestelyä insolvenssimenettelyjen ulkopuolella tukevaa lainsäädäntöä, jolla omaa ja vierasta pääomaa voitaisiin järjestellä tehokkaasti ja joustavasti enemmistöpäätöksin. Tutkimuksen keskiössä on vähemmistövelkojien Holdout-aseman väärinkäytön riskin suhde taloudellisesti tehokkaaseen enemmistöpäätöksentekoon uudelleenjärjestelytilanteissa. Voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti velkojen konvertointi edellyttää kunkin sen kohteena olevan velkojan suostumusta, joten konversioon suostumattomat velkojat voivat suorituksia vaatimalla pyrkiä ohittamaan konversioon osallistuvat velkojat maksunsaantijärjestyksessä. Kansainvälisen käytännön mukaan velkakonversio voidaan kuitenkin toteuttaa velkojien enemmistöpäätöksin. Useissa vertailumaissa konversio on mahdollistettu joko kollektiivisen insolvenssimenettelyn yhteydessä tai osakeyhtiölainsäädännöllä, kuten Iso-Britanniassa Scheme of Arrangement-menettelyssä ja Alankomaissa EU:n maksukyvyttömyysdirektiivin toimeenpanevassa erityislaissa. Tutkimuksen alussa velkakonversion normipohjaa tarkastellessa hyödynnetään lainopillista metodia. Tutkimuksen keskiössä on oikeustaloustieteellisen metodin hyödyntäminen tutkittaessa yhtiön intressitahojen, erityisesti velkojien, välisiä suhteita ja niihin kohdistuvaa sääntelyä agenttiongelman näkökulmasta. Velkakonversiosäännöksiä ja niiden sijoittumista lakiin tarkastellaan taloudellisen tehokkuuden kannalta. Velkojien välisiä suhteita nykyisessä sääntelemättömässä oikeustilassa tarkastellaan myös taloustieteellisen peliteorian avulla, jolla voidaan hahmottaa Holdout-riskin ulottuvuudet nykyisessä velkakonversion sääntelemättömässä oikeustilassa. Tässä tutkimuksessa on johdannon jälkeen kolme aihetta käsittelevää päälukua ja lopuksi johtopäätökset. Kussakin pääluvussa käsitellään yhtä tutkimuksen johdannossa esitettyä tutkimuskysymystä. Yhteenvedossa ja johtopäätöksissä esitetään kootusti vastaukset tutkimuskysymyksiin. Tutkielmassa päädytään siihen, että voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti toteutettuna velkakonversion normipohjan huteruus vähentää oikeusvarmuutta merkittävästi. Konversiokäytännöstä huolimatta voimassa olevan oikeuden mukaisesti velkakonversio on sopimusoikeudellinen uudelleenjärjestelykeino, jonka sinänsä merkittäviä hyötyjä on hankala saavuttaa sekä yksityisessä uudelleenjärjestelyssä että kollektiivisen yrityssaneerauksen yhteydessä. Edelleen tutkimuksessa todetaan, että erityisesti vähemmistövelkojien Holdout-aseman väärinkäytön riski vähentää velkakonversion käyttökelpoisuutta myös kehittyneessä rahoitusjärjestelmässämme. Holdout-riskiä ja tehokkaan enemmistöpäätöksenteon välistä jännitettä tulisi tasapainottaa konversiosäännöksillä, jotka mahdollistaisivat menettelyn tuomioistuinten piirissä sekä konversiota vastustavien velkojien sitomisen järjestelyyn. Tällaisessa lainsäädännössä enemmistövelkojien tyranniaa tulisi kuitenkin ehkäistä varmistamalla, ettei äänestysryhmien muodostamistapa ja velallisyhtiön arvostusmenetelmä poistaisi kategorisesti vähemmistövelkojien äänivaltaa konversiosta päätettäessä. Lopuksi todetaan, että velkakonversiota koskeva sääntely olisi de lege ferenda syytä sijoittaa osakeyhtiölainsäädäntöön Scheme of Arrangement -tyyppisen menettelyn muodossa. Tällainen Scheme-menettely yhdistettynä yrityssaneeraukseen voisi tietyin edellytyksin mahdollistaa myös ”pakkokonversion”, jolla toteutettaisiin osakeyhtiölain mukainen maksunsaantijärjestys. Toisin kuin velkakonversion säätäminen vain saneerausohjelmassa vahvistettavaksi velkajärjestelyn keinoksi, Scheme-menettelyn säätäminen täydentäisi puutteellista uudelleenjärjestelykehikkoamme mahdollistamalla tehokkaat enemmistöpäätöksiin perustuvat, mutta luonteeltaan insolvenssimenettelyjen ulkopuoliset yksityiset uudelleenjärjestelyt. Kansainvälistyvillä ja volatiileilla 2020-luvun markkinoilla joustavien ja ennaltaehkäisevien uudelleenjärjestelytoimien, mukaan luettuna velkakonversion, mahdollistaminen näyttäytyy erittäin tärkeänä yritystemme rahoituksen turvaamisen kannalta.
Now showing items 1-2 of 2