Browsing by Subject "Zone of insolvency"

Moderni maksukyvyttömyyssääntely on murroksessa. Kesällä 2019 annettu maksukyvyttömyysdirektiivi (EU) 2019/1023 on osa EU:n pyrkimystä harmonisoida jäsenvaltioiden maksukyvyttömyyssääntelyä. Direktiivin keskeisin tavoite on mahdollistaa jäsenvaltioissa sijoittautuneiden taloudellisissa vaikeuksissa olevien elinkelpoisten yritysten tervehdyttäminen varhaisessa vaiheessa, jota edistääkseen direktiivi kannustaa yhtiön johtoa toimiin maksukyvyttömyyden ennaltaehkäisemiseksi. Direktiivin 19 artikla asettaa seuraavia velvoitteita yhtiön johdolle: ”[J]os maksukyvyttömyys on todennäköinen, johtajat ottavat asianmukaisesti huomioon ainakin seuraavat seikat: a) velkojien, oman pääoman haltijoiden ja muiden sidosryhmien intressit; b) tarpeen toteuttaa toimenpiteitä maksukyvyttömyyden välttämiseksi”. Suomi asettui direktiivineuvotteluissa vastustamaan artiklaa, kuten myös moni muu jäsenvaltio. Direktiiviin sisällytettiin sanamuodoltaan oikeutemme kanssa ristiriitaisia velvoitteita, jotka Suomen on implementoitava osaksi kansallista lainsäädäntöä heinäkuuhun 2022 mennessä. Tutkielmassa vastataan ensinnäkin siihen, voiko johdolle muodostua aktiivinen toimintavelvollisuus harkita yhtiötä haettavaksi yrityssaneeraukseen de lege lata. Kysymys edellyttää huolellisuusvelvoitteen käsitteen määrittämistä tilanteessa, jossa yhtiötä uhkaa maksukyvyttömyys. Johdon aktiivinen toimintavelvollisuus määräytyy yhtäältä ulkoisten toimintaolosuhteiden ja toisaalta tarkasteltavien keinojen, menestyneen yrityssaneeraushakemuksen tarjoamien merkittävien oikeusvaikutusten kautta. Havaitaan, että saneerauskelpoisen yhtiön johdolla on velvollisuus harkita saneerausta vaihtoehtona, jos yhtiötä kohtaa sellainen rahoituskriisi, joka uhkaa yhtiön jatkuvuutta. Erityisen korostunut toimintavelvollisuus syntyy silloin, kun kannattavan yhtiön maksuvalmiutta uhkaa ulkoinen markkinahäiriö, josta on mahdollista selviytyä rauhoitusajan turvin. Johdon passiivisuus harkita saneerausta vaihtoehtona voi muodostaa tuottamuksen, jos huolellinen hallitus olisi näin toiminut. Johto vapautuu korvausvastuusta tekemällä olosuhteisiin nähden asianmukaisen päätöksen olla hakematta yhtiötä saneeraukseen. Toisekseen on määriteltävä johdon yhtiön etuun kohdistuvan lojaliteettivelvoitteen ulottuvuus de lege lata silloin, kun yhtiötä uhkaa maksukyvyttömyys. Kysymys on relevantti, kun yhtiötä harkitaan haettavaksi yrityssaneeraukseen. Jos lojaliteetti kohdistuisi osakkeenomistajakollektiivin sijasta velkojiin, olisi johto haastavan valinnan edessä. Johto ei voisi hakea yhtiötä saneeraukseen, ellei se olisi varma, että saneeraus tulee onnistumaan. Epäonnistunut saneeraushan koituu aina velkojien vahingoksi, sillä kustannukset pienentävät konkurssin jakokelpoisia varoja, kun taas osakkeenomistajat olisivat menettäneet konkurssissa residuaalinsa joka tapauksessa. Yhtiön etu ja lojaliteettivelvoite määritellään sopimusverkko-, stakeholderismi-, valistunut arvonmaksimointi-, ja päämies-agenttiteorioiden avulla. Teorioita hyödyntäen vastataan kotimaisiin ja angloamerikkalaisiin puheenvuoroihin, joissa on esitetty, että lojaliteettivelvollisuus voisi kohdistua uudelleen maksukyvyttömyyden uhatessa. Havaitaan, ettei voi syntyä sellaista velkojat-johto-fidusiaarisuhdetta, jonka pohjalta johdolla olisi velvollisuus priorisoida velkojien konkurssitilanteen etua osakkeenomistajakollektiivin edun edelle. Johdon lojaliteettivelvollisuus ei voi kohdistua maksukyvyttömyyden uhatessa velkojiin sellaisessa ulottuvuudessa, joka estäisi johtoa hakemasta yhtiötä saneeraukseen. Kolmannekseen käsitellään periaatteellisesti tärkeää kysymystä siitä, voivatko fidusiaarivelvoitteet yhtiöoikeudellisesti toteutua maksukyvyttömyysdirektiivin 19 artiklan edellyttämin tavoin. Jos fidusiaarivelvoitteet eivät voi suojata konkurssipesän velkojakollektiivia, ei johtoa ole mahdollista saada korvausvastuuseen laiminlyönnistään hakea tai harkita yhtiötä haettavaksi oikea-aikaisesti saneeraukseen eikä johdon fidusiaarivelvoitteita voi olla maksukyvyttömyysdirektiivin edellyttämin tavoin olemassa. Havaitaan, että fidusiaarivelvollisuuksien suojatarkoitus vaikuttaisi mahdollistavan korvauskanteen yhtiöoikeudellisen hyväksyttävyyden ja mahdollistavan niiden täytäntöönpantavuuden. Lopulta 19 artiklalle on annettava teleologisesti direktiivin tavoitteita ilmentävä merkityssisältö, jota kotimaiseen oikeustilaan vertaamalla paikannetaan direktiivin tavoitteiden ja suhteellisuusperiaatteen edellyttämät muutostoimet. Havaitaan, etteivät maksukyvyttömyysdirektiivin 19 artiklan a ja b alakohdat edellytä muutoksia fidusiaarivelvoitteita koskevaan kansalliseen lainsäädäntöön. Sääntely vastaa direktiivin merkityssisältöä ja edistää tehokkaasti sen tavoitteita. Suomelta edellytetään kuitenkin sitä, että johdolle tarjotaan asianmukaiset keinot varhaisen vaiheen puuttumiseen. Argumentoidaan, minkä takia yhtiön hallitukselle tulisi antaa lain tasolla yksinomainen päätöksentekovalta hakea yhtiötä saneeraukseen kaikissa tilanteissa. Muita lainsäädäntömuutoksia ei maksukyvyttömyysdirektiivin 19 artiklan perusteella voine edellyttää