Browsing by Subject "ihmiskauppa"

Pula elinsiirteistä on edesauttanut rajat ylittävän, hämäräperäisen elinkaupparikollisuuden kasvua ja toiminnan laajamittaista järjestäytymistä. Elinkauppa on perinteisesti liitetty osaksi ihmiskauppaa, mutta ensimmäisen kansainvälisen elinkauppaa koskevan, vuonna 2018 voimaan tulleen Euroopan neuvoston yleissopimuksen myötä elinkaupalle on annettu ihmiskaupasta erillinen kansainvälinen määritelmä. Elinkauppasopimuksella pyritään vastaamaan elinkauppaan liittyviin rikos- ja prosessioikeudellisiin ongelmiin sekä torjumaan lainsäädännöllisin keinoin elinkauppaa ja sen mukanaan tuomia sivuilmiöitä muun muassa yhtenäistämällä sopimusvaltioiden lainsäädäntöä ja mahdollistamalla kriminalisoinnin kohdistaminen koko elinkaupan toimintaketjuun. Tutkielman tavoitteena on pääasiassa lainopin tutkimusmenetelmiä sekä oikeusteoreettisia tutkimusmenetelmiä hyödyntäen selvittää, onko Suomessa voimassa oleva elinsiirrännäisiä koskeva rikosoikeudellinen sääntely tarpeeksi tehokasta elinkaupan torjumiseksi. Aihe on uusi suomalaisesta rikosoikeudellisesta tutkimuksesta käsin tarkasteltuna, minkä johdosta tutkimuksessa havainnollistetaan myös tarkemmin sitä, mitä elinkauppa ylipäätään on yhteiskunnallisessa ja oikeudellisessa mielessä ja mitkä seikat vaikuttavat elinkaupan sääntelytarpeen taustalla. Pääasiallisena lähdemateriaalina tutkielmassa on käytetty kansallista rikoslakia ja kudoslakia, Euroopan neuvoston biolääketiedesopimusta, elinkauppasopimusta ja ihmiskauppasopimusta sekä näiden säädösten esitöitä. Lisäksi lähdemateriaali koostuu kotimaisesta ja ulkomaisesta rikosoikeudellisesta kirjallisuudesta sekä eri valtioiden elinsiirtotoimintaa ja ihmiselinten irrottamistarkoituksessa tapahtuvaa ihmiskauppaa koskevasta oikeuskäytännöstä. Tutkimuskysymyksen liittyessä läheisesti bio- ja lääkeoikeuteen, on tutkielmassa rikosoikeudellisen materiaalin lisäksi hyödynnetty terveysoikeutta ja ihmisoikeuksia koskevaa aineistoa. Suomessa kudoslakiin sisältyvä, laitonta elinsiirtotoimintaa koskeva rangaistussääntely ei kaikilta osin kata elinkauppasopimuksen sisältämää sääntelyä, mikä elinkaupan torjumisen ja sääntelyn taustalla vaikuttavien tärkeiden suojelukohteiden kannalta olisi kuitenkin arvokasta. Myös kudoslain rangaistussäännösten ja rikoslain ihmiskauppasäännösten sisällön välisten erojen hahmottaminen voi helposti hämärtyä ilman elinkauppasopimuksen käsitteiden ja tekotapojen omaksumista kansalliseen lainsäädäntöön. Vaikka elinkauppa ei tällä hetkellä vaikuta suomalaisten elämään kovinkaan merkittävällä tavalla, vahvistaisi elinkauppasopimuksen sisällön kansallinen implementointi kansainvälistä solidaarisuutta ja valtioiden välistä yhteistyötä elinkaupparikollisten rikosvastuuseen saattamiseksi. Lisäksi lainsäädäntömuutokset edistäisivät rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen edellyttämää ennakoitavuutta ja sääntelyn sanamuotojen täsmällisyyttä. Erityisen haasteen elinkauppasopimus asettaa kansalliselle lainsäätäjälle kuitenkin rangaistusvastuun ulottuvuuden osalta siihen liittyvien vaikeiden oikeudellisten ja moraalisten kysymysten vuoksi. Elinkauppatoiminnan tilanteesta tarvitaan lisää ajankohtaista tutkimustietoa, mutta tutkielman tulosten perusteella voidaan myös esittää johtopäätös siitä, ettei nykyisenmuotoinen kansallinen rikoslainsäädäntö vaikuta tarpeeksi tehokkaalta elinkaupan torjumiseksi. Elinkauppasopimuksen sisältämän rikosoikeudellisen sääntelyn kautta voidaan edistää pyyteettömyyteen perustuvan elinluovutusjärjestelmän toimivuutta ja luotettavuutta, mikä osaltaan kasvattaa elinten tarjontaa, vähentää terveydenhuoltoa vaativia sivuilmiöitä ja edesauttaa siten myös elinkaupan ja ihmisoikeusloukkausten yhä tehokkaampaa torjuntaa.

