Browsing by Subject "kansainvälinen verotus"

Tutkimuksen kohteena kiinteän toimipaikan käsite tulo- ja arvonlisäverotuksessa. Tarkoituksenani on selvittää, mitä tuo käsite kummassakin verolajissa tarkoittaa, ja millaisia vaikutuksia se tuo yritykselle. Tutkimuksen on määrä vastata kysymyksiin tulo- ja arvonlisäverotuksen kiinteän toimipaikan eroista ja yhtäläisyyksistä. Tavoitteena on kartoittaa eritoten arvonlisäverotuksen kiinteän toimipaikan jokseenkin tuloverotuksen käsitteeseen sekoittunut sisältö. Näin ollen pyrin käsittelemään tutkimuskohdetta painottaen arvonlisäverotuksen näkökulmaa. Kiinteän toimipaikan käsite ei ole yhtenevä tulo- ja arvonlisäverotuksessa, vaikka niissä on aineellisesti paljon samaa. Määritelmät ovat peräisin eri oikeuslähteistä. Arvonlisäverotuksessa ensisijainen oikeuslähde on EU-lainsäädäntö. Tuloverotuksessa taas korostuu verosopimusoikeus. Sovellettavana ovat eri verolajien järjestelmät, jotka käyttäytyvät valtion verotusoikeuteen ja yritysten verovelvollisuuteen nähden eri tavalla. Arvonlisäverotuksessa tavoitteena on kanavoida vero kuluttajan kannettavaksi. Laaja vähennysjärjestelmä turvaa kilpailun neutraalisuutta ja piilevän veron syntymistä. Tuloverotuksessa tavoitteena on verottaa yrityksen tuloa. Olennaisena osana kansainvälisen kaupan tuloverotusta on tuottojen ja tappioiden kohdistaminen oikeaan maahan. Molempiin verolajeihin liittyy veron kertaantumisen ja nollaverotuksen estäminen. Sekä tulo- että arvonlisäverotuksessa kiinteän toimipaikan määritelmät ovat laveita, mistä aiheutuu haastavia rajanvetotilanteita. Verosopimusoikeudesta peräisin olevan kiinteän toimipaikan osalta OECD:n tulkintaohjeet ovat saavuttaneet tärkeän aseman. Tulkintaohjeet sisältävät yksityiskohtaista arviointia kiinteän toimipaikan muodostumisesta. Arvonlisäverotuksen tulkintatilanteisiin ei saada vastauksia vastaavasta tulkintakannanotosta. Arvonlisäverotuksen kiinteän toimipaikan määritelmä on perujaan EUT:n oikeuskäytännöstä, minkä vuoksi EUT:n ratkaisujen painoarvo on arvonlisäverotuksen osalta erityisen tärkeä tulkinta-apu. Tuloverotuksessa kiinteä toimipaikka voi muodostua kolmen erilaisen perusteen pohjalta: liikepaikan, rakennustoiminnan aikarajan ylittymisen tai epäitsenäisen edustajan. Kuhunkin muodostumisperusteeseen kuuluvat omat edellytyksensä. Arvonlisäverotuksessa kiinteän toimipaikan muodostumisperusteita on vain yksi. Tuloverotuksessa liiketoiminnan harjoittaminen sisältyy kuhunkin kiinteän toimipaikan muodostumisperusteeseen, eikä valmisteleva ja avustava toiminta muodosta kiinteää toimipaikkaa. Arvonlisäverotuksessa kiinteä toimipaikkaa koskeva kysymys ratkaistaan erikseen suhteessa siihen, harjoittaako kiinteä toimipaikka minkäänlaista liiketoimintaa. Myyntiin osallistuminen on arvonlisäverotuksessa siten kiinteästä toimipaikasta erillinen kysymys, joka kuitenkin kulkee käsi kädessä kiinteän toimipaikan vaikutusten kanssa. Yhteistä on, ettei puhtaasti avustava ja valmisteleva toiminta kummassakaan verolajissa muodosta yritykselle verovelvollisuutta. Kiinteän toimipaikan ydintehtävänä on toimia valtioiden välistä verotusoikeutta jakavana elementtinä. Tuloverotuksessa kiinteä toimipaikka antaa valtiolle suoraan verotusoikeuden, kun arvonlisäverotuksessa verotusoikeutta jaetaan myyntimaasäännöksillä, joiden liittymäkohdat ovat liiketoiminnan kotipaikka ja kiinteä toimipaikka. Kiinteä toimipaikka luo yrityksille rekisteröitymisvelvollisuuksia. Tuloverotuksessa kysymys on työnantajarekisteröinnistä ja arvonlisäverotuksessa rekisteröinnistä arvonlisäverovelvollisten rekisteriin, mikäli kiinteä toimipaikka myös harjoittaa Suomessa verollista myyntiä. Myyntiin osallistuva kiinteä toimipaikka ei arvonlisäverotuksessa voi soveltaa myyntiinsä käännettyä verovelvollisuutta taikka saada ulkomaalaispalautuksia. Toisaalta ALV:n kiinteän toimipaikan mukana yritys saa hyväkseen vähäisen liiketoiminnan verohuojennukset.

Useimmissa yritysverojärjestelmissä velkarahoituksen kustannukset ovat vähennyskelpoisia verotuksessa. Oman pääoman ehtoisen rahoituksen kustannuksia ei kuitenkaan oteta samalla tavalla huomioon. Tämä verotuksellinen epätasapaino johtaa usein siihen, että velan käyttöä suositaan rahoituksessa oman pääoman sijasta. Euroopan komissio julkaisi vuonna 2021 tiedonannon 2000-luvun yritysverotuksesta, jonka tarkoituksena on luoda unioniin vankka, toimiva ja oikeudenmukainen verojärjestelmä. Tämä on erityisen tärkeää ottaen huomioon Euroopan talouden elpyminen covid-19-pandemiasta ja nykyinen globaali markkinatilanne. Euroopan unioni on aiemmin puuttunut veronkiertoon sekä veropohjan rapautumiseen ATAD-direktiivillä, joka oli osa laajempaa kansainvälistä BEPS-hanketta. Euroopan komissio julkaisi 11.5.2022 direktiiviehdotuksen koskien vieraan ja oman pääoman ehtoisen rahoituksen kustannusten yritysverokohtelua (DEBRA – debt-equity bias reduction allowance). Direktiiviehdotus pyrkii edistämään pääomamarkkinaunionia, jonka pääasiallisena tavoitteena on parantaa EU:n yritysten mahdollisuuksia saada rahoitusta sekä edistää kansallisten pääomamarkkinoiden yhdentymistä yhdeksi sisämarkkinaksi. Direktiivi puuttuu verotuksen epätasapainoon kahden mekanismi avulla: oman pääoman ehtoisen rahoituksen vähennyksellä sekä korkojen vähennyskelpoisuutta koskevalla rajoituksella. Uusi sääntely koskisi kaikkia Euroopan unionin alueella toimivia verovelvollisia yhtiöitä paitsi rahoitusalan yrityksiä. Tutkielman pääasiallisena tarkoituksena on analysoida vieraan ja oman pääoman ehtoisen rahoituksen verotuksellista epätasapainoa EU:n näkökulmasta. Tutkielma keskittyy erityisesti DEBRA-direktiiviehdotukseen ja sen soveltumiseen EU:n sisämarkkinoilla. Tutkielma tarkastelee direktiiviehdotusta erityisesti eurooppalaisten yritysten ja järjestöjen antamien lausuntojen valossa.