Browsing by Subject "huolellisuusvelvoite"

Tämän tutkielman tavoitteena on lainopillisin keinoin selventää ja vertailla rakennusalan konsultin vastuita – erityisesti konsultin huolellisuusvelvoitetta ja sen laiminlyönnin seurauksia – sopimuksissa, jotka pohjautuvat konsulttitoiminnan yleisiin sopimusehtoihin KSE 2013 (jatkossa KSE-ehdot) tai FIDIC:n laatimiin vuoden 2017 Client/Consultant Model Services Agreement -ehtoihin (jatkossa FIDIC-ehdot). Tutkielman alussa käsitellään kontekstin ymmärtämiseksi konsultin vahingonkorvausvastuun lähtökohtia. Koska konsultin sopimusvastuu edellyttää muun ohella sopimusrikkomusta, tarkastellaan ensiksi konsultin suoritusvelvollisuutta. Konsultin velvoitteet ovat pääsääntöisesti toimintavelvoitteita, jolloin konsultin toimiessa huolellisesti ei korvausvelvollisuutta lähtökohtaisesti synny, vaikka tilaajan tulostavoitteet jäisivät täyttymättä. Toisin sanoen vastuu edellyttää huolellisuusvelvoitteen rikkomista joko toiminnan tai laiminlyönnin kautta. Tilanne on kuitenkin toinen, jos osapuolet ovat sopineet tulosvelvoitteesta, jolloin konsultti on sitoutunut huolellisen toiminnan sijaan tietyn tuloksen saavuttamiseen. Mikäli sovittu tulos jää saavuttamatta, eikä konsultti voi osoittaa tuloksen saavuttamatta jäämisen aiheutuneen tästä riippumattomasta syystä, on konsultti vastuussa sopimusrikkomuksesta. Tässä tutkielmassa tarkastellaan kuitenkin lähtökohtaisesti vain tilanteita, joissa konsultti on sitoutunut huolelliseen toimintaan, jolloin konsultin vastuu on tuottamuksesta riippuvaista ekskulpaatiovastuuta. Huolellisuusvelvoitteen sisältö on siten merkityksellinen konsultin vastuun kannalta. Oikeuskirjallisuudessa konsultin katsotaan toimineen huolellisesti toimiessaan tilaajan etua edistäen tätä velvoittavien toimintaohjeiden mukaisesti tai niiden puuttuessa siten kuin huolellinen konsultti olisi vastaavassa tilanteessa toiminut edellyttäen, että toiminta voidaan katsoa yleisesti hyväksytyksi ja toiminnassa otetut riskit ovat perusteltuja. Lisäksi tämän tutkimuksen kohteena olevat sopimusehdot sisältävät huolellisuusvelvoitetta täsmentäviä määräyksiä. Ne eivät kuitenkaan merkittävästi poikkea oikeuskirjallisuudessa esitetystä huolellisuusvelvoitteesta, vaan ennemmin täsmentävät sitä. Myöskään tutkimuksen kohteena oleviin sopimusehtoihin sisältyvissä huolellisuusvelvoitteissa ei ole merkittäviä eroja. Toisin sanoen on perusteltua olettaa, että menettely, joka KSE-ehtojen nojalla katsotaan huolellisuusvelvoitteen laiminlyönniksi, katsotaan tällaiseksi myös FIDIC-ehtoihin perustuvissa sopimuksissa – ja päinvastoin. Eräs huomionarvoinen asia on kuitenkin se, miten ehdoissa lähestytään konsultilta vaadittavaa huolellisuutta. KSE-ehdoissa huolellisuusvelvoite on muotoiltu velvoitteena, jonka mukaan ”(k)onsultin tulee asiantuntijana suorittaa saamansa tehtävä sen edellyttämällä ammattitaidolla objektiivisesti ja hyvää teknistä tapaa noudattaen sekä ottaen huomioon yhteisesti asetetut tavoitteet”. FIDIC-ehdoissa huolellisuusvelvoitetta sen sijaan lähestytään vastuuta rajoittavasti, sillä ehtojen mukaan ”-- the Consultant shall have no other responsibility than to exercise the reasonable skill, care and diligence to be expected from a consultant experienced in the provision of such services for projects of similar size, nature and complexity”. Tällä ei kuitenkaan ole merkittävää vaikutusta konsultin huolellisuuden