Browsing by Subject "hyvä hallinto"
Now showing items 1-6 of 6
-
(2022)Avioehtosopimus on avioliittolain mukainen aviopuolisoiden välinen sopimus aviovarallisuussuhteista. Avioliitolain mukaan avioehtosopimus tulee tehdä kirjallisesti, päivätä ja allekirjoittaa. Lisäksi kahden esteettömän todistajan on todistettava allekirjoitukset. Muotovaatimukset täyttävä avioehto on vielä rekisteröitävä. Avioehdon sitovuus edellyttää kaikkien edellä esitettyjen vaatimusten täyttämistä. Avioliittolaissa ei aseteta rekisteröinnille muotovaatimusten täyttymistä koskevia edellytyksiä. Lainsäädännön puitteissa on siis mahdollista rekisteröidä muotovirheellinen avioehtosopimus. Rekisteröinti ei toisaalta korjaa avioehtosopimuksessa olevaa muotovirhettä, joten avioehtosopimusta voi jäädä rasittamaan puolisoiden kannalta yllättävä pätemättömyysriski. Tutkielmassa selvitetään, miten voitaisiin ehkäistä tällaista rekisteröinnin jälkeistä yllättävää muotovirheestä aiheutuvaa pätemättömyysriskiä ja avioehtosopimuksen tehottomuutta. Tarkastelukohteita on kolme: muotovaatimusten välttämättömyys, rekisteröinnin välttämättömyys sekä rekisteriviranomaisen mahdollisuudet reagoida muotovirheisiin. Muotovaatimusten osalta voidaan todeta, ettei niistä luopumista voida pitää hyvänä ratkaisuna edellä esitettyyn pätemättömyysriskin ongelmaan. Avioehtosopimuksen muotovaatimuksia voidaan pitää perusteltuina ottaen huomioon niillä tavoitellut päämäärät, sekä puolisoiden mahdollisuus käyttää myös muita sopimustyyppejä varallisuussuhteistansa sopimiseen. Rekisteröintivaatimuksen säilyttämisen puolesta eivät puhu yhtä painavat perusteet, mutta siitäkään kokonaan luopumista ei voitane pitää todennäköisenä. Oikeustieteessä vakiintuneena kantana on ollut, ettei rekisteriviranomaisella ole rekisteröinnin oikeudellisesta luonteesta ja lainsäädännöllisen tuen puutteesta johtuen velvollisuutta tutkia avioehtosopimuksia muotovirheiden varalta. Tutkielmassa selvitetään tällaisen tutkimisvelvollisuuden mahdollisuutta de lege ferenda. Johtopäätöksenä tältä osin on, että tutkimisvelvollisuuden laajuuteen liittyvän ongelman vuoksi tehokkaasti muotovirheitä ehkäisevän tutkimisvelvollisuuden säätäminen voisi osoittautua mahdottomaksi tehtäväksi nykyiset muotovaatimukset huomioiden. Osana tutkimusta on myös selvitetty, voisiko tutkimisvelvollisuus perustua jo voimassa oleviin hallinto-oikeudellisiin hyvän hallinnon perusteisiin. Vastauksen on oltava kieltävä. Yllättävää, muotovirheestä aiheutuvaa pätemättömyysriskiä vähentää kuitenkin tosiasiassa se seikka, että Digi- ja väestötietovirasto tutkii ilman varsinaista tutkimisvelvollisuuttakin avioehtosopimukset muotovirheiden varalta. DVV:n menettely poikkeaakin siitä oikeustieteessä vallinneesta oletuksesta, jonka mukaan muotovirheitä ei tutkita rekisteröinnin yhteydessä.
