Browsing by Subject "aineellinen totuus"

Prekluusio tarkoittaa oikeudenmenetystä, joka estää asianosaista vetoamasta uuteen oikeudenkäyntiaineistoon enää tietyn prosessivaiheen jälkeen. Rikosprosessissa prekluusiouhka on säädetty vain käsittelyyn korkeimmassa oikeudessa. Perinteisesti suomalaisessa oikeustieteessä on suhtauduttu torjuvasti ajatukseen prekluusiouhan säätämisestä myös alempiin oikeusasteisiin. Tyypillisesti prekluusion on katsottu olevan kollisiossa keskeisimpien rikosprosessiperiaatteiden – erityisesti syyttömyysolettaman – kanssa. Etenkin viimevuosien aikana keskustelu prekluusiouhan laajentamisen tarpeellisuudesta on kuitenkin vilkastunut, kun on pyritty ratkomaan rikosprosessin ongelmia. Tutkielma on metodologisesti yhdistelmä oikeusdogmatiikkaa ja de lege ferenda -tutkimusta. Kysymystä prekluusiosta rikosprosessissa lähestytään oikeusdogmaattisesti hahmottelemalla normikehystä, jonka puitteisiin prekluusiota sovitetaan. Tutkielmassa prekluusiota tarkastellaan ensin suhteessa syyttömyysolettamaan ja sen lähiperiaatteisiin. Tämän jälkeen tutkielmassa siirrytään arvioimaan mahdollisen prekluusion suhdetta tuomitsemiskynnykseen ja vastaajalle asetettaviin velvollisuuksiin. Lopuksi tutkielmassa esitetään prekluusiosääntelyä koskevia de lege ferenda -suosituksia. Argumentoinnissa tukeudutaan rikosprosessioikeudellisen kirjallisuuden ohella soveltuvin osin siviiliprosessioikeudelliseen ja Euroopan ihmisoikeussopimusta käsittelevään kirjallisuuteen. Aineisto koostuu pääasiassa suomalaisesta oikeuskirjallisuudesta, lainvalmisteluaineistosta, oikeusministeriön hankeaineistoista sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ja korkeimman oikeuden ratkaisuista. Tutkielman johtopäätöksenä todetaan, että Euroopan ihmisoikeussopimuksesta tai Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöstä ei ole johdettavissa ehdotonta estettä prekluusiouhan säätämiselle rikosprosessiin. Aineellisen totuuden tavoite ja vastaajan prosessuaaliset oikeudet kuitenkin rajoittavat prekluusiouhan sovellettavuutta rikosprosessissa. Vastaajan kannalta keskeinen rajoitus liittyy prekluusion soveltumiseen eri oikeusasteisiin. Prekluusiouhan kohdistaminen vastaajaan edellyttää tuomitsemiskynnyksen ylittymistä, jotta vastaajalle voidaan katsoa syntyvän ainakin jonkinlainen velvollisuus toimia asiassaan tai hyväksyä passiivisuutensa mahdolliset seuraukset. Näin ollen tutkielmassa päädytään siihen, että prekluusio voi tulla kyseeseen aikaisintaan hovioikeusvaiheessa.