arvioinnissa. Todettakoon myös, että huolellisuutta on aina arvioitava tapauskohtaisesti, sillä konsultilta vaadittuun huolellisuuteen vaikuttavat myös käsillä olevat olosuhteet, kuten konsultin rooli ja tämän suoritusvelvollisuus. Jotta konsultin vastuusta saadaan riittävä kokonaiskuva, ei riitä, että tarkastellaan vain konsultilta edellytettyä huolellisuutta, vaan merkityksellistä on myös se, millaisia seurauksia huolellisuusvelvoitteen laiminlyönnillä on. Lähtökohtaisesti osapuoli on vastuussa toiselle kaikista huolellisuusvelvoitteen laiminlyönnistä aiheutuneista vahingoista. Tyypillisesti tätä korvausvastuuta pyritään rajoittamaan erilaisin vastuunrajoitusehdoin, minkä vuoksi myös tutkimuksen kohteena olevat sopimusehdot sisältävät osapuolten vastuita rajoittavia ehtoja. Nämä ehtoihin sisältyvät vastuunrajoitukset muistuttavat kuitenkin pitkälti toisiaan. Ensinnäkin korvattavat vahingot vastaavat pääpiirteittäin toisiaan. Eroavaisuuksia on kuitenkin vahingonkorvausvastuun ulkopuolelle rajattujen välillisten vahinkojen määrittelyissä. Ehdoissa esitetyt listaukset eivät kuitenkaan ole tyhjentäviä, joten on perusteltua olettaa, että välilliset vahingot määräytyvät pääpiirteittään samalla tavalla riippumatta siitä, kumpia ehtoja sopimukseen sovelletaan. Toinen eroavaisuus liittyy urakoitsijan virheisiin. Todettakoon, että konsultin vastuu tällaisista vahingoista riippuu niin konsultin roolista kuin tämän suoritusvelvollisuudesta. Esimerkiksi FIDIC-ehdoissa vastuu kolmannen osapuolen vahingoista edellyttää tästä sopimista. Siten konsultin vastuu kolmannen osapuolen vahingoista ei koske kaikkia toimeksiantoja, vaan usein vastuu koskee konsulttia tämän toimiessa valvojana. Tällöin konsultti on lähtökohtaisesti vastuussa sellaisista urakoitsijan virheistä, jotka ovat seurausta konsultin omasta sopimusrikkomuksesta. Vastuu urakoitsijan virheistä voi kuitenkin olla rajatumpi FIDIC-ehdoissa, sillä FIDIC-ehdoissa täsmennetään, että konsultti ei ole vastuussa esimerkiksi urakoitsijan työskentelytavoista tai -menetelmistä eikä toimien turvallisuudesta tai riittävyydestä. KSE-ehtoja koskevassa oikeuskäytännössä konsultin on sen sijaan katsottu olevan vastuussa urakoitsijan työmenetelmistä, jos tämä on toiminut vastoin työselitystä. FIDIC-ehtoihin pohjautuvissa sopimuksissa konsultin kuitenkin voitaneen katsoa olevan vastuussa urakoitsijan työmenetelmistä ja muusta edellä esitetystä, jos urakoitsijan toiminta on sellaista, johon ammattitaitoisen konsultin tulisi puuttua, joten tosiasiallinen ero ei liene merkittävä. Käytettävissä olevien oikeussuojakeinojen osalta ehdot vastaavat pääpiirteittäin toisiaan, vaikkakin myös niissä on eroja: toisin kuin KSE-ehdot, FIDIC-ehdot eivät pääsääntöisesti salli suorituksesta pidättäytymistä tai tunne osapuolen pidätysoikeutta. Yksi merkittävä eroavaisuus liittyy myös viivästyksen korvaamiseen: KSE-ehdoissa lähtökohtana on toimeksiannon arvoon sidottu korvaus, kun taas FIDIC-ehdot eivät tunne etukäteen sovittuja sopimussakkoja, vaan korvaus määräytyy tosiasiallisen vahingon mukaan. Merkittävin ero huolellisuusvelvoitteen laiminlyönnin seurauksia koskien liittyy kuitenkin vahingonkorvauksen systematiikkaan, sillä toisin kuin KSE-ehdoissa, FIDIC-ehdoissa monet vastuun laajuuteen liittyvät seikat, kuten vastuun kesto ja enimmäismäärä, sovitaan tapauskohtaisesti. Siten sitä, kummassa konsultin vastuu on ankarampi, ei voi yleisesti määrittää.