Tutkielmassa käsitellään pakkotyötä, joka on kriminalisoitu Suomessa osana ihmiskauppaa. Pakkotyötä ei ole määritelty lainsäädännössä ja käsitteen sisällön sekä tulkinnan on katsottu olevan epäselvää ja epäjohdonmukaista. Pakkotyön ainoa kansainvälisoikeudellinen määritelmä löytyy Kansainvälisen työjärjestön (ILO) lähes 100 vuotta vanhasta yleissopimuksesta, minkä lisäksi ILO on kehittänyt tulkinnan avuksi pakkotyön osoittimia, joiden oikeuslähdeopillinen asema on epäselvä. Tutkielman tutkimuskysymyksenä on se, mitä pakkotyö tarkoittaa osana ihmiskauppaa ja kuinka sitä tulisi ihmiskaupan kriminalisoinnin taustalla olevien kansainvälisten lähteiden mukaan tulkita. Tutkielmassa käsitellään pakkotyön kolmea osatekijää, eli työtä tai palvelusta, rangaistuksen uhkaa sekä vapaaehtoisuuden puuttumista. Pakkotyön sisällön rajojen selvittämiseksi tutkielmassa käsitellään sen rajanvetoa kahteen muuhun ihmiskaupan tarkoitukseen eli seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja ihmisarvoa loukkaaviin olosuhteisiin. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan pakkotyön suhdetta rikoslain 47 luvun 3 a §:n kiskonnantapaiseen työsyrjintään, jonka kriminalisointi kohdistuu pakkotyötä lähellä olevaan toimintaan ja aiheuttaa siten tulkintahaasteita. Tutkielmassa osoitetaan, että pakkotyön käsitteen epäselvyys ja käsitteen yhtäläisyydet muiden ihmiskaupan tarkoitusten sekä kiskonnantapaisen työsyrjinnän kanssa ovat syynä siihen, että pakkotyön soveltamiskynnys on asettunut liian korkealle. Pakkotyön nykyistä tarkempi määrittely on katsottu tapausten erityispiirteiden vaihtelevuuden vuoksi haastavaksi. Määrittelyn välttely on kuitenkin johtanut laillisuusperiaatteen kannalta ongelmalliseen tilanteeseen, jossa pakkotyön käsite on edelleen epäselvä huolimatta siitä, että sen soveltamisen haasteita on jo pitkään tunnistettu. Rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen noudattamisen, lainsäädännön selkeyttämisen ja yhdenmukaisen laintulkinnan kannalta on välttämätöntä vahvistaa pakkotyön nykyisten tulkintaohjeiden asema sekä tarkentaa tulkintaohjeita siten, että niiden soveltamisesta tulee johdonmukaisempaa.

Ihmiskauppaan liittyy luonnollisen henkilön hyväksikäyttöä, joka voidaan toteuttaa henkilöön kohdistuvalla kontrollilla. Tekijät turvautuvat usein moninaisiin kontrollin keinoihin, joilla uhri alistetaan hyväksikäyttötilanteeseen. Yksi tapa käyttää kontrollia uhria hallitakseen on psykologinen kontrolli. Tekijän ei tarvitse käyttää fyysistä väkivaltaa saadakseen toisen alistumaan hyväksikäytön kohteeksi, vaan hienovaraisemmat psykologisin keinoin toteutetut kontrollin muodot ovat monesti riittäviä. Tähän liittyviä rikosoikeudellisesti haastavia kysymyksiä ovat muun muassa kysymykset siitä, mitä haavoittuvuus ihmiskaupan yhteydessä tarkoittaa, miten sitä voidaan hyväksikäyttää ja milloin kontrolli vaikuttaa uhriin siten, ettei tämä näe muuta vaihtoehtoa, kuin alistua hyväksikäyttöön. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää mitä psykologisella kontrollilla ihmiskaupan keinona tarkoitetaan ihmiskaupan tunnusmerkistön näkökulmasta. Tunnusmerkistön reunaehtoja pyritään selventämään hakemalla lainoppiin tukea muun muassa psykologisessa kirjallisuudessa esiin tuoduista vaikuttamisen, painostamisen ja henkisen väkivallan ilmiöistä. Tutkielmassa hyödynnetty monitieteellinen keskustelu yhdistettynä rikosoikeustieteeseen ja empiirisen haastattelututkimukseen pyrkii oikeustieteen ja monitieteellisen keskustelun kautta selventämään sitä, mikä epäasiallinen uhriin vaikuttaminen menee ihmiskaupan tunnusmerkistön piiriin ja mikä toisaalta jää sen ulkopuolelle. Tarkoituksena on myös selvittää miten tämä teoreettinen tunnusmerkistön tarkastelu vastaa soveltamiskäytännössä omaksuttuja lähtökohtia. Tutkielman lopuksi pyritään tuomaan esiin aineiston perusteella esiin nousseita ongelmakohtia koskien tunnusmerkistön mukaisen psykologisen kontrollin tunnistamista ja sen soveltamista. Vaikka tutkielmassa tarkastelun kohteena olevan ilmiön osalta on otettu edistysaskelia, on tutkielmassa esitetty erinäisiä muun muassa koulutukseen, erikoistumiseen ja tutkimukseen liittyviä suosituksia tutkielmassa esiin nousseiden rikosoikeudellisten ja rikosprosessioikeudellisten haasteiden helpottamiseksi. Tutkielmassa katsotaan, että tulee yhä jatkaa tutkimusta hienovaraisempien ihmiskaupan keinojen kartoittamiseksi ja tunnistamiseksi. Tätä kautta voidaan jatkaa sen arviointia, minkä tyyppinen psykologinen kontrolli ja yleisesti psyykkinen vaikuttaminen menee tosi asiassa tunnusmerkistön piiriin ja mikä puolestaan ei.