Browsing by Subject "jälkikäsittely"

Tutkielmassa tarkastellaan vakavien rikosasioiden sovittelun tilaa Suomessa. Käsittelyssä on rikossovittelulain mukainen valtakunnallisesti organisoitu sovittelu sekä vasta kokeiluluontoisesti toteutettu jälkikäsittelymenettely. Vakavien rikosten sovittelu jakaa mielipiteitä lähinnä siksi, että menettely on vieras perinteisessä rankaisukeskeisessä oikeuskulttuurissamme, jossa rikoksesta seuraavalla rangaistuksella on myös vahva yleisestävä tehtävä rikollisuuden vähentämisessä. Vakavien rikosten sovittelun pelätään vievän pohjan rangaistusjärjestelmältä, vähättelevän uhrin asemaa ja toimivan vain rikoksen tekijän sielunhoitona. Lisäksi huolta aiheuttaa osapuolten oikeusturvan toteutuminen. Rikossovittelu ja jälkikäsittely pohjautuvat restoratiiviseen oikeuteen. Restoratiivinen oikeusajattelu ja restoratiiviset menettelyt perustuvat näkemykseen korjaavuudesta keskustelemisen kautta. Rikosoikeuden ja rikosseuraamusten keskiössä ei tällöin ole syyllistäminen tai rangaistukset, vaan asiantilan palauttaminen kaikille osapuolille mahdollisimman samanlaiseksi kuin se oli ennen rikosta. Tämä tapahtuu mahdollistamalla osapuolten keskinäinen aito ja luottamuksellinen vuoropuhelu, jossa huomioidaan tunteet, molemminpuolinen kunnioitus, tapauksen ainutlaatuisuus ja vahinkojen korvaaminen tulevaisuussuuntautuneisesti mutta kuitenkin moraalisen oppimisen kautta. Sekä lakisääteisessä rikossovittelussa että jälkikäsittelymenettelyn dialogissa on mukana turvallinen puolueeton sovittelija, jonka tehtävä on kuitenkin toissijainen osapuolten omaan aktiiviseen rooliin verrattuna. Tutkielmassa selvitetään, mitä aikaisempaa tutkimusta ja kirjallisuutta aiheesta on, miten vakavien rikosten sovittelu on Suomessa kehittynyt ja mitkä ovat niitä tekijöitä, jotka mahdollisesti estävät restoratiivisten menettelyjen laajemman hyödyntämisen. Restoratiivisen ideologian piirteitä peilataan rikossovittelun tavoitteisiin ja käytäntöihin seuraamusjärjestelmän eri vaiheissa. Ei ole selvää, että restoratiivisten arvojen pohjalta noussut rikossovittelu aina toteuttaisi näitä arvoja käytännössä. Rikossovittelulla on silti selkeästi annettavaa uhrien oikeuksien turvaamisessa. Restoratiivisten menettelyjen hyödyntäminen vakavien rikosten yhteydessä ei meillä tällä hetkellä tarkoita rangaistusten syrjäytymistä tai radikaaleja seuraamusjärjestelmän muutoksia. Kyse on näyttöön perustuvan humaanin kriminaalipolitiikan eteenpäin viemisestä. Viime vuosina erilaiset restoratiiviset menettelyt ovat yleistyneet myös muualla maailmalla, ja vakavien rikosten sovittelusta on yhä enemmän tutkimustuloksia. Aihe on ajankohtainen, ja tutkielman valossa Suomessa on todennäköisesti luvassa lainsäädäntömuutoksia tai vähintään erilaisia yhteistyömuotoja rikossovittelupalvelujen laajentamiseksi. Tutkielmaan on haastateltu rikossovittelun kehittämisestä vastaavaa oikeustieteen tohtori Henrik Elonheimoa Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta sekä jälkikäsittelyhankkeesta vastaavaa psykologian tohtori Arja Konttilaa Rikosseuraamuslaitokselta.