-
(2023)Edunvalvonta-asioiden lainvastaisesti pitkittyneet käsittelyajat ovat nousseet julkisuuteen, kun uusi Digi- ja väestötietovirasto aloitti toimintansa 1.1.2020 ja viraston työtilanne ruuhkautui pahasti. Viivästykset johtivat kymmeniin kanteluihin eduskunnan oikeusasiamiehelle, mutta käsittelyn aiheeton viivästyminen holhousviranomaisessa ei ole uusi ongelma. Holhoustoimilain 91 §:n mukaisella edunvalvontailmoituksella vireille tullut edunvalvonnan tarpeen selvittäminen on suuri asiaryhmä, jossa käsittelyn joutuisuuteen tulisi kiinnittää erityistä huomiota. Viivytyksettömän käsittelyn tärkeys korostuu entisestään, kun Suomen väestön ikääntyminen kasvattaa edunvalvontapalvelujen kysyntää. Tutkielmassa selvitetään, miten nykyisessä lainsäädännössä turvataan holhoustoimilain 91 §:n mukaisella ilmoituksella vireille tulleen edunvalvonnan tarpeen selvittämisen viivytyksettömyys holhousviranomaisessa. Edunvalvonnan tarpeen selvittäminen on perusoikeusherkkää asian käsittelyä erityislakiin pohjautuvassa hallintomenettelyssä, jolla on erityinen oikeudellinen luonne. Tarve joutuisuudelle korostuu, sillä kyse on asiasta, jolla on huomattava vaikutus yksilön jokapäiväiseen elämään, perusturvallisuuteen ja perusoikeuksiin. Edunvalvonnan tarpeen selvittämisen käsittelyaika on jätetty perustuslain ja hallintolain yleisen ja tulkinnanvaraisen sääntelyn varaan. Tutkielmassa on tultu siihen tulokseen, että nykyisessä lainsäädännössämme edunvalvonnan tarpeen selvittämisen viivytyksettömyys turvataan osin puutteellisesti. Tutkielmassa on arvioitu, että ilmoituksella vireille tulevalle edunvalvonnan tarpeen selvittämiselle tulisi säätää käsittelyaika. Näin voitaisiin vahvistaa edunvalvonnan tarpeessa olevan henkilön subjektiivista oikeutta viivytyksettömään käsittelyyn, joka on keskeinen ennakollisen oikeusturvan tae ja hyvän hallinnon osatekijä. Käsittelyn joutuisuutta voitaisiin tehostaa myös täsmentämällä olemassa olevan lainsäädännön soveltamisalaa sekä vahvistamalla holhousviranomaisen resursseja ja toimintaedellytyksiä.
-
(2022)Tässä tutkielmassa tarkastelen automaation käyttöä toimeentulojärjestelmän päätöksenteossa ja miten automaatiossa tehty päätöksenteko toimii, kun sitä tarkastellaan hyvän hallinnon oikeusperiaatteiden ja oikeusturvan kautta. Olen pyrkinyt kiinnittämään analysoinnissani huomiota siihen, että toimeentulojärjestelmässä on kyse vallankäytöstä ja että päätöksenteon kohteena on ihmisryhmä, joka on erityisen riippuvainen tehdyistä päätöksistä ja mahdollisesti haavoittuvassa asemassa. Automaation käyttö virallishallinnossa on jo vuosikymmeniä kestänyt trendi ja viimeisten kymmenen vuoden aikana sitä on myös alettu soveltamaan päätöksenteossa. Erityisesti automaation lisääntynyttä käyttöä on nähtävissä niin sanotuilla massahallinnon aloilla, kuten sosiaalietuuksissa. Automaation käytön on myös vihdoin kiinnitetty huomiota lainsäädännöllisellä tasolla ja lainsäädäntöprojekteja automaation säätelyyn hallinnossa on aloitettu kansallisella ja EU:n tasolla. Automaation käyttöönottaminen viranomaisen päätöksenteossa vähentää hallintoprosessin inhimillisyyttä. Se, että onko inhimillisyyden poistaminen hyvä vai huono asia, näyttäisi riippuvan hyvin vahvasti siitä, että katsotaanko automaation vaikutusta hallintoviranomaisen toimintaan vai