Browsing by Subject "hyökkäys"

Hätävarjelun on katsottu kuuluvan jokaiseen demokraattiseen oikeusjärjestelmään. Hätävarjelussa on tiivistetysti kyse itsensä kuin myös oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksen puolustamisesta voimakeinoin silloin julkisen vallan poissa ollessa tai kun julkinen valta ei puolustamiseen pysty. Hätävarjeluoikeudella annetaan siten yksityishenkilölle tarkoin rajattu ja säännelty oikeus käyttää voimakeinoja, jotka muutoin kuuluisivat julkiselle vallalle. Suomessa hätävarjelu on kokenut lainsäädännöllisiä muutoksia edellisen kerran rikoslain yleisten oppien uudistuksessa vuonna 2004. Uudistuksen myötä hätävarjelun säännöksessä luovuttiin oikeushyvien luetteloimisesta ja hätävarjelun aikarajoja väljennettiin. Oikeuskirjallisuudessa uudistusta kritisoitiin ja pelkona oli hätävarjelun soveltamisalan merkittävä laajentuminen hätävarjelun hyökkäys -käsitteen kautta, jolla voimakeinojen käyttöä olisi siirretty julkiselta vallalta yksityishenkilöille. RL 4 luvun 4 § 1 momentin mukaan aloitetun tai välittömästi uhkaavan oikeudettoman hyökkäyksen torjumiseksi tarpeellinen puolustusteko on hätävarjeluna sallittu, jollei teko ilmeisesti ylitä sitä, mitä on pidettävä kokonaisuutena arvioiden puolustettavana, kun otetaan huomioon hyökkäyksen laatu ja voimakkuus, puolustautujan ja hyökkääjän henkilö sekä muut olosuhteet. Tutkielmassa tarkastelu on keskittynyt erityisesti hätävarjelusäännöksen hyökkäys -käsitteeseen ja sen tulkintaan kerätyssä aineistossa. Korkein oikeus on käsitellyt ratkaisuissaan hätävarjelua vähäisessä määrin, jonka vuoksi tutkielman painopiste on hovioikeuksien oikeuskäytännössä. Aineiston ja aineistosta tehtyjen johtopäätösten perusteella hätävarjelun soveltamisala on säilynyt ennallaan. Hätävarjeluun vedotaan tuomioistuimessa usein rikoslain 21 luvun mukaisissa rikoksissa ja hätävarjeluväite on hyväksytty pääosin tapauksissa, joissa hyökkääjän henkilökohtaiseen koskemattomuuteen puuttuvat voimakeinot ovat olleet suhteellisen lieviä. Aineiston perusteella erityisesti välittömän uhkaavuuden tulkintaan on sisältynyt monenlaisia ongelmia. Ongelmallisuudet korostuvat muun muassa parisuhdeväkivallassa. Myös hyökkäyksen päättymistä on aineistossa tulkittu osin erittäin tiukasti, vaikka kehitys korkeimman oikeuden mukaan näyttäisi olevan päinvastainen. Hovioikeuksista kerätyn aineiston perusteella hätävarjelun soveltumisen arvioinnin rinnalle on noussut pakenemisen ja poistumisen arviointi. Arviointi toteuttaa toisaalta hätävarjelun taustalla vaikuttavia oikeusperiaatteita, mutta toisaalta arviointi on ristiriidassa oikeuskirjallisuudessa esitettyjen näkemysten kanssa.