Browsing by Subject "digitaaliset markkinat"
Now showing items 1-2 of 2
-
(2021)The growing volume and importance of data have benefited consumers in the form of new technological innovations. By collecting large amounts of data, big technology companies have been able to improve their services, for example through machine learning and artificial intelligence, but at the same time they have limited competition in the digital markets. The characteristics of digital markets, such as network effects and the tipping effect, have allowed Google, Amazon, Facebook and Apple, among others, to become gatekeepers of their respective markets. The concentration of data to a few companies has made it difficult for smaller competitors to develop competitive products and services and may have effectively prevented them from entering the market. To address this imbalance, it has been proposed, inter alia, to impose data sharing obligations on gatekeeper firms. The aim of my thesis is to assess what kind of competition remedy data sharing could be in the digital markets. For example, a data sharing obligation could be imposed under the so-called essential facilities doctrine (EFD) where a dominant company refuses to provide data to a competitor in an adjacent market. The doctrine was originally developed in the United States and has been applied mainly to physical infrastructures. The sharing obligation is assessed based on criteria developed in the case law. The criteria assess the impact of the refusal to supply on competition in the adjacent market, the objective justification for the refusal, the indispensability of the facility and the impact of the refusal on technological development. The application of the criteria in the digital markets has proved challenging, leading to calls for the abandonment of the doctrine and the development of a new set of criteria better suited to the digital markets. In addition, the imposition of an obligation to share data has been seen as posing practical problems, for example in terms of data protection and data portability. In my thesis, I have examined various alternative methods that could be used in addition to or instead of the doctrine. The ability of the competition authorities to intervene in the activities of companies in a gatekeeper position on the dynamic and fast-paced digital markets has been questioned. Also, it has been suggested that legislative solutions would be a more effective way of imposing data sharing obligations. The case law and literature analysed in the thesis show that the role of competition authorities, especially in the current transition phase, is crucial. The evidence also shows that data sharing is practically possible, as long as companies are required to comply with data protection legislation and to enable data portability when imposing data sharing obligations. One of the tools used by competition authorities is the EFD. Despite the criticisms it has received, the material in the thesis demonstrates the usefulness of the EFD also in the competition law of the digital markets. However, its use requires a more flexible application of the doctrine and a consideration of the specific characteristics of digital markets, such as the versatile possibilities of data usage.
-
(2020)Komission vertikaalisia sopimuksia koskeva ryhmäpoikkeusasetus (330/2010) ja sitä täydentävä komission vertikaalisia rajoituksia koskevat suuntaviivat (EUVL 2010 C) ovat tärkeitä työkaluja yrityksille. Niillä yritykset voivat arvioida, ovatko niiden tekemät jakelusopimukset EU-kilpailusääntöjen mukaisia. Ryhmäpoikkeusasetus tuli voimaan vuonna 2010, mutta tämän jälkeen jakelusopimusten luonne on merkittävästi muuttunut digitalisaation myötä. Euroopan unionin kilpailuoikeussäännöt, erityisesti ryhmäpoikkeusasetus ja sen suuntaviivat, eivät ole pysyneet digitalisaation tuomien muutosten mukana. Ryhmäpoikkeusasetuksen ja sen suuntaviivojen voimassaolo päättyy vuonna 2022, mikä on nostanut esille tarpeen arvioida niiden soveltuvuutta tälle vuosikymmenelle. Tämä Pro gradu -tutkielma pyrkii vastaamaan kolmeen tutkimuskysymykseen. Ensimmäinen tutkimuskysymys koskee sitä, minkälaisia vertikaalisia kilpailunrajoituksia esiintyy digitaalisilla markkinoilla. Ensimmäisen tutkimuskysymyksen tarkoituksena on järjestelmällistää vertikaalisten kilpailunrajoitusten olemassa olevaa oikeudellista toimintaympäristöä. Kysymys on tärkeä, sillä tällä hetkellä vallitsee epätietoisuus siitä, minkälaisia vertikaalisia kilpailunrajoituksia digitaalisissa