vaikutusta päätöksenteon kohteeseen. Koska automaatio riisuu päätöksenteosta inhimillisyyden, riskit ja vaarat liittyen ihmisten erehtyväisyyteen ja virheisiin sekä vallan väärinkäyttöön vähentyvät tai jopa katoavat. Automaatiossa kuitenkin poistuu inhimillisyyden mukana myös hallinnon kyky ymmärtää ihmisiä ja tämä on erittäin vahingollista toimeentulojärjestelmän toimivuuden kannalta. Sosiaalietuuksien päätöksenteossa tarvitaan kykyä ymmärtää ihmisiä ja heidän elämiään, jotta päätöksenteossa voidaan soveltaa hyvin monimutkaista ja teknistä lainsäädäntöä sosiaalietuuksien hakijoiden moninaisiin elämäntilanteisiin. Esitän tässä tutkielmassa, että automaattinen päätöksenteko on sopimatonta sosiaalietuuksien päätöksentekoon pois lukien muutamat hyvin tarkkarajaiset asiaryhmät sekä päätöksenteon tukitoiminnot. Automaattisessa päätöksenteossa ei pystytä varmistamaan hyvän hallinnon toteutumista ja sosiaalietuuksien järjestämisessä on erityisen tärkeää suojella korostetun heikossa asemassa olevia hakijoita hyvällä hallinnolla julkisen vallan käytöltä.
-
(2021)Käsittelen palveluperiaatetta muotoutumassa olevassa digitaalisessa itsepalveluhallinnossa. Arvioin sitä, millaisen roolin palveluperiaate saa itsepalveluhallinnossa, jossa hallinnossa asioivien oma aktiivisuus ja itsemääräämisoikeus korostuvat. Analyysini mukaan palveluperiaate ei asetu esteeksi itsepalveluhallinnolle, vaan legitimoi sitä. Tämä tapahtuu pitkälti sen kautta, että itsemääräämisoikeus korostuu palveluperiaatteen osatekijänä. Ylimpien laillisuusvalvojien käytännössä palveluperiaate näkyy erityisesti vaatimuksena asiointiväylien moninaisuuteen. Digitaalisilta asiointiväyliltä palveluperiaate edellyttää lähinnä helppokäyttöisyyttä. 2010-luvun hallitusohjelmissa näkyy tahto kasvattaa digitaalisten asiointiväylien merkitystä. Palveluperiaate näyttää mukautuvan tähän tahtoon. Palveluperiaate on muotoiltu hallintolakiin niin, ettei sen toteuttamisesta tulisi merkittävää taloudellista rasitetta julkishallinnolle. Palveluperiaatteen taustalla on itsepalveluhallinnon tavoin New Public Management -suuntauksen mukaista ajattelua, joka osaltaan selittää palveluperiaatteen mukautumista digitalisaatioon. Itsepalveluhallinnossa korostuvat menettelylliset oikeudet aineellisten oikeuksien sijaan. Tämä muutos näkyy myös palveluperiaatteen sisällä, jossa itsemääräämisoikeuden painoarvo ja yksilöiltä vaadittu aktiivisuus kasvavat. Tämän myötä ihmisistä tulee yhä enemmän itseensä kohdistuvan hallinnan toteuttajia. Tilanne vertautuu panoptikoniin. Myös digitaalisuus lisää panoptikonisia hallinnan muotoja. Kommunikaation merkitys on ollut hallinnossa nousussa, josta palveluperiaate itsessään on osoitus. Digitaalinen itsepalveluhallinto kuitenkin vähentää kommunikaation merkitystä. Muutokset kommunikaatiossa vähentävät virkamiesten ja hallinnossa asioivien persoonan merkitystä. Neuvonnan muodot muuttuvat ja palveluhenkisyyden merkitys vähenee. Esitän, että palveluperiaatteelle olisi mahdollista säätää velvoittavampi normatiivinen sisältö. Sen toteutuminen olisi kuitenkin pitkälti resurssikysymys. Käyn myös läpi mahdollisuutta luokitella sähköinen asiointi palvelun esiasteeksi. Jos hallinnon asiakkailta vaadittua aktiivisuutta halutaan vähentää, vaatisi se laajaa oikeudellista ja yhteiskunnallista keskustelua.