Yritykset muodostavat merkittävän osan yhteiskunnastamme. Ne ovat osa elämäämme päivittäin esimerkiksi työpaikkojen, tuotteiden ja palvelujen kautta. Viime vuosina on yhä enenevässä määrin keskitytty myös yritystoiminnan negatiivisiin vaikutuksiin. Tällaisia ulkoisvaikutuksia on esimerkiksi toiminnan aiheuttamat päästöt ja muut ympäristöhaitat sekä ihmisoikeusloukkaukset. On alettu puhumaan yritysvastuusta eli siitä, että myös yrityksillä on velvollisuus kantaa kortensa kekoon esimerkiksi ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Myös yrityksien toiminta on muuttunut vuosien saatossa perinteisestä vertikaalisesta omistussuhteista koostuvista suuryrityksistä sopimuksin ja muiden hallintamekanismien avulla järjestettyihin arvoketjuihin. Läheskään kaikki johtoyrityksen lopputuotteen tai -palvelun arvonmuodostuksesta ei tapahdu johtoyrityksien suorien liiketoimintasuhteiden kautta vaan esimerkiksi toimitusketju voi koostua useasta eri ylikansallisesti levittyneestä välivaiheesta. Uudenlaiset toiminnanjärjestelyt sekä yritysvastuuteemojen, kuten huolellisuusvelvoitteen aseman vahvistuminen oikeusnormiksi sekä osaksi yleistä keskustelua ovat herättäneet kysymyksiä, siitä miten vastuu jakautuu arvoketjuissa. Kuka on vastuussa siitä, että toiminnassa ei loukata ihmisoikeuksia tai saastuteta ympäristöä? Voiko johtoyritys olla vastuussa vaikkei se välittömästi itse ole toiminnallaan aiheuttanut vahinkoa? Asianmukainen huolellisuus voi mahdollistaa yrityksen vastuun ulottumisen arvoketjussaan pidemmälle kuin sen suoriin liikekumppaneihin. Se siis haastaa perinteisemmän privity-periaatteeseen ja kasiasiainosaissuhteeseen perustuvan ajatusmallin yrityksen vastuista. Tässä tutkielmassa tarkastellaan ensinnäkin sitä, mitä asianmukainen huolellisuus sisältää ja minkälaisia velvoitteita se luo yrityksille. Toiseksi tarkastellaan sitä, miten asianmukainen huolellisuus vaikuttaa yrityksen vastuun laajuuteen. Tutkielmassa hyödynnetään metodeina sekä lainoppia että oikeustaloustiedettä. Tavoitteena on hahmottaa sitä, miten asianmukainen huolellisuusvelvoite määräytyy tällä hetkellä voimassa olevan oikeuden näkökulmasta. Keskeisenä aineistona tarkastellaan suomalaisten oikeusnormien lisäksi myös kansainvälisiä oikeuslähteitä sekä oikeuskäytäntöä. Asianmukainen huolellisuus saa tällä hetkellä merkityssisältönsä useiden eri lakien ja muiden velvoitteiden välityksellä. Se on erityisesti kansainvälisestä näkökulmasta pirstaloitunut kokonaisuus, jonka tarkkaa sisältöä on mahdoton määrittää. Lähtökohtana on kuitenkin se, että se sisältää aina jonkinlaista tarkastelun tarvetta tai läpileikkauksen tekemistä yrityksen toimintoihin ja sen vaikutuksiin erityisesti ihmisoikeuksien sekä ympäristön kannalta. Tämä tarkastelu voi tarkoittaa, joko pelkkiä raportointivelvollisuuksia tai aktiivisempaa toimintaa kuten huolellisuusprosessin omaksumista. Huolellisuusvelvoitteen sisältöön tyypillisesti kuuluu myös tehdyn tarkastelun raportoiminen julkisuuteen laajemman yleisön nähtäväksi. Asianmukainen huolellisuuden luomat velvoitteet ja vastuut näyttäisivät olevan laajimmillaan, silloin kun yrityksellä vaikutusvaltaa ja valvontamahdollisuuksia arvoketjunsa toiminnastaan. Lisäksi vahingon todennäköisyydellä on roolinsa. Mikäli yritys esimerkiksi toimii sellaisella alalla, jossa on tiedettävästi ollut ongelmia ihmisoikeuksien toteutumisessa, tulee toiminnassa noudattaa myös laajempaa huolellisuutta. Toisaalta vastuu voi laajentua tilanteessa, jossa on sattunut sellainen vahinko, jonka yrityksen olisi pitänyt, esimerkiksi pitkän kokemuksen sekä erityisen asiantuntijan roolinsa takia, kyetä tunnistamaan ja välttämään tai ainakin tekemään kaikki mahdolliset toimenpiteet vahingon välttämiseksi. Euroopan komissio on antanut helmikuussa 2022 direktiiviehdotuksen yrityksen kestävyyttä koskevasta asianmukaisesta huolellisuudesta ja se on edelleen käsittelyssä Euroopan parlamentissa. Direktiiviehdotus tekisi mahdollisesti asianmukaisesta huolellisuudesta EU:n laajuisen yleisvelvoitteen. Se voisi lisäksi selkeyttää oikeustilaa nykyiseen pirstaloituneeseen ja epämääräiseen kokonaisuuteen verrattuna.