markkinoissa esiintyy. Toinen tutkimuskysymys selvittää, minkälaisia haasteita nämä digitaalisilla markkinoilla esiintyvät kilpailunrajoitukset luovat ryhmäpoikkeusasetuksen soveltamiselle. Tavoitteena on saada selville, miten yli kymmenen vuotta vanha ryhmäpoikkeusasetus soveltuu 2020-luvulle. Kolmas tutkimuskysymys on, miten nämä haasteet tulisi ottaa huomioon vuonna 2022 kun ryhmäpoikkeusasetuksen voimassaolo päättyy. Tavoitteena on löytää ratkaisu havaittujen haasteiden selättämiseen. Pro gradu -tutkielmassa on käytetty oikeusdogmaattista tutkimusmenetelmää. Tutkielmassa havaitaan, että digitaalisilla markkinoilla esiintyvät vertikaaliset kilpailunrajoitukset voidaan jaotella neljään ryhmään: sähköinen kaupankäynti, digitaaliset alustat, online-tieto ja teknologinen kehitys. Sähköisessä kaupankäynnissä esiintyviä vertikaalisia kilpailunrajoituksia ovat verkkokaupan myyntikiellot, kaksoishinnoittelu, yksinmyyntisopimukset ja valikoivat jakelusopimukset. Digitaalisissa alustoissa vertikaalisia kilpailunrajoituksia esiintyy alustojen pariteettisopimuksissa ja online-määrähinnoittelussa sekä markkinapaikkakielloissa. Online-tiedon kategoriassa esiintyvät vertikaaliset kilpailunrajoitukset ovat internetin vähimmäismainostetut hintakäytännöt ja hintavertailua koskevat työkalukiellot. Teknologisten kehitysten vertikaalisina kilpailunrajoituksina esiintyvät algoritmit, jotka joko avustavat olemassa olevaa määrähinnoittelua tai luovat niitä itse. Toisen tutkimuskysymyksen osalta havaitaan, että digitaalisilla markkinoilla esiintyvät kilpailunrajoitukset luovat viisi haastetta ryhmäpoikkeusasetuksen ja sen suuntaviivojen soveltamiselle. Ensimmäinen haaste on kaksijakoinen ja liittyy Euroopan unionin tuomioistuimen C-230/16 Coty -tapaukseen. Ratkaisun perusteella on epäselvää, ovatko markkinapaikkakiellot tarkoitukseen tai vaikutukseen perustuva kilpailunrajoitus. Annettu päätös herättää kysymyksen siitä, mikäli markkinapaikkakiellot lukeutuvat vakavimpiin rajoituksiin asetuksen 4 artiklan alle. Lisäksi Cotyn jälkeen valikoivien jakelusopimusten soveltamisalan laajuus asetuksen 2 artiklan alaisuudessa on tulkinnanvaraista, koska tuomioistuin määritteli ratkaisussaan ylellisyystuotteen epäselvästi. Toinen havaittu ongelma on, että internetin myötä tulleet muutokset ovat johtaneet suuntaviivojen nykyisen jaottelun passiivisiin ja aktiivisiin myynteihin vanhentuneen. Kolmas haaste liittyy alustojen luonteeseen. Tällä hetkellä on epäselvää, lukeutuvatko alustojen solmimat jakelusopimukset ryhmäpoikkeusasetuksen soveltamisalaan, sillä on epävarmaa lukeutuvatko alustat "todellisiksi agenteiksi". Neljäs tunnistettu haaste on se, tulisiko alustojen välisiä pariteettisopimuksia luokitella artikla 4(a) alle määrähinnoitteluna tai omaksi vertikaaliseksi kilpailunrajoitukseksi. Jos ne mielletään omaksi vertikaaliseksi kilpailunrajoitukseksi, tulisiko ne myös luokitella ryhmäpoikkeusasetuksessa vakavimpiin rajoituksiin. Viidenneksi pohdintaa aiheuttaa, miten määrähinnoittelua luovaa algoritmia tulisi käsitellä ryhmäpoikkeusasetuksen alla silloin, kun päätöksen tekijänä ei ole ihminen. On epäselvää, kuuluvatko nämä ryhmäpoikkeusasetuksen 4(a) artiklan soveltamisalaan. Viimeisen tutkimuskysymyksen osalta tutkielmassa päädytään johtopäätöksen, jonka mukaan ryhmäpoikkeusasetusta olisi muutettava ennen sen voimassaolon päättymistä. Silloin sen avulla olisi paremmat valmiudet käsitellä digitaalisilla markkinoilla syntyviä vertikaalisia sopimuksia. Tutkielmassa ehdotetaan kahta muutosta tulevaan asetukseen. Aluksi uudessa asetuksessa ja sen suuntaviivoissa olisi tärkeää antaa ohjeet siitä, luokitellaanko digitaaliset alustat "todellisiksi agenteiksi" tai vähittäismyyjiksi. Tutkielmassa katsotaan, että ne tulisi lukea vähittäismyyjiksi. Tämä olisi otettava huomioon muuttamalla suuntaviivojen II jaksoa niin, että digitaalisten alustojen kantamat erityiset riskit otettaisiin huomioon arvioitaessa onko kyseessä agenttisopimus vai ei. Lisäksi, olisi tarpeellista muuttaa asetuksen käsitteellistä kehystä, jotta uudet liiketoimintamallit kuten alustat voitaisiin huomioida paremmin. Toinen muutosehdotus on, että asetuksen 4 artiklan vakavimpiin rajoituksiin lisättäisiin uusi alakohta sellaisille pariteettisopimuksille, joissa on laajoja vähittäiskaupan suosituimmuuslausekkeita. Tämä selventäisi jakoa näiden vertikaalisten rajoitusten ja määrähinnoittelun välillä. Lisäksi tämä ottaisi huomioon näiden pariteettisopimusten laajat kilpailunvastaiset vaikutukset.
Now showing items 1-2 of 2