Browsing by Subject "eläinsuojelu"
Now showing items 1-3 of 3
-
(2020)Tiivistelmä - Referat – Abstract Käsittelen tutkielmassani eläinsuojelulain (247/1996) 44 §:n mukaisia kiireellisiä toimenpiteitä hallinnollisina pakkokeinoina. Eläinsuojelulain 44 §:n nojalla valvontaviranomainen voi eläinsuojelullisten syiden vaatiessa ryhtyä lievempien puuttumiskeinojen sijaan välittömiin toimenpiteisiin eläimen hyvinvoinnin turvaamiseksi. Eläimelle voidaan säännöksen mukaisesti hankkia hoitoa, hoitaja, rehua tai muita eläimen hyvinvoinnin kannalta välttämättömiä aineita. Lisäksi, jos hoidon hankkiminen ei ole mahdollista tai tarkoituksenmukaista, eläin voidaan valvontaviranomaisen päätöksellä lopettaa, toimittaa teurastettavaksi taikka myydä. Hallinnolliset pakkokeinot turvaavat lainsäädännön ja viranomaisten päätösten noudattamista tilanteissa, joissa lievemmät keinot, kuten kehotus, määräys ja kielto, ovat joko osoittautuneet riittämättömiksi tai niitä ei asian vakavuuden, kiireellisyyden tai toistuvuuden vuoksi voida pitää yksinään riittävinä puuttumiskeinoina olennaisten rikkomusten tai laiminlyöntien korjaamiseksi. Eläinsuojelulain 44 §:n mukaisten kiireellisten toimenpiteiden merkitys on muodostunut keskeiseksi lain suojelutarkoituksen toteutumisen kannalta, koska kyseessä on ainut eläinsuojelulain nojalla laaja-alaisesti käytössä olevista pakkokeinoista, jonka osalta viranomainen on oikeutettu toimimaan itse ja huolehtimaan päätöksen toimeenpanosta suhteessa sen kohteena oleviin eläimiin. Suhteellisuusperiaatteella on korostunut asema hallintopakkoa koskevassa harkinnassa, joten olen nostanut sen tärkeimpänä hyvän hallinnon oikeusperiaatteena esiin. Käyn myös läpi, millä tavalla perusoikeudet, kuten omaisuuden ja yksityisyyden suoja sekä elinkeinovapaus, vaikuttavat hallinnollisia pakkokeinoja koskevassa harkinnassa ja mikä merkitys on eläinten suojelulla yleisenä etuna tai arvona. Käsittelen tutkielmassani eläimen omistajan tai haltijan oikeusturvaa eläinsuojelulain 44 §:n mukaisista kiireellisistä toimenpiteistä päätettäessä ja niihin ryhdyttäessä sekä sitä, millä tavalla omistajan tai haltijan oikeusturva sovitetaan yhteen lain 1 §:n mukaisen eläinten suojelutarkoituksen kanssa. Tässä yhteydessä nostan hallintomenettelystä esiin valvontaviranomaiselle asetettuihin pätevyysvaatimuksiin, kuulemiseen ja asian riittävään selvittämiseen liittyvät kysymykset. Lisäksi käsittelen eläinsuojelulain 52 §:n nojalla täytäntöönpanomääräyksen antamiseen liittyviä asioita. Nämä kysymykset ovat kaikkein keskeisimmissä rooleissa eläimen omistajan tai haltijan hallinnolliseen menettelyyn liittyvän oikeusturvan näkökulmasta. Lisäksi näihin asioihin liittyy merkittäviä eläinsuojelua koskevia erityispiirteitä. Nykyisessä valvontajärjestelmässä on edelleen tavallista, että tilanteen eläinsuojeluasiassa arvioi ja päätöksen tekee yksittäinen viranhaltija. Toimivalta ryhtyä eläinsuojelulain 44 §:n nojalla kiireellisiin toimenpiteisiin on useilla pätevyysvaatimuksiltaan keskenään varsin erilaisilla tahoilla. Tältä osin olennaista eläimen omistajan tai haltijan oikeusturvan kannalta on se, että muut kuin kiireellistä väliaikaishoitoa tai ilmeisen vakavasti