-
(2020)Säätiölain 14:1 § velvoittaa viranomaisen valvomaan säätiöiden toimintaa. Lain nojalla viranomaisen eli Patentti- ja rekisterihallituksen tehtävänä on valvoa, että säätiön toiminnassa noudatetaan säätiölakia ja säätiön sääntöjen määräyksiä. Vuosikymmenet, oikeastaan koko vanhan säätiölain voimassaoloajan, säätiövalvonta perustui lähinnä ainoastaan mekaaniseen tarkastukseen. Suurimpana syynä syvällisten valvontatoimenpiteiden puuttumiselle oli viranomaisen resurssipula. Tilanne on kohentunut, kun vuonna 2014 tuli voimaan laki säätiöiden valvontamaksusta, jonka avulla on saatu lisäresursseja valvontatyöhön. Vuoden 2015 loppupuolella voimaan tullut uusi säätiölaki on myös merkittävästi mahdollistanut tehokkaamman valvonnan. Samalla on myös haettu uutta rajanvetoa viranomaisen valvontatyöhön. Tutkielmassa tarkastelen, kuinka säätiövalvonta on kehittynyt ja toiminut vanhan sekä voimassa olevan säätiölain aikana. Näkökulmana on hyvän hallinnon toteutuminen viranomaisen säätiövalvontatehtävässä. Säätiöiden valvonta toteutuu sisäisenä valvontana säätiön toimielinten toimesta. Tässä tutkielmassa keskitytään säätiöiden ulkoiseen valvontaan, viranomaisvalvontaan. Säätiöiden tilintarkastuksella on olennainen merkitys säätiöiden viranomaisvalvonnan toteuttamiseen. Asianmukainen tilintarkastuskaan ei kuitenkaan välttämättä tuo julki mahdollisia väärinkäytöksiä säätiössä, jolloin ne jäävät tulematta ilmi huolellisesta tilintarkastuksesta ja viranomaisvalvonnasta huolimatta. Tutkielmassa tuodaan esiin, että myös muilla tavoin voidaan tuoda julki väärinkäytösepäilyjä, jolloin viranomainen voi niiden johdosta ryhtyä tarvittaviin valvontatoimiin. Tutkimusote on lähtökohtaisesti lainopillinen eli asiaa pyritään systematisoimaan ja tulkitsemaan säätiö- ja hallintolain näkökulmasta. Lähdeaineistona on voimassa oleva sekä sitä edeltänyt lainsäädäntö ja niihin liittyvä valmisteluaineisto. Lähteenä on myös käytetty oikeuskirjallisuutta sekä otantaa valvontakäytännöistä. Valvontatapauksia koskevaa käytäntöä tarkastelemalla pyritään tunnistamaan ja konkretisoimaan säätiöiden toiminnassa tapahtuneita väärinkäytöksiä sekä niihin liittyviä valvonnallisia ongelmia ja valvontaa koskevia soveltamiskysymyksiä. Säätiöiden viranomaisvalvontaa on käsitelty julkisuudessa lähinnä väärinkäytösten ilmettyä. Selvitän muutamien valvontatapausten avulla, miten viranomainen on valvontatehtäväänsä toteuttanut. Nähdäkseni säätiövalvonta toteutuu voimassa olevien lakien avulla varsin hyvin hyvän hallinnon valossa, mutta hallinnon tulevaisuuden kannalta haluan kiinnittää huomion siihen, kuinka valvontatehtävässä tarvittava osaaminen ja asiantuntemus ei saisi siirtyä valtionhallinnon ulkopuolelle. Mielestäni valtionhallinnon omaa asiantuntemusta pitäisi tulevaisuudessa kehittää ja parantaa. Pitäisi pystyä säilyttämään monipuolinen osaaminen siellä, missä valvontavelvoite on.