Tutkielman tarkoitus on selvittää yritysvastuun toteutumista osakeyhtiön toiminnassa. Osakeyhtiölain (624/2006, OYL) 1:5 mukaan yhtiön toiminnan tarkoitus on tuottaa voittoa osakkeenomistajille jollei yhtiö järjestyksessä määrätä toisin. OYL 1:8 mukaan yhtiön johdon tehtävä on huolellisesti toimien edistää yhtiön etua. OYL määrittää yhtiön toiminnan tarkoituksen ja johdon velvollisuudet, muttei ota kantaa yritystoiminnasta yhteiskunnalle koituviin vaikutuksiin. Yritysvastuu tulee osakeyhtiöoikeudessa tarkastelluksi ensisijaisesti yhtiön toiminnan tarkoituksen ja johdon fidusiaaristen velvoitteiden sekä siihen liittyvän liiketoimintapäätösperiaatteen kautta. Tällöin modernissa yhtiöiden hyvässä hallinnoinnissa yhteiskunnallisen vastuun katsotaan tulevan huomioiduksi eritysesti johdon päätöksenteossa. Tavoitteena on selvittää mitä yritysten yritysvastuulla tarkoitetaan ja mitä se tarkoittaa osakeyhtiöiden toiminnan kannalta. Jotta yritysvastuun kaltaista monitahoista ilmiötä voi kunnolla tarkastella OYL:n kontekstissa, tulee tehtävä aloittaa kartoittamalla, mitä vastuullisuudessa puhuttaessa todella tarkoitetaan. Tämän pohjalta tavoitteena on ottaa selvää, missä määrin OYL nykymuodossaan edellyttää yritysvastuun piiriin katsottujen seikkojen huomiointia yrityksen toiminnassa ja millaisia rajoitteita se asettaa näiden seikkojen huomioimiselle. Keskeiseksi kysymykseksi muodostuu, miten toiminnan tarkoitus ja yhtiön etu oikeustieteessä ja käytännössä ymmärretään, miten niiden edistäminen suhteutuu yrityksen yhteiskuntavastuuseen sekä miten corporate governance määrittelee niiden väliset suhteet. Tutkielmassa arvioidaan osakeyhtiöoikeudellisia oppeja kuten valistuneen arvonmaksimoinnin doktriinia, jolla osakkeenomistajien ja yhtiön muiden sidosryhmien intressejä voidaan sovitella yhteen. Lähtökohtana on toiminnan jatkuvuuden periaate sekä osakeyhtiön toiminta going concern. Koska jatkuvuuden mahdollistamiseksi yhtiö tarvitsee eri etutahojen resursseja, eri sidosryhmien tarpeiden huomiointi yrityksen toiminnassa on viimekädessä myös yhtiön itsensä intressissä. Tarkastelen ajatuksen toimivuutta lainopin ja empiirisen oikeustutkimuksen keinoin. Yhtiön toiminnan tarkoituksena velvoite tuottaa voittoa on suhteellisen selkeä ja siten se on toimiva mittari, jolla arvioida johdon toimia. Osakkeenomistajat ovat sijoittaneet yhtiöön oman tuotantopanoksensa mutta heidän asemansa yhtiön maksunsaantijärjestyksessä on viimesijainen. Tällä osakkeenomistajien kantamalla esiduaaliriskillä voidaan perustella, miksi osakkeenomistajilla on yhtiössä ylin määräysvalta sekä sitä, miksi yhtiön toiminnan tarkoitus on tuottaa voittoa nimenomaan osakkeenomistajille. Etenkin suurilla, ylikansallisilla pörssiyrityksillä on merkittävä vaikutus yhteiskuntaan. Puhuttaessa yritysten moraalisista velvollisuuksista paikallisesti, alueellisesti tai globaalisti, katsotaan, että yrityksillä olisi eettinen velvollisuus edistää yhteiskunnallisesti hyviä asioita riippumatta yrityksen maineelle tai riskille aiheutuvista vaikutuksista. On syytä kysyä, tulisiko osakeyhtiön ottaa liiketoiminnassaan huomion myös taloudellisesti perustelemattomissa olevia, mutta eettisesti tarkasteltuna tärkeitä seikkoja? Tutkielman johtopäätöksissä esitän, että lakiteitse olisi tarpeellista vahvistaa yritysten yhteiskunnallisen vastuun toteutumista. Punnitsen erilaisten säädösvaihtoehtojen toimivuutta Ranskan lainsäädännössä adoptoitujen ratkaisujen avulla.