Browsing by Subject "hyvän tavan vastaisuus"

Elinkeinonharjoittaja haluaa tuotetta mainostaessaan herättää mahdollisimman laajan kuluttajakunnan mielenkiinnon. Mainonnalla pyritään yleensä vaikuttamaan kuluttajien tunteisiin sekä käyttäytymiseen. Joskus elinkeinonharjoittajan harkinta saattaa pettää, ja mainoksen sisältö voi syystä tai toisesta päätyä esimerkiksi loukkaamaan tai syrjimään tiettyä ryhmää. Tällaisessa tilanteessa kyse voi olla kuluttajansuojalain 2:2.1:ssa säännellystä hyvän tavan vastaisesta markkinoinnista. Lisäksi kyseinen toiminta saattaa olla mainonnan alalla omaksutun itsesääntelynormiston vastaista. Tutkimuskysymykseksi valikoitui tarkastella sitä, miten mainonnan hyvän tavan vastaisuuden käsitettä voidaan määritellä, ja miten sitä on määritelty erityisesti oikeuskäytännössä sekä MEN:n lausuntokäytännössä. Mainonnan hyvän tavan vastaisuuden sisältöä määritetään lain ja muun normiston sisältöä tulkitsemalla ennen kaikkea tuomi- oistuimessa sekä mainonnan eettisen neuvoston lausunnoissa. Nämä tahot tulkitsevat omia normistojaan, toinen lakia ja toinen itsesääntelynormistoa, selvittäessään mainonnan hyvän tavan vastaisuuden mahdollista olemassaoloa. Vaikka rajanveto normisto- jen sisällön ja velvoittavuuden välillä on tärkeää tehdä selkeästi, on huomioitava myös niiden keskinäinen yhteys ja kyky täydentää toisiaan. Esimerkiksi tuomioistuinten ratkaisukäytännössä on noteerattu ennen kaikkea ICC:n markkinoinnin perussääntöjen sisältö jo 1980-luvulta alkaen. Mainonta voi loukata KSL 2:2:1 1 kohdan mukaan ihmisarvoa, uskonnollista tai poliittista vakaumusta. Arvioitaessa hyvän tavan vastaisen mainonnan käsilläoloa, tulee yksittäistapausta tarkastella objektiivisesti. Objektiivisuuden vaatimus herätti tässä yhteydessä mielenkiintoa siksi, että nyky-yhteiskunnan arvomaailmaan väistämättä vaikuttavat muun muassa monikulttuurisuus ja moniarvoisuus. Näin ollen esimerkiksi se, mitä pidetään yleisesti hyväksyttävänä yhteiskunnallisten arvojen näkökulmasta, ei välttämättä tarkoita esimerkiksi automaattisesti sitä, että valtauskonnon edustajien näkemys olisi pienemmän uskonyhteisön näke- mystä arvokkaampi, tai edustaisi välttämättä ainoastaan yhteiskuntamme näkemystä, kun kyseessä on uskonnollisen vakaumuksen loukkaaminen mainonnassa. Loukkaavan mainonnan ohella tutkimuksessa tarkasteltiin myös KSL 2:2.1 2 kohdan syrjivää mainontaa. Eniten luvussa heräsi kysymyksiä liittyen sukupuolisyrjivään mainontaan, mutta myös muita syrjinnän osa-alueita tarkasteltiin erityisesti MEN:n lausuntokäytännön valossa. Erityisen mielenkiintoista oli huomata syrjivää mainontaa käsittelevän ratkaisukäytännön kohdalla, että linjaukset käsitellä asioita erityisesti sukupuolisyrjinnän suhteen ovat muodostuneet jo varhain, ja päätyneet uudemman KSL 2 luvun säännösten perusteluihin. Näin ollen varsinkin lain soveltaminen on ollut jo pitkään selkeää. Viimeisenä tutkimuksessa käsiteltiin KSL 2:2.1 3 kohdan erityisperustetta, eli piittaamatonta mainontaa. Kyseinen aihealue osoittautui varsin monitahoiseksi sekä myös haastavaksi tutkia erityisesti siksi, että piittaamattoman mainonnan käsitteen sisällön voitiin osittain katsoa olevan päällekkäinen KSL 2:2.1 1 kohdan ihmisarvoa loukkaavan mainonnan kanssa. Erityisen kiintoisaa oli myös piittaamattoman mainonnan käsitteen sisältämä ajatus siitä, että mainonnalla koetaan olevan mahdollisesti niinkin suuri vaikutus kuluttajaan, että tämä on syy kieltää tietynlaisten mainosten esittäminen kokonaan.