Browsing by Subject "alaikäiset"
Now showing items 1-2 of 2
-
(2021)Maailman terveysjärjestö WHO julkaisi vuonna 2010 suosituksensa alaikäisiin kohdistuvasta epäterveellisten elintarvikkeiden markkinoinnista. Valtioiden päättäjille sunnatun suosituksen tavoitteena oli vähentää lasten ja nuorten altistumista runsaasti tyydyttyneitä rasvoja, suolaa ja sokeria sisältävien elintarvikkeiden markkinoinnille. Suosituksen taustalla oli huoli lasten ja nuorten viime vuosikymmenten aikana moninkertaistuneesta liikalihavuudesta – tutkimusnäytön mukaan epäterveellisten elintarvikkeiden markkinoinnilla on liikalihavuutta lisäävä vaikutus. Suomessa ollaan 11 vuotta myöhemmin tilanteessa, jossa lukuisista kansainvälisistä täytäntöönpanosuosituksista ja lisäselvityksistä huolimatta tarvittaviin toimiin lasten suojelemiseksi ei ole ryhdytty. Suomessa alaikäisiin kohdistuvan epäterveellisten elintarvikkeiden markkinoinnin sääntelystä ei ole saatavilla vahvaa tutkimusnäyttöä. Vähiten tutkimustietoa on saatavilla nimenomaan mainonnan rajoittamisesta. Jotta epäterveellisten elintarvikkeiden markkinointiin voidaan esittää lainsäädännön keinoin tehtäviä rajoituksia, on ensiksi selvitettävä sääntelyn nykytila. Tämän tutkielman tavoitteena on tuottaa uutta tietoa elintarvikemarkkinoinnin sääntelyn nykytilasta ensimmäistä kertaa nimenomaan alaikäisiin kohdistuvan epäterveellisten elintarvikkeiden markkinoinnin näkökulmasta. Tutkielman taustoittavassa osassa tarkastellaan tutkielmalle olennaista käsitteistöä sekä alaikäisiä elintarvikemarkkinoinnin kohderyhmänä siihen liittyvine erityispiirteineen. Tutkimuksen aiheitta tarkastellaan viime aikaisessa oikeudellisessa keskustelussa keskiöön nousseen lapsen oikeuksien toteutumisen näkökulmasta, jota voidaan pitää kantavana teemana läpi koko tutkielman. Tässä vaiheessa sääntelylle haasteellisista seikoista tunnistetaan ikäryhmäjaottelu, epäterveellisen elintarvikkeen määritelmä sekä digitaalinen markkinointiympäristö. Tutkielman lainsäädäntöä tarkasteltavassa osassa keskitytään elintarvikemarkkinoinnin kannalta olennaisten kuluttajansuojalain (KSL, 38/1978) ja elintarvikelain (ETL, 297/2021) säädösten, sekä kuluttaja-asiamiehen viranomaiskäytännön tarkasteluun. Tarkastelun yhteydessä havaitaan, ettei lainsäädännön, lain esitöiden tai viranomaisohjeiden perusteella voi riittävällä tarkkuudella päätellä sitä, milloin epäterveellisten elintarvikkeiden markkinointi kohdistuu nimenomaan alaikäisiin. Lisäksi havaitaan, että normatiivisen arvioinnin kannalta ongelmallista on KSL:n markkinointisäännösten alaikäisille takaaman suojan osittainen päällekkyys. Uudistetun ETL:n tarkastelun yhteydessä taas havaitaan, ettei lain esitöissä ole huomioitu alaikäisiä elintarvikemarkkinoinnin kohderyhmänä lainkaan. Valvonta- ja seuraamusjärjestelmän tarkastelussa havaitaan, että kuluttaja-asiamiehen sekä ETL:n toimivaltaisen valvontaviranomaisen toimivaltuutta on laajennettu lainvastaiseen markkinointiin puuttumisen helpottamiseksi. Valvonta- ja seuraamusjärjestelmän kannalta ongelmalliseksi kuitenkin havaitaan, ettei alaikäisiin kohdistuvan epäterveellisten elintarvikkeiden lainmukaisuuden arviointi koske lainkaan markkinoitavan tuotteen ravinnollisia ominaisuuksia. Tutkielmassa edetään tämän jälkeen Suomessa markkinoinnin sääntelyn kannalta olennaisen itsesääntelyn tarkasteluun. Tarkasteltavana on erityisesti Kansainvälisen kauppamarin (ICC) markkinointisäännöstö ja sitä ratkaisukäytännössään soveltava Mainonnan eettinen neuvosto (MEN). Tarkastelussa havaitaan, että MEN on valinnut lausunnoissaan sallivan tulkintalinjan alaikäisiin kohdistuvaa epäterveellisten elintarvikkeiden markkinointia koskevissa tilanteissa. Ongelmalliseksi lapsen oikeuksien näkökulmasta erityisesti katsotaan, että MEN on lausunnoissaan asettanut elinkeinonharjoittajien edun lapsen edun edelle. Tutkielman arvioivassa osassa lopuksia katsotaan, että nykyisen sääntelyn kannalta ongelmallista on erityisesti 1) alaikäisten saaman erityissuojan eriarvoisuus lainsäädännössä ja itsesääntelynormistossa; 2) sääntelyn tulkinnanvaraisuus; ja 3) valvonnan tehottomuus. Tutkimuksessa tehtyjen havaintojen perusteella katsotaan, että A) epäterveellisten elintarvikkeiden markkinointia koskeva sääntely tarvitsee tuekseen elintarvikkeiden luokittelujärjestelmän; B) kuluttaja-asiamiehen linjaus on uudistettava; ja C) alaikäisiin kohdistuvan epäterveellisten elintarvikkeiden markkinoinnin rajoittamista lainsäädännöllä tulee vakavasti harkita.
