Browsing by Subject "ihmisoikeusloukkaus"

Tässä tutkielmassa tarkastellaan ihmiskauppaa seksuaalisessa hyväksikäyttö tarkoituksessa eli niin kutsuttua seksikauppaa. Ihmiskauppa luokitellaan uhrin perus- ja ihmisoikeuksia loukkaavaksi hyötymisrikokseksi, jonka kansallinen kriminalisointi löytyy vapausrikoksia käsittelevästä rikoslain 25 luvun 3 §:stä. Ihmiskauppa pykälän oltua 10 vuotta voimassa, tuomioita oli annettu vuoteen 2014 mennessä vain muutama, niiden johtopäätökset olivat osin virheellisiä ja soveltamiskynnyksen voitiin katsoa asettuneen tarkoitettua korkeammaksi. Uhrin oikeuksien toteutumisen kannalta rikosnimikkeellä on suuri merkitys, mistä syystä osaltaan tilanteeseen puututtiin vuonna 2015 ihmiskauppa- ja parituspykäliä selkeyttämällä. Lainsäädäntömuutosten myötä ihmiskaupparikoksen piiriin oli tarkoitus tulla sellaiset kohdehenkilön kontrolloimista osoittavat teot, joiden silloin katsottiin kuuluvan paritukseen. Muutosten myötä parituksen oli sitä vastoin pyrkimys muuttua rikokseksi, jossa parituksen kohteena oleva henkilö ei ole alistussuhteessa rikoksentekijään ja kyse on puhtaasti ainoastaan taloudellisesta hyötymissrikoksesta. Tutkielma keskittyy ihmiskaupparikoksen tunnusmerkistöön, joka jakaantuu taustalla olevien kansainvälisten velvoitteiden mukaisesti kolmeen osaan. Pykälän 1 momentin numeroiduissa kohdissa määritetään rikoksessa käytettävät vaihtoehtoiset keinot. Tämän lisäksi tunnusmerkistössä mainitaan vaihtoehtoiset tekotavat ja rikoksen vaihtoehtoiset tarkoitukset, joka nyt tarkasteltavana olevan ihmiskaupan muodon kohdalla on seksuaalinen hyväksikäyttö. Oikeuskäytännön perusteella vuoden 2015 lakimuutosta voidaan pitää varsin onnistuneena siinä mielessä, että seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvä ihmiskauppa on alettu ymmärtämään prosessinomaisena itsemääräämisoikeuden ja ruumiillisen koskemattomuuden riistämisenä ja alistamisena, jossa uhri antaa periksi vähän kerrallaan. Seksikauppaan liittyy vain harvoin liikkumisvapauden riistoa, uhkailua ja väkivaltaa, mikä tunnutaan ymmärtävän tuomioistuimissa entistä paremmin. Hienovaraisia, usein psyykkisiä keinoja, joilla saatetaan uhrit seksuaalisen hyväksikäytön kohteiksi, on alettu lakimuutoksen myötä niin ikään tunnistamaan. Aikaisemmin tunnusmerkistöä tulkittaessa uhrin alkuperäiselle vapaaehtoisuudelle annettiin ratkaiseva merkitys, mikä ei ollut rikoslain eikä Suomea sitovien kansainvälisten velvoitteiden mukaista. Lainmuutoksen myötä suhtautumistavan uhrin vapaaehtoisuuteen voidaan katsoa oikeuskäytännössä muuttuneen. Haasteita aiheuttavat kuitenkin yhä erityisesti tapaukset, joissa uhrin oma mies toimii parittajana ja uhri katsoo suostuneensa vapaasta tahdostaan seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi. Kysymyksen on katsottu olleen tällöin parituksesta, vaikka ihmiskaupan tunnusmerkistön täyttävät tekijät olisivat olleet käsillä. Tunnusmerkistötekijöiden tulkinnassa on kuitenkin siirrytty selvästi oikeaan suuntaan, mutta rangaistuksen mittaaminen sitä vastoin on ollut osin annettujen oikeusohjeiden vastaista eikä esimerkiksi teon moitittavuutta lisäävillä seikoilla välttämättä ole ollut lainkaan korottavaa vaikutusta rangaistukseen.