Browsing by Subject "julkiset hankinnat"

Ohjelmistoprojektien perinteisenä toimintamallina voidaan pitää vesiputousmallia, jonka vastapainoksi on kehitetty ketterät menetelmät. Ketterä ohjelmistokehitys tarkoittaa vaiheittaista kehitystä. Jokaisessa vaiheessa määritelmät ja suunnitelmat luodaan vasta edellisen päätyttyä ja juuri ennen uutta vaihetta. Tällä tavoin ketterät menetelmät eroavat vesiputousmallista, jossa jo projektin aluksi tehdään määritelmät ja suunnitelmat koko projektille. Enemmistössä ohjelmistoprojekteja käytetään nykyään ketteriä menetelmiä. Ketterää ohjelmistokehitystä on Suomessa hyödynnetty myös julkisissa ohjelmistohankinnoissa. Ketterissä menetelmissä kuitenkin korostuvat yksilölliset toimintatavat ja projektin jatkuva kehittyminen, kun taas julkisia hankintoja voidaan kuvata kaavamaisiksi, tiettyyn menettelyyn sidotuiksi ja muutoksia vierastaviksi. Ketterien menetelmien ja julkisten hankintojen välisestä ristiriidasta nousevatkin tämän tutkielman tutkimusongelmat: Voidaanko julkisella hankinnalla hankkia ketterästi toteutettava ohjelmistoprojekti sopimusoikeudellisesta näkökulmasta ja miten hankintasääntelyä voitaisiin kehittää mahdollistamaan paremmin ketterän ohjelmistokehityksen?

Käsittelen tutkielmassani sitä, miten suhteellisuusperiaate ohjaa Euroopan unionin tuomioistuimen (EUT) julkisia hankintoja koskevaa ratkaisutoimintaa. Suhteellisuusperiaate tunnetaan EU-oikeudessa sekä yleisenä oikeusperiaatteena, joka on kodifioitu SEU 5(4) artiklaan, että yhtenä hankintadirektiiviin kirjatuista periaatteista avoimuuden, tasapuolisuuden ja syrjimättömyyden ohella. Suhteellisuusperiaate velvoittaa arvioimaan toimen sopivuutta, välttämättömyyttä ja oikeasuhtaisuutta. Se ilmenee myös sisämarkkinoilla rule of reason -doktriinina, joka mahdollistaa yleisen edun mukaisten pakottavien syiden nojalla kansalliset tuontirajoitukset. Sovellan tutkielmassa oikeuden institutionaalista teoriaa, MacCormickin koherenssia sekä Bengoetxean laintulkintamalleja koskevaa käsitteistöä, jonka avulla EUT:n käyttämien oikeudellisten argumenttien tarkempi erottelu on mahdollista. Koska suhteellisuusperiaatteelle on ominaista tavoitteiden hyväksyttävyys, keinojen välttämättömyys ja niiden sopivuus tarkoitukseensa, korostan erityisesti teleologisen eli tavoitteellisen tulkinnan merkitystä. Tarkastelen EUT:n oikeuskäytäntöä sen kautta, millaisia vaatimuksia tarjoajalle ja hankinnan kohteelle on sallittua asettaa, millaisilla argumenteilla tuomioistuin suhteellisuutta arvioi ja mitä suhteellisuustestiä se käyttää. Tämän perusteella arvioin samalla sitä, mitä oikeuskäytäntö kertoo hankintayksikön harkintamarginaalista. EUT:n oikeuskäytännön tarkastelu osoittaa, että suhteellisuusperiaate on läsnä jäsenvaltion ja hankintayksikön asettamien vaatimusten unionin oikeuden mukaisuuden arvioinnissa läpi hankintamenettelyn. Suhteellisuusperiaate velvoittaa hankintayksikköä tapauskohtaiseen arviointiin sekä selvittämään, olisiko sama päämäärä saavutettavissa keinoin, jotka olisivat yksityisen edun kannalta vähemmän haitallisia. Toisaalta se on tässä tehtävässään myös prosessiperiaate, joka suojaa yksityistä viranomaiseen nähden. Erityisesti seuraamuksen ollessa ankara, kuten poissulkuperusteiden kohdalla, on hankintayksikön varmistuttava huolellisesti tarjouskilpailusta poissulkemisen välttämättömyydestä yksittäistapauksessa. Esimerkiksi erilaisten olettamien on oltava kumottavissa. Hankintayksikkö on myös voinut tarjouspyynnöllä rajata harkintavaltaansa. Johtopäätöksenäni totean, että hankintayksikön harkintavalta lisääntyy asteittain siirryttäessä poissulkemisperusteista ja soveltuvuuden arvioinnista kohti vähimmäisvaatimuksia ja vertailuperusteita samalla, kun lähennytään hankinnan kohteen määrittelyä. Mitä tiiviimpi yhteys vaatimuksilla on hankinnan kohteen kuvaukseen, sitä todennäköisemmin tuomioistuin arvioi välttämättömyyden sijaan yksinomaan asetetun vaatimuksen soveltuvuutta tarkoitukseensa. Johtopäätökset ilmentävät samalla hankintasääntelyn luonnetta menettelyllisenä sääntelynä, jonka tarkoituksena ei ole ottaa kantaa jäsenvaltioiden ja hankintayksiköiden varainkäyttöön ja yksilöllisiin tarpeisiin.