-
(2020)Markkinoinnin tunnistettavuuden periaatetta voidaan pitää keskeisenä markkinaoikeudellisena periaatteena. Periaatteen mukaan markkinoinnin tulee olla aina tunnistettavissa markkinoinniksi. Kuluttajilla on oikeus olla vastaanottamatta markkinointiaineistoa ja olla tutustumatta siihen. Markkinoinnin määrän lisääntymisen ja uusien markkinointikanavien syntymisen myötä markkinoinnin tunnistettavuuden periaatetta haastetaan yhä useammin, kun elinkeinonharjoittajat kamppailevat kuluttajien huomiosta. Markkinoinnin tunnistettavuuden vaatimus korostuu silloin, kun markkinoinnin kohderyhmänä ovat alaikäiset. Alaikäiset ovat elinkeinonharjoittajien kannalta houkutteleva markkinoinnin kohde, koska alaikäisillä on mahdollisuus vaikuttaa vanhempien kulutuskäyttäytymiseen ja alaikäisten kulutustottumukset syntyvät jo varhain. Tämän lainopillisen tutkielman tutkimuskysymyksenä on selvittää, miten markkinoinnin tunnistettavuutta arvioidaan alaikäisten näkökulmasta tarkasteltuna yhtäältä lainsäädännössä ja toisaalta elinkeinoelämän ja tiedotusvälineiden itsesääntelyssä. Markkinoinnin tunnistettavuutta säännellään lainsäädännössä yleissäännöksellä kuluttajansuojalaissa sekä radio- ja tv-markkinoinnin osalta laissa sähköisen viestinnän palveluista. Markkinoinnin tunnistettavuus on myös runsaan itsesääntelyn kohde; hyvää journalistista tapaa tulkitseva joukkoviestinten itsesääntelyelin Julkisen sanan neuvosto kieltää piilomainonnan soveltamissaan Journalistin ohjeissa ja ICC:n markkinointiohjeita soveltava elinkeinoelämän itsesääntelyelin Mainonnan eettinen neuvosto on viimeaikaisessa lausuntokäytännössään ottanut useasti kantaa piilomarkkinointiin. Markkinoinnin tunnistettavuuden sääntelykehikko on kaiken kaikkiaan pirstaleinen. Markkinoinnin tunnistettavuutta koskevalla lainsäädännöllä ja itsesääntelyelimillä on eri tavoitteet ja lähtökohdat, mutta viime kädessä kaikki palvelevat markkinoinnin tunnistettavuuden periaatetta. Alaikäisiin kohdistuvaa markkinointia tulee vakiintuneen periaatteen mukaan arvioida muuta markkinointia tiukemmin. Periaate on vahvistettu niin kuluttajansuojalain esitöissä kuin ICC:n markkinointisäännöissä. Periaate koskee myös markkinoinnin tunnistettavuutta. Alaikäiset käyttävät suuren osan ajastaan kouluissa, päiväkodeissa, sosiaalisessa mediassa ja videopelien äärellä. Erityisesti nuorempien lasten kohdalla myös perinteisemmät ajanviettotavat kuten printtilehtien lukeminen, television katselu ja radion kuuntelu ovat suosittuja. Alaikäisiin kohdistetaan kaupallista vaikuttamista niin oppilaitoksissa, printtimediassa kuin digitaalisessa maailmassakin. Kuluttaja-asiamies on linjauksissaan ja ratkaisuissaan korostanut alaikäisiin kohdistuvan markkinoinnin tunnistettavuuden tärkeyttä, mutta suuri osa kuluttaja-asiamiehen ratkaisuista ja linjauksista koskevat perinteisiä markkinointikanavia. Samoin oikeuskäytännössä on käsitelty markkinoinnin tunnistettavuutta vain perinteisten markkinointikanavien osalta. Ratkaisuissa on kuitenkin usein ollut kyse alaikäisiin kohdistuvasta markkinoinnista. JSN on päätöksissään käsitellyt useasti lehdissä ja verkkolehdissä sekä radiossa tapahtuvaa piilomainontaa. MEN:n lausumat ovat viime vuosina vahvasti keskittyneet vahvasti sosiaalisessa mediassa tapahtuvan markkinoinnin tunnistettavuuden arviointiin. Näyttääkin siltä, että uudemmat markkinoinnin muodot ovat piilomarkkinoinnin osalta jääneet osin itsesääntelyn varaan. Viime kädessä markkinoinnin tunnistettavuuden vaatimus on kuitenkin kaikissa markkinointikanavissa sama: markkinointi tulee aina voida tunnistaa markkinoinniksi, myös silloin kuin markkinoinnin kohteena on alaikäinen.
Now showing items 1-2 of 2