loukkaantuneen eläimen kiireellistä lopettamista koskevat päätökset pitäisivät aina sisällään eläinlääkärin tekemän arvion eläimen tilanteesta. Tulkinnanvaraisissa tilanteissa ja silloin, kun päätös koskee kaikkia pitopaikan eläimiä, olisi tärkeää päästä siihen, että tilanteen arviointiin osallistuisi aina vähintään kaksi virkavastuulla toimivaa eläinlääkäriä. Viranomaisen vastuu hallintolain 31.1 §:n mukaisesta asian riittävästä selvittämisestä on korostunut silloin, kun tehdään eläinsuojelulain 44 §:n nojalla lopullista päätöstä eläimen lopettamisesta, teurastamisesta tai myymisestä. Eläimen pitopaikkaan tehtävä lain 39 §:n mukainen tarkastus on keskeinen selvityskeino, jota tulee myös KHO:n ratkaisukäytännön valossa lähtökohtaisesti käyttää. Lisäksi eläimen omistajan tai haltijan kuuleminen on tärkeä asian selvityskeino. Eläinsuojelulain 1 §:ssä ilmenevä tarkoitus suojella eläimiä mahdollisimman hyvin kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta edellyttää sitä, että lain 44 §:n mukaisiin kiireellisiin toimenpiteisiin on tarvittaessa voitava ryhtyä välittömästi. KHO on tästä syystä linjannut ratkaisukäytännössään, ettei kuulemista koskevaa lähtökohtaisen kirjallisen muodon vaatimusta sovelleta eläinsuojelulain 44 §:n nojalla päätöstä tehtäessä.
-
(2021)Tässä tutkielmassa tarkastelen sitä, mitä vaikutuksia perusoikeuksien tunnustamisella eläimille olisi rikosoikeuden alalla. Erittelen useampia konkreettisia rikosoikeudellisia ongelmia ja pyrin osoittamaan, kuinka eläinten perusoikeudet tarjoaisivat niihin optimaalisen ratkaisun. Tarkastelen tutkielmassani muun muassa sitä, kuinka eläinten perusoikeudet vaikuttaisivat eläinten hyvinvoinnin paremmin turvaavalla tavalla laintulkintaan, lainsoveltamiseen ja lainsäädäntötyöhön, selkiyttäisivät eläinsuojelukriminalisointien taustalla olevaa oikeushyvää ja tarjoaisivat eläimille, jotka ovat jo nykyisellään rikosoikeudellisia suojelusubjekteja, keinoja viedä rikosoikeudellisia oikeuksiaan täytäntöön edustajan välityksellä. Toisaalta pyrin osoittamaan, että rikosoikeus voi toimia luontevana sytykkeenä ja lähtöpisteenä eläinten perusoikeuksille, sillä eläinten rikosoikeudellinen asema on jo nykyhetkellä muihin oikeudenaloihin verrattuna melko edistyksellinen. Tämän osoittamiseksi olen käsitellyt tutkielmassa myös laajemmin eläimen oikeudellista asemaa ja oikeussubjektiutta ja pyrkinyt poistamaan perinteisestä oikeussubjektikäsityksestä seuraavia oikeusteoreettisia esteitä eläinten oikeuksien tieltä. Jos siirrymme perinteisestä, 1800-luvun saksalaisesta oikeustieteestä juurensa juontavasta oikeus- ja oikeussubjektikäsityksestä modernimpaan oikeussubjektikäsitykseen ja myönnämme eläinten olevan jo nykyisellään oikeussubjekteja suhteellisessa mielessä, kuten rikosoikeudellisia suojelusubjekteja, voi tämä osaltaan edesauttaa eläinten perusoikeuksien tunnustamista. Pohdin tutkielmassa myös eläinten perusoikeuksien optimaalista sisältöä kahden vaihtoehtoisen mallin eli subjektiivisten perusoikeuksien ja julistusluonteisen ”eläinperusoikeuden” kautta. Subjektiiviset perusoikeudet, joihin liittyvää olemassa olevaa ehdotusta kommentoin tutkielman kuudennessa luvussa, ovat julistusluonteista