Browsing by Subject "Takaisinsaanti"

Laissa takaisinsaannista konkurssipesään (26.4.1991/758, TakSL) säädetään edellytyksistä, joiden nojalla sinänsä päteviä oikeudellisia määräämistoimia voidaan peräyttää. Takaisinsaannilla voidaan siten palauttaa konkurssipesään tai muun insolvenssimenettelyn piiriin omaisuutta, jonka luovuttaminen on loukannut velkojien tasa-arvoisuuden periaatetta tai koko velkojakollektiivin oikeuksia. Tarkoituksena on mitätöidä taloudellisiin vaikeuksiin ajautuneen velallisen sellaiset määräämistoimet, joilla on suosittu yhtä velkojaa toisten kustannuksella tai siirretty omaisuutta täytäntöönpanotoimien ulottumattomiin. TakSL 12 §:n mukaan velkojan ulosmittauksella saama maksu peräytyy pääsääntöisesti, jos ulosmittaus on toimitettu myöhemmin kuin kolme kuukautta ennen konkurssihakemuksen tekemistä tai muuta määräpäivää. Tämä säännös on edullinen takaisinsaantia vaativan kannalta, sillä peräyttäminen sen nojalla on mahdollista ilman erityisedellytyksiä koskien esimerkiksi velallisen taloudellista asemaa ja velkojan vilpitöntä mieltä. Ulosottokäytännössä on yleistä, että velallinen tekee maksuja ulosottoon ilman ulosottomiehen pakkotoimia. Tällaisia vapaaehtoisia suorituksia voidaan tehdä maksukehotuksesta ja maksuajalla sekä vahvistetun maksusuunnitelman tai -sopimuksen puitteissa. Kysymyksellä siitä, voidaanko TakSL 12 §:ää soveltaa vapaaehtoisesti ulosottomiehelle tehtyihin maksuihin, on siten käytännön merkitystä. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millä edellytyksillä tällaisia maksuja voidaan peräyttää. Ennen ulosottolainsäädännön uudistusta, joka kulminoitui uuden ulosottokaaren (15.6.2007/705, UK) voimaantuloon vuonna 2008, lakiin ei sisältynyt säännöksiä ulosottomiehelle vapaaehtoisesti tehdyistä maksuista. Tällaiset maksut oli kuitenkin jo pitkään sallittu ulosottokäytännössä, mutta korkein oikeus oli linjannut, ettei niitä pidetty TakSL 12 §:ssä tarkoitettuina ulosmittauksella saatuina varoina (KKO 1995:89). Ulosottolainsäädännön uudistuksessa lakiin otettiin vapaaehtoisesti ulosottomiehelle tehtyjä maksuja koskevat säännökset. Vaikka lakitekstissä tai esitöissä ei ollut otettu huomioon tämän muutoksen vaikutusta TakSL 12 §:n soveltamisalaan, oikeuskirjallisuudessa tällainen heijastusvaikutus havaittiin nopeasti. Nykyisen UK:n mukaan varat, jotka velallinen on suorittanut maksusuunnitelman tai maksusopimuksen perusteella, katsotaan heti ulosmitatuiksi, kun ne on maksettu ulosottomiehelle. Tämän säännöksen nojalla maksusuunnitelman ja -sopimuksen nojalla tehdyt vapaaehtoiset maksut voidaan samaistaa ulosmitattuihin varoihin. Siten vaikuttaa perustellulta, että niihin voidaan soveltaa TakSL 12 §:ssä säädettyä ulosmittauksella saatuja varoja koskevaa peräyttämisperustetta. Korkein oikeus vahvistikin tämän tulkinnan vuonna 2019 annetussa ennakkoratkaisussa (KKO 2019:91). Lakiteksti, esityöt ja oikeuskäytäntö eivät kuitenkaan edelleenkään anna selkeää vastausta siihen, voidaanko TakSL 12 §:ää soveltaa maksukehotuksen johdosta tai maksuajalla ulosottomiehelle tehtyihin suorituksiin. TakSL 12 §:n joustavaa tulkintaa siten, että kaikkien vapaaehtoisesti ulosottomiehelle tehtyjen maksujen katsottaisiin kuuluvan sen soveltamisalaan, voidaan puoltaa tietyin argumentein. Laissa ja esitöissä on esimerkiksi toisinaan käytetty sanamuotoja, joissa myös maksukehotuksesta ja maksuajalla tehdyt maksut rinnastuvat ulosmittauksella saatuihin maksuihin. Laajentavaa tulkintaa vastaan puhuu kuitenkin se, että laissa ei ole sitä selkeästi tukevia sanamuotoja ja esitöissä on toisinaan tehty ero ulosmitattujen ja vapaaehtoisesti maksettujen varojen välille. Lisäksi perinteisesti on katsottu, että takaisinsaantiperusteita tulisi tulkita suppeasti, koska takaisinsaannilla puututaan sinänsä päteviin oikeudellisiin määräämistoimiin. Myös korkeimman oikeuden ratkaisukäytäntö tukee ajatusta takaisinsaantiperusteiden ei-laajentavasta tulkinnasta. Siten parhaiten perusteltu on näkemys, jonka mukaan ulosottomiehelle maksukehotuksen jälkeen tai maksuajalla suoritettuja varoja ei voida peräyttää TakSL 12 §:n nojalla. Jos TakSL 12 §:ää ei voida soveltaa, takaisinsaantia haluavien on vedottava johonkin muuhun takaisinsaantiperusteeseen. Kyseeseen tulevat TakSL 10 §:n mukainen velan maksun peräytyminen ja TakSL 5 §:ssä säädetty yleinen takaisinsaantiperuste. Nämä säännökset ovat velalliselta suorituksen saaneen takaisinsaantivastaajan kannalta edullisempia kuin TakSL 12 §, sillä niissä asetetaan peräyttämiselle useita erityisedellytyksiä. Erityisedellytykset koskevat muun muassa maksun vaikutusta velallisen taloudelliseen asemaan, maksun suuruutta ja takaisinsaantivastaajan vilpitöntä mieltä. Käytännössä kuitenkin TakSL 10 § soveltunee usein ulosottomiehelle maksukehotuksesta tai maksuajalla tehtyihin suorituksiin, jos maksu on ollut määrältään huomattava. Myös TakSL 5 §:ää voidaan periaatteessa soveltaa tällaisiin suorituksiin, mutta pykälässä esitetty tunnusmerkistö asettaa peräytymiselle varsin tiukat edellytykset.