Browsing by Subject "kansainvälinen yksityisoikeus"

Helsingin käräjäoikeus antoi 22.3.2019 tuomion, jossa se velvoitti aviomiehen maksamaan entiselle vaimolleen pysyvää elatusapua kertakorvauksena 600.000 euroa. Käräjäoikeus sovelsi asiassa Yhdysvaltain Kalifornian osavaltion lakia. Suomessa elatusavun maksaminen avioliiton jälkeen on varsin poikkeuksellista, jolloin annettu ratkaisu herätti mielen-kiintoa laajemminkin Suomessa. Tuomiossa jouduttiin ottamaan kantaa moniin kansainvälisen yksityisoikeuden alaan kuuluviin merkittävimpiin kysymyksiin. Tutkielman pääkysymyksenä on lainvalintanormien selvittäminen avioliiton henkilökohtaisiin oikeusvaikutuksiin luetta-vissa elatuskysymyksissä. Pääkysymystä tukee sen selvittäminen, miten jako avioliiton henkilökohtaisten oikeusvaiku-tusten ja varallisuuskysymysten välillä on tehty ja miten ne suhteutuvat toisiinsa. Lisäksi siinä käydään läpi kansainväli-sen yksityisoikeuden rakennetta perheoikeudellisten kysymysten näkökulmasta. Tapauksen omatessa kansainvälisen kytkennän joudutaan esimerkiksi tuomioistuimessa käymään läpi useampi työvaihe ennen ratkaisun antamista. Selvitet-täväksi tulee muun muassa mikä tuomioistuin on toimivaltainen asiassa tai minkä valtion lakia asiaan sovelletaan. Tut-kielmassa selvitetään miten kvalifiointiin, toimivaltaan tai sovellettavaan lakiin liittyvät kysymykset tullaan ratkaisemaan kansainvälisen yksityisoikeuden sääntöjen mukaisesti. Tarkastelu kohdistetaan erityisesti aviopuolisoiden elatukseen ja siihen liittyvään sääntelyyn. Elatuskysymykset kansainvälisessä yksityisoikeudessa ovat varsin kattavasti säännelty EU:n elatusapuasetuksen sekä Haagin kansainvälisen yksityisoikeuden konferenssin vuoden 2007 pöytäkirjan avulla, jolloin kansallinen sääntely on jäänyt lähes kokonaan taka-alalle. EU:n vuonna 2008 antama elatusapuasetus eli asetus (EY) N:o 4/2009 toimivallasta, sovellettavasta laista, päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta sekä yhteistyöstä elatusvelvoitteita koskevissa asioissa kattaa sääntelyn toimival-lasta, sovellettavasta laista, päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta sekä yhteistyöstä elatusvelvoitteita koske-vissa asioissa. Haagin vuoden 2007 pöytäkirja, johon asetuksessa viitataan, koskee elatusvelvoitteisiin sovellettavaa lakia. Pääsäännön mukaisesti elatusvelvoitteisiin sovelletaan sen maan lakia, jossa elatusapuun oikeutetun asuinpaikka on. Poikkeuksen tähän muodostaa kuitenkin puolisoihin ja entisiin puolisoihin sovellettava erityissääntö, jolloin toinen puolisoista voi vastustaa asuinpaikan lain soveltamista ja jonkin toisen valtion laki liittyy läheisemmin heidän avioliit-toonsa. Pöytäkirja antaa myös puolisoille mahdollisuuden valita sovellettava laki tietyissä tilanteissa. Tutkielmassa esi-merkkinä käytetyssä Helsingin käräjäoikeuden ratkaisussa nousi esille ongelma siitä, minkä valtion lain voitiin katsoa liittyvän läheisimmin puolisoiden avioliittoon. Osapuolet olivat eri mieltä asiasta ja käräjäoikeus joutui miettimään, oliko avioliitolla läheisempi liittymä, johonkin muuhun valtioon, kuin pääsäännön mukaisesti sovellettavaksi tulevaan, elatus-apuun oikeutetun asuinpaikan lakiin. Puolisoiden välillä oli myös tehty avioehtosopimus, jossa sovellettavaksi laiksi oli valittu suomen laki. Tässä nousi esille ongelma siitä, oliko avioehtosopimuksen tarkoitus kattaa myös puolisoiden väli-set elatuskysymykset. Manner-Europan oikeusjärjestyksissä on pääsääntöisesti tehty jaottelu avioliiton henkilökohtaisten oikeussuhteiden sekä