Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Subject "kriminalisointi"

Sort by: Order: Results:

  • Avioliittoon pakottamisen rangaistavuus Suomessa : Pakkoavioliiton erilliskriminalisoinnin mahdollisuudet ja rajat 
    Rein, Jasmin (2022)
    Tutkielmassa tarkastelen avioliittoon pakottamisen rangaistavuutta nykylainsäädännössä suhteessa Istanbulin sopimuksen 37 artiklan pakkoavioliittojen kriminalisointivelvoitteeseen. Avioliittoon pakottamista ei ole kriminalisoitu rikoslaissa (39/1889) omana rikosnimikkeenään, mutta teko voi tulla rangaistavaksi ihmiskauppana (RL 25:3), törkeänä ihmiskauppana (RL 25:3 a) tai pakottamisena (RL 25:8). Tutkielman tarkoituksena on selvittää, tulisiko avioliittoon pakottaminen säätää erikseen rangaistavaksi rikoslaissa. Tutkielmassa käsitellään lisäksi yleisten kriminalisointiperiaatteiden asettamia edellytyksiä erilliskriminalisoinnin hyväksyttävyydelle. Tutkielmassa nykylainsäädännön riittävyyttä ja soveltuvuutta pakkoavioliittotapauksiin pyritään arvioimaan niiden esiintymiskontekstissa. Näin ollen erityistä huomiota on kiinnitetty niiden asemaan vakavana ihmisoikeusloukkauksena sekä kunniaan liittyvän väkivallan esiintymismuotona. Tutkielmassa lähestytään pakkoavioliittojen määrittelyn ja tunnistamisen haasteita korostamalla niiden yhteyttä yhteisölliseen sosiaaliseen kontrolliin. Tutkimusmenetelmänä hyödynnetään lainopin lisäksi piirteitä de lege ferenda -tutkimuksesta. Lisäksi tutkielmassa esitetään oikeusvertailevia näkökohtia, sillä avioliittoon pakottaminen on nimenomaisesti kriminalisoitu esimerkiksi Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Keskeisenä lähde-aineistona toimii Istanbulin sopimuksen valmisteluaineisto sekä sen täytäntöönpanoa valvovan asiantuntijaryhmän GREVIO:n julkaisemat arviointiraportit. Oikeustilaa tarkasteltaessa oikeuskirjallisuuden ohella merkittävinä lähteinä toimivat Ihmisoikeusliiton ja Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin julkaisemat selvitykset aiheesta. Tutkielmassa havaitaan, että pakkoavioliittoihin sovellettavassa lainsäädännössä on puutteita. Tutkielmassa päädytäänkin siihen, että pakkoavioliittojen kriminalisointi Istanbulin sopimuksen edellyttämällä tavalla puhuu erilliskriminalisoinnin puolesta – vaikkei sopimuksen 37 artikla sitä edellytäkään. Samalla kuitenkin huomioidaan, että lainsäädännön asema yhteisöllisen väkivallan, kuten kunniaan liittyvän väkivallan ja avioliittoon pakottamisen torjumisessa on rajallinen. Tästä huolimatta erillissäännös nähdään tarpeelliseksi oikeustilan selkiyttämiseksi ja uhrien oikeuksien toteuttamiseksi. Tutkielmassa käsitellyt kriminalisointiperiaatteet eivät myöskään aseta estettä kriminalisoinnille.
  • Elatusvelvollisuuden rikosoikeudellinen tutkimus : elatusapulaiminlyönnin kriminalisoinnin tarpeellisuudesta ja hyväksyttävyydestä kriminalisointiperiaatteiden näkökulmasta 
    Tonev, Biljana (2021)
    Lapsen vanhemmilla on velvollisuus osallistua lapsen elatukseen. Elatusvelvollisuudesta ja lapsen oikeudesta elatukseen säädetään tarkemmin laissa lapsen elatuksesta (5.9.1975/704). Lain mukaan lapsella on oikeus riittävään elatukseen. Lapsen elatuksesta annetun lain mukaan vanhempi voidaan tietyissä laissa tarkemmin mainituissa tapauksissa velvoittaa suorittamaan lapselle elatusapua elatusvelvollisuuden täyttämiseksi. Joissain tapauksissa elatusavun suorittaminen laiminlyödään, vaikka elatusapuvelvollisella olisi maksukykyä. Tässä tutkielmassa tutkitaan vanhemman elatusapuvelvollisuuden laiminlyöntiä rikosoikeudellisesta näkökulmasta. Tutkielmassa selvitetään, olisiko elatusapuvelvollisuuden laiminlyönnin kriminalisoinnille tarvetta ja läpäisisikö tällainen kriminalisointi kriminalisointiperiaatteiden asettamat vaatimukset. Kriminalisointiperiaatteiden osalta keskitytään erityisesti oikeushyvien suojelun periaatteeseen, ultima ratio -periaatteeseen sekä kriminalisoinnin hyöty-haitta-punnintaan. Tutkielman johtopäätös on, että lapsen oikeus riittävään elatukseen ei näyttäisi toteutuvan toivotussa laajuudessa nykyään. Elatusapulaiminlyönnin kriminalisoinnin tueksi voidaan löytää tärkeä suojeluintressi, todellinen tarve sekä sellaista kriminalisoinnilla saavutettavaa hyötyä, joka puoltaisi kriminalisointia. Kriminalisointi ei kuitenkaan täysin läpäise ultima ratio -periaatteen asettamia vaatimuksia, sillä rikosoikeudellisten keinojen sijasta voitaisiin käyttää muita vaihtoehtoisia keinoja. Se, mikä merkitys tällä on, riippuu kuitenkin siitä, millainen painoarvo ultima ratio -periaatteelle halutaan antaa kriminalisointipäätöksiä tehtäessä.