perusoikeuskirjausta tehokkaammin suojattuja ja täytäntöönpantavissa, mutta merkitsevät hyvin radikaalia muutosta nykyiseen oikeustilaan, mistä syystä niiden toteutumista voidaan pitää epärealistisempana. Julistusluonteisella, perustuslain 20 §:n ympäristöperusoikeutta rakenteeltaan muistuttavalla eläinperusoikeudella taas olisi todennäköisesti paremmat toteutumismahdollisuudet, ja se sopisi luontevasti perusoikeusjärjestelmän kokonaisuuteen, mutta ei välttämättä tarjoaisi ratkaisua osaan merkittävistä eläinten oikeudellista asemaa koskevista ongelmista, eikä julistusluonteisen säännöksen asema intressipunninnassa ihmisten subjektiivisia perusoikeuksia vastaan olisi kovin vahvalla pohjalla. Näen rikosoikeuden aktiivisena muutosvoimana, jonka tehtäviin kuuluu positiivisten yhteiskunnallisten vaikutusten ja muutosten aikaansaaminen. Eläinten oikeudet tekevät tuloaan, ja nyt on korkea aika eläinten oikeudellista asemaa koskevalle uudelleenarvioinnille ja eläinten oikeuksien huomioimiselle myös juridisessa käsitteenmuodostuksessa. Katson, että tämä muutos voi hyvin lähteä rikosoikeudesta. Samalla muutos voi toimia luontevana seuraavana askeleena rikosoikeuden modernisaatiossa ja vuoden 1995 perusoikeusuudistuksesta alkunsa saaneessa perusoikeuksien ja rikosoikeuden yhä kasvavassa vuorovaikutuksessa.
-
(2021)Tutkielmani tavoitteena oli selvittää, millaisia tuomioistuimiin päätyvät, hevosiin kohdistuvat eläinsuojelurikokset ovat ja miten eläinsuojelurikospykäliä tulisi hevosiin kohdistuvissa eläinsuojelurikostapauksissa soveltaa. Lisäksi tarkastelin sitä, millainen rangaistuskäytäntö on ollut hevosiin kohdistuvissa eläinsuojelurikoksissa. Aineistona tutkielmassani oli lainsäädännön ja muiden perinteisten oikeuslähteiden lisäksi 173 käräjä- ja hovioikeuden tuomiota sekä kolme esitutkintapöytäkirjaa, joissa hevonen oli ollut rikoksen kohteena. Aineiston analysoinnissa käytin sekä oikeusdogmatiikkaa että empiirisiä metodeja. Aineiston perusteella muodostui varsin selvä kuva siitä, millaisia tuomioistuimiin asti päätyvät hevosiin kohdistuvat eläinsuojelurikokset ovat. Aineistoni perusteella noin 97 prosenttia hevosiin kohdistuvista eläinsuojelurikoksista koski hevosten hoidon tai pitopaikkojen ylläpidon laiminlyöntiä. Yleisimpiä hevosten hoitoon liittyviä ongelmia olivat puutteet hevosten ruokinnassa ja vedensaannissa, kavioiden hoidossa, puhtaudessa, sairauksien hoidossa sekä riittävässä ulkoilutuksessa ja liikunnantarpeen tyydyttämisessä. Yleisimpiä pitopaikkoihin liittyviä ongelmia olivat liian likaiset, vaaralliset ja pienet pitopaikat sekä puutteelliset säänsuojat. Vain muutamissa aineistoni tuomioissa oli kyse jostain muusta kuin hevosten hoidon tai pitopaikkojen ylläpidon laiminlyömisestä. Nämä muutamat tuomiot koskivat jollain tavalla hevosten väkivaltaista tai liian kovakouraista kohtelua. Aineistoni tuomioista ei löytynyt minkään edellä mainitun kategorian kohdalla kovin yhtenäistä linjaa siitä, millaiset teot oli katsottu rangaistaviksi ja millaiset ei. Harkinta oli hyvin tapauskohtaista ja tuomioiden lopputulokset olivat varsinkin rangaistuksen määrässä mitattuna varsin vaihtelevia samankaltaisissakin tapauksissa.
Now showing items 1-3 of 3