Browsing by Subject "käräjäoikeus"

Tutkimukseni käsittelee rikostuomion näyttökysymystä koskevien perustelujen ääripäitä ja näiden empiiristä havainnointia käräjäoikeustason lainkäytössä. Perustelujen ääripäihin voidaan luokitella riittämättömät perustelut, jotka eivät täytä laissa määriteltyjä edellytyksiä, ja toisaalta faktaperustelut, jotka ovat ovat tarpeettoman laajat. Molemmat ääripäät ovat haitallisia. Riittämättömät perustelut ovat lainvastaisia, ne loukkaavat oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, hankaloittavat muutoksenhakua sekä rapauttavat luottamusta tuomioistuinlaitokseen. Tarpeettoman laajat perustelut sen sijaan todennäköisesti hidastavat oikeudenkäyntiprosessia, heikentävät perustelujen ymmärrettävyyttä ja niissä on kyse rajallisin verovaroin kustannettavien tuomioistuinresurssien tuhlaamisesta. Ideaaliolosuhteissa käräjäoikeudet löytäisivät aina tasapainon tuomion faktaperustelujen riittävyyden ja toisaalta prosessitavoitteiden välillä. Tällöin tuomioissa tunnistettaisiin ne asiat ja tosiseikat, jotka edellyttävät laajempia perusteluja ja toisaalta ne, joiden osalta suppeammat perustelut riittävät. Tutkielmassani pyrin tekemään empiirisiä havaintoja siitä, miten tämä toteutuu käytännössä. Tutkimuskysymysteni käsittely edellyttää sekä lainopillisten että empiiristen tutkimusmenetelmien käyttämistä. Kappaleissa 2 ja 3 käsittelen tuomion perustelemisen yleisiä lähtökohtia sekä perustelemisen funktioita ja niiden välistä painoarvohierarkiaa. Kappaleiden tarkoituksena on luoda riittävä tiedollinen pohja empiirisen tutkimuksen toteuttamiselle. Empiiristen havaintojen tekeminen perustelujen ääripäistä edellyttää faktaperustelujen arviointiin soveltuvan työkalun kehittämistä. Tätä varten luon kappaleessa 4 lainopillisia metodeja käyttäen arviointikehikon, jonka puitteissa on mahdollista määrittää rikostuomion näyttökysymystä koskevan perusteluvelvollisuuden laajuus ja tehdä tämän jälkeen empiirisiä havaintoja tarkasteltavien rikostuomioiden faktaperustelujen riittävyydestä sekä tarpeettomasta laajuudesta. Arviointikehikossa määritellyt arviointikriteerit perusteluvat voimassa olevaan oikeuteen. Esitän, että perusteltuvelvollisuuden laajuus määräytyy ensisijaisesti näyttökysymyksen vaikeusasteen ja asiaan liittyvän riitaisuuden perusteella. Asian merkitys on myös otettava huomioon perusteluvelvollisuuden laajuutta määritettäessä, mutta sillä on lähtökohtaisesti toissijainen painoarvo asian epäselvyyteen nähden. Tutkimusotantana käytän Helsingin käräjäoikeuden antamien tuomioiden faktaperusteluja. Tarkastelen yhteensä kolmessakymmenessä pahoinpitelyrikosasiassa laadittuja faktaperusteluja. Tutkielman kappaleet 5 ja 6 käsittävät empiirisen tutkimuksen tulosten esittelyn, analyysin ja johtopäätösten tekemisen. Tuloksena esitän, että tutkimusotannassa on havaittavissa sekä riittämättömästi, että tarpeettoman laajasti perusteltuja tuomioita. Riittämättömien perustelujen osalta selkein ongelma koskee näytön arvioinnin puutteellisuutta sekä perustelujen epätasapuolisuutta. Yliperustelemisen osalta selkeimpinä ongelmakohtina erottuvat näytön tarpeettoman yksityiskohtainen selostaminen, perustelujen pöytäkirjamaisuus sekä epäolennaisten seikkojen käsitteleminen. Yhteenvetona ja johtopäätöksenä tutkimustuloksista totean, että sekä perustelujen riittämättömyyttä että yliperustelemista esiintyy. Tulokset sisältävät viitteitä huomattavasti mittavamman empiirisen jatkotutkimuksen tarpeesta. Tutkimushavaintoja mahdollisesti selittävinä tekijöinä mainitsen tuomioistuimen perustelukulttuurin, suuresta työmäärästä johtuvan kiireen, psykologiset tekijät, tuomarin ammattiylpeyskäsityksen sekä puutteelliset tiedot perusteluvelvollisuuden laajuuteen vaikuttavasta sääntelystä ja oikeuskäytännöstä. Lopuksi esitän yhdeksän tutkimushavaintoihin perustuvaa kehittämissuositusta, joihin voi olla perusteltua kiinnittää huomiota käräjäoikeustasolla näyttökysymystä koskevia perusteluja laadittaessa.