Browsing by Subject "aiheuttaja maksaa -periaate"

Luonnon monimuotoisuus vähenee kiihtyvällä tahdilla. Ekologinen kompensaatio on taloudellinen ohjauskeino, joka sisällyttää aiheuttaja vastaa -periaatteen mukaisesti luonnon monimuotoisuudelle aiheutuvien haittojen kustannukset hankkeen toteutuskustannuksiin. LSL:n uusilla ekologisen kompensaation säännöksillä pyritään vastaamaan yritysten ympäristövastuun osoittamistarpeeseen. Yritysten toiminta on avainasemassa, jotta siirtyminen ilmastoneutraaliin ja vihreään talouteen voidaan toteuttaa onnistuneesti Euroopan vihreän kehityksen ohjelman mukaisesti sekä saavuttaa YK:n kestävän kehityksen tavoitteet. Tämä edellyttää haitallisten ympäristövaikutusten hillitsemistä yritysten arvoketjuissa, kestävyysnäkökohtien sisällyttämistä niiden hallinto- ja ohjausjärjestelmiin sekä liiketoimintapäätösten tekemistä ilmasto- ja ympäristövaikutusten sekä yritysten pitkän aikavälin selviytymiskyvyn perusteella. Yritysvastuu on oikeudellistunut huomattavasti, mistä ovat esimerkkeinä kestävyysraportointidirektiivi ja yritysvastuudirektiivi. Tutkielmassa pyritään löytämään lainopillisella ja sääntelyteoreettisella metodilla vastaukset kysymyksiin, toimiiko vapaaehtoinen ekologinen kompensaatio vai pitäisikö sääntelyä kehittää velvoittavamman kompensaation suuntaan, mitä potentiaalia ekologisella kompensaatiolla on yritysvastuun toteuttamisen näkökulmasta sekä mitä vaikutuksia ekologisella kompensaatiolla on – antaako se yrityksille ”luvan pilata”. LSL:n ja kompensaatioasetuksen tärkeimpiä vahvuuksia on, että ne määrittelevät tarkat ja yhteneväiset säännöt heikennyksen ja hyvityksen laskemiselle, jonka lisäksi lisäisyys- ja pysyvyysedellytykset täyttyvät. Vapaaehtoisuus voi kuitenkin vaikeuttaa järjestelmän käyttöönottoa sekä vähentää ohjausvaikutusta, kompensaatioihin ryhtymistä sekä saatavilla olevien hyvitysalueiden määrää. Pelkästään vapaaehtoisuuteen perustuva järjestelmä voi jäädä pahimmillaan vähäiselle käytölle ja näin ollen myös luonnonarvojen säilymisen kannalta merkitykseltään vähäiseksi, sillä kompensointi aiheuttaa aina kustannuksia. Jos markkinoilla kuitenkin ilmenee huomattavaa kysyntää, vaikutukset voivat olla paljon positiivisempia. Lieventämishierarkia on jäänyt vain LSL 3 §:n määritelmäsäännökseksi, joka voi pahimmillaan johtaa siihen, että lieventämishierarkiasta tingitään. Ympäristövaikutusten osalta ekologisen kompensaation säännöksillä voi olla positiivinen vaikutus luonnon monimuotoisuuteen, mutta vaikuttavuutta rajaa velvoittavuuden puute. Yritykset suhtautuvat pääosin positiivisesti ekologiseen kompensaatioon – onnistunut ympäristövastuun itsesääntely voi parantaa yrityksen toiminnan hyväksyttävyyttä yhteiskunnassa sekä sosiaalisten ja ympäristöllisten riskien hallintaa. Voitontuottamistarkoituksessakin ympäristövastuu on mahdollista ottaa huomioon valistuneen arvonmaksimoinnin mukaisesti. Yritysvastuudirektiivi tuo kaivattua yhdenmukaisuutta ja ristiriidattomuutta koko EU:n tasolla, mutta toisaalta direktiivin hyvin kapea soveltamisala voi vaikuttaa merkittävästi sääntelyn tarkoituksen toteutumiseen. Ekologisia kompensaatioita ei erityisesti tunnisteta yritysvastuu- ja kestävyysraportointisääntelyssä, eikä ekologinen kompensaatio näin ollen saa ainakaan vahvaa tukea EU-sääntelystä.