puolisoiden varallisuussuhteiden välillä. Tutkielmassa vertaillaankin Suomen ja Yhdysvaltain, erityisesti Kaliforni-an, elatusapujärjestelmiä muun ohella tämän kysymyksen osalta. Tutkielmassa kartoitetaan elatusapuun liittyvää aineel-lista lainsäädäntöä Suomessa ja Yhdysvalloissa. Jos sovellettavaksi tulee vieraan valtion laki, voi tuomioistuin joutua ottamaan selvää vieraan valtion oikeudesta. Maiden valinnassa kimmokkeena oli edellä mainittu esimerkkitapaus, mutta valinta on perusteltu tutkimuksen näkökulmasta myös siksi, että yhtäältä Yhdysvaltain ja Suomen välillä on paljon vuo-rovaikutusta, ja toisaalta maiden järjestelmien välillä on kiinnostavia eroja. Esimerkiksi se, että Suomi kuuluu civil law- maihin ja Yhdysvallat taas on common law- maa. Esimerkkitapauksessa tuomittu, varsin korkea kertaluontoinen elatus-apu, herättää kysymyksiä siitä kuinka eri tavalla elatuksesta ja sen määräämisestä päätetään maiden välillä. Kuten tullaan huomaamaan ero ei kuitenkaan ole niin iso kuin ehkä alkuun voisi ajatella ja valtioissa on varsin paljon yhtenäisiäkin säännöksiä ja käytäntöä. Tutkielma sisältää sekä perhe- ja jäämistöoikeudelliseen että kansainvälisen yksityisoikeuden alaan kuuluvaa sääntelyä. Päämetodeina ovat lainoppi ja oikeusvertailu.

Vaikka kansainvälisesti pakottavien säännösten käsite on hyvin tunnettu kansainvälisen yksityisoikeuden kontekstissa ja säännösten soveltaminen on tuttua sekä kansallisissa että kansainvälisissä tuomioistuimissa, ei kansainvälisesti pakottavien säännösten soveltamisesta kansainvälisessä välimiesmenettelyssä vaikuta olevan täyttä yksimielisyyttä välimiesten ja oikeustieteilijöiden keskuudessa. Taustalla vaikuttaa se, että kansainvälisesti pakottavat säännökset edustavat usein julkista tai valtiollista etua, ja näin ollen säännösten soveltamisen luonteeltaan yksityisessä välimiesmenettelyssä voidaan nähdä asettavan yksityiset ja julkiset edun vastakkain ja rajoittavan välimiesmenettelyssä korostettavaa osapuolten tahdonautonomiaa. Kun osapuolet valitsevat tuomioistuinmenettelyn sijaan ratkaista riitansa välimiesmenettelyssä, he odottavat riitansa tulevan ratkaistuksi neutraalin toimijan toimesta ja sopimuksensa mukaisesti. Kansainvälisessä välimiesmenettelyssä välimiesoikeuden toimivallan voidaan osaltaan nähdä perustuvan osapuolten tekemään välityssopimukseen. Osapuolten oikeus valita sopimukseensa sovellettava laki, ja välimiesten velvollisuus kunnioittaa osapuolten tekemää valintaa, on kirjattu kansainvälistä välimiesmenettelyä säänteleviin instrumentteihin. Siinä missä kansallisia tuomioistuimia velvoittaa heidän oman foruminsa sääntely, ja heidän harkintaansa ohjaavat kansainvälisen yksityisoikeuden instrumentit, välimiesoikeudella ei ole forumia sen perinteisessä merkityksessä, eivätkä välimieslait ja välityssäännöt ota kantaa kansainvälisesti pakottavien säännösten soveltamiseen. Tutkielmassa pyritään vastaamaan ennen kaikkea kysymyksiin, millä tavoin kansainvälisesti pakottavat säännökset voivat rajoittaa osapuolten tahdonautonomiaa kansainvälisessä kaupallisessa välimiesmenettelyssä ja minkälaisia näkökulmia liittyy kansainvälisesti pakottavien säännösten soveltamiseen vastoin osapuolten tekemää lainvalintaa kansainvälisessä kaupallisessa välimiesmenettelyssä. Tutkielmassa tarkastellaan oikeuskirjallisuudessa sekä välimiesoikeuskäytännössä esitettyjä näkökantoja kansainvälisesti pakottavien säännösten soveltamisesta ja osapuolten tahdonautonomian ulottuvuudesta kansainvälisessä kaupallisessa välimiesmenettelyssä.

Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää kansainvälisen perintöoikeuden sisältöä erityisesti lakiviittauksen näkökulmasta. Tutkielmassa selvitetään perintöasetuksen relevantit säännökset toimivaltaa ja lainvalintaa koskien ja pohditaan perintöasetuksen soveltamisesta syntyviä tulkintaongelmia. Näiden kysymysten osalta keskitytty eritysesti lakiviittauksen kannalta relevantteihin kysymyksiin. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää lainopillisin metodein, mikä on perintöasetuksen perusteella toimivaltainen tuomioistuin ja mitä lakia kansainväliseen perimykseen sovelletaan. Pääasiallinen tutkimuskysymys on selvittää lakiviittausta koskevan oikeuden sisältö ja mahdolliset perittävän syyt lakiviittauksen teolle. Lähteinä tutkielmassa on käytetty lainsäädännön lisäksi oikeuskirjallisuutta ja -käytäntöä. Tämän tutkimuksen tuloksena selvitään, ettei vieraan valtion lakia sovelleta täysin poikkeuksetta. Suoraan sovellettavat säännökset ja ordre public -periaate voivat vaikuttaa perimyksen lopputulokseen. Tässä tutkimuksessa selvitetään, ettei toimivaltaa ja lainvalintaa koskevan asuinpaikkaperusteen soveltaminen ole selvää etenkään silloin, jos perittävä on viettänyt kiertelevää elämää tai hänellä on vahvoja liittymiä eri valtioihin. Samoin huomataan, että testamentin ja lakiviittauksen pätevyyteen sovelletaan eri statuutteja. Lakiviittauksen perusteella perintöstatuuttina sovelletaan valittua lakia. Kuitenkin testamentin aineelliseen pätevyyteen ja määräysten sallittavuuteen sovelletaan sisältöstatuuttia. Testamenttia ja lakiviittausta koskien on mahdollista, että niiden pätevyyteen sovelletaan kolmen eri valtion lakia. Kun määräykset ja säännökset kansainvälisen perintöoikeuden alalla eroavat kansallisista, tutkielmassa todetaan, että oikeudellisen ammattilaisen on tärkeää tunnistaa ne tilanteet, joissa kansainvälisyksityisoikeudellisilla säännöksillä on merkitystä. Yhtenä tutkielman tavoitteena tai tarkoituksena voidaankin pitää näiden seikkojen esille tuomista. Lakiviittauksen teolle voidaan löytää muitakin syitä kuin se, että pyrittäisiin kiertämään leskeä suojaavia säännöksiä tai lakiosajärjestelmää. Esimerkiksi ennakointi ja oikeusvarmuus sekä eri oikeussuhteisiin sovellettavien statuuttien yhdistäminen voi olla perittävän intressissä, kun hän harkitsee lakiviittauksen tekoa. Tämän tutkimuksen lopputuloksena todetaan, että perintöasetuksen soveltamisessa on vielä asioita, joita oikeuskirjallisuudessa ja -käytännössä olisi hyvä selventää ja todetaan että lakiviittauksen käyttöala on kaventunut perintökaaren aikaisesta. Tutkielmassa esitetään, että perusteltua voisi olla harkita lakiviittauksen käyttöalan laajentamista niissä tapauksissa, joissa perittävällä olisi hyväksyttävä peruste lakiviittauksen teolle.