-
(2021)Ylimmät laillisuusvalvojat, valtioneuvoston oikeuskansleri ja oikeusasiamies, valvovat lähtökohtaisesti kaikkea viranomaistoimintaa ja julkisen vallan käyttöä. Tämän lisäksi ylimmät laillisuusvalvojat voivat valvoa yksityistä toimintaa, jos se täyttää perustuslain 108 § ja 109 §:n mukaisen julkisen tehtävän tai perustuslain 124 §:n nojalla siirrettävän julkisen hallintotehtävän edellytykset. Julkisen tehtävän ja julkisen hallintotehtävän määritelmät ovat pitkälti perustuslakivaliokunnan ja oikeuskirjallisuudessa esitetyn laintulkinnan varassa. Ylimmät laillisuusvalvojat valvovat viranomaistoimintaa kanteluiden, omien aloitteiden sekä tarkastusten muodossa. Kantelut muodostavat suurimman osan viranomaisvalvonnasta. Kanteluiden määrä on kasvanut tasaisesti, jonka vuoksi muusta valvonnasta on jouduttu säästämään resursseja kanteluiden tutkimiseen. Kantelut myös ohjaavat valvontaa. Monet omat aloitteet ja tarkastukset on aloitettu kanteluiden pohjalta. Ylimmät laillisuusvalvojat ovat antaneet merkittäviä ratkaisuja koskien hallintodigitalisaatiota. Ratkaisuissa on otettu kantaa viranomaisen päätöksenteossaan käyttämien sähköisten järjestelmien käytön lainmukaisuudesta, yhdenvertaisuudesta sekä järjestelmien toiminnallisuuksien lainmukaisuudesta. Viranomaisreaktio on kuitenkin ollut vaihtelevaa. Jos ylimmän laillisuusvalvojan ratkaisussaan esittämät kehitysehdotukset liittyvät jo käytössä olevan sähköisen järjestelmän korjaamiseen, korjaustarve on saatettu torjua vetoamalla kustannustehokkuuteen. Suositusluontoiset ratkaisut joutuvat vastakkain viranomaisen kustannussäästöintressien kanssa. Laillisuusvalvonnan perus- ja ihmisoikeuksia ja hyvää hallintoa painottava näkökulma törmää sähköistä hallintoa valvottaessa kustannustehokkuuteen ja säästötavoitteisiin. Säästöpolitiikka ja oikeusturvavaatimukset asettavat viranomaiselle vastakkaisia vaatimuksia. Sähköisen hallinnon hankitojen kustannukset ovat merkittävä rahallinen panostus viranomaiselta, ja projekteihin sitoudutaan pitkiksi ajoiksi. Ristiriitaa ehdotetaan lieventävän kohdistamalla valvonta tahoon, jolla on parhaat valmiudet tehdä muutoksia ja hyvän hallinnon mukaisia ohjelmistoja, eli ohjelmistokehittäjään. Valvontavallan ylettämistä yksityisiin ohjelmistokehittäjiin tarkastellaan hankintamenettelyn, julkisen tehtävän ja julkisen hallintotehtävän kautta. Valvonnan kohteena olevan julkisen vallan havaitaan häivettyvän julkisen ja yksityisen sektorin toiminnan lähentyessä toisiaan. Valvottava hallinto ei myöskään pelkisty julkisen vallan käytöksi, vaan sisältää myös puhtaan hallinnollisia valvontakohteita. Tämä luo haasteita valvonnan kohdistamiselle oikeaan paikkaan. Sähköisen hallinnon laillisuusvalvonnalle asettamat haasteet heijastelevat laajempaa yksityisen ja julkisen toiminnan sekoittumisen trendiä.
Now showing items 1-6 of 6