  • Lähisuhde rangaistusta koventavana tekijänä – arviointi uuden koventamisperusteen tarpeesta ja oikeudellisista rajoitteista 
    Toivonen, Kiia (2024)
    Tutkielmassa tarkastellaan kansallista rikoslainsäädäntöä lähisuhdeväkivallan osalta ja arvioidaan tarvetta lähisuhteen säätämiseksi uudeksi rikoslain yleiseksi koventamisperusteeksi. Aihetta lähestytään etenkin Istanbulin sopimuksen 46 artiklan a-alakohdan valossa, jonka nojalla rikoksen kohdistuminen tekijälle läheiseen henkilöön tulee voida huomioida raskauttavana tekijänä rangaistuksen määräämisessä. Tutkimuskysymykset ovat: huomioidaanko lähisuhde rangaistusta koventavana seikkana Suomen lainsäädännössä ja -soveltamisessa Istanbulin sopimuksen 46 artiklan mukaisesti ja onko lähisuhteen säätäminen rangaistuksen koventamisperusteeksi tarpeellista ja kriminalisointiperiaatteiden valossa hyväksyttävää. Rikoslaissa ei ole nimenomaista lähisuhdeväkivaltaa koskevaa rikostunnusmerkistöä tai yleistä koventamisperustetta, eikä lähisuhdetta ole säädetty minkään rikoksen kvalifiointiperusteeksi. Edelleen Istanbulin sopimuksen 46 artiklan kansallisessa täytäntöönpanossa ei ryhdytty erillisiin lainsäädäntötoimiin. Sen sijaan lähisuhde voidaan huomioida koventavana seikkana rangaistuksen määräämisessä muun muassa RL 6:4:n kautta. Tutkielmassa selvitetään korkeimman oikeuden sekä Helsingin, Turun ja Rovaniemen hovioikeuksien ratkaisukäytännön valossa, millä tavoin ja miten kattavasti lähisuhde tulee huomioiduksi rangaistuksen määräämisessä. Oikeuskäytännön tarkastelu kohdistuu tältä osin rikosnimikkeisiin pahoinpitely, raiskaus ja vainoaminen, joita voidaan pitää lähisuhdeväkivallan tyypillisinä ilmenemismuotoina. Tarkastelun perusteella kansallinen lainsäädäntö täyttää Istanbulin sopimuksen vähimmäisvaatimuksen, sillä lähisuhde on mahdollista huomioida rangaistusta koventavana tekijänä RL 6:4:n kautta. Tuomioistuinaineiston perusteella etenkin pahoinpitelyrikosten osalta lähisuhde huomioidaan kattavasti, mutta raiskaus- ja vainoamisrikosten osalta lähisuhde tuli huomioiduksi vain noin puolessa tapauksista. Lisäsääntelyn tarvetta arvioitaessa tutkielmassa kiinnitetään huomiota oikeuskäytännön ohella siihen, miksi teon tapahtuminen lähisuhteessa ylipäätään tekee teosta moitittavamman. Tältä osin keskeiseksi nousevat kysymykset lähisuhteen määrittelystä ja rikoksen teko-olosuhteista. Arvioitaessa uuden koventamisperusteen säätämistä kriminalisointiperiaatteiden valossa huomio kiinnittyy etenkin sääntelyn välttämättömyyteen, painavan yhteiskunnallisen tarpeen olemassaoloon, sekä suhteellisuusvaatimuksen täyttymiseen. Tutkielmassa päädytään katsomaan, etteivät kriminalisointiperiaatteet aseta suoranaista estettä uuden koventamisperusteen säätämiselle. Niiden valossa on kuitenkin korostettava tarvetta rajata mahdollisen koventamisperusteen soveltamisalaa siten, että se koskee vain tilanteita, joissa teon tapahtuminen lähisuhteesta tekee siitä erityisen moitittavan. Näin ollen olisi välttämätöntä rajata sen soveltamisalan ulkopuolelle ainakin puolustusväkivallan käyttö, sekä pohtia tarvetta asettaa soveltamisen edellytykseksi esimerkiksi uhrin ja tekijän välinen erityisen läheinen suhde taikka riippuvuus-tai alistussuhde.
  • Sisäpiirintiedon väärinkäytön suojeluobjekti : abstraktin oikeushyvän abstraktista vaarantamisesta 
    Laitiainen, Tommi (2020)
    Tämä tutkielma pyrkii esittelemään joitain potentiaalisia vastauksia oikeustieteilijöitä ja taloustieteilijöitä 1960-luvulta asti arveluttaneeseen kysymykseen siitä, mitä sisäpiirintiedon väärinkäyttökiellolla pyritään suojelemaan. Kriminalisoinnin suojeluobjekti eli sillä suojeltava oikeushyvä on sellainen yhteiskunnallinen arvo, joka oikeuttaa kansalaisten vapausoikeuksien rajoittamisen. Oikeushyvien suojelun periaate on yksi kriminalisointiperiaatteista, joita on pidetty rikosoikeuden käytettävyyttä rajoittavina ehtoina. Yhdysvaltalaisessa common law-oikeuden käytännössä kehittynyt sisäpiirintiedon väärinkäyttökielto ei ole erityisemmin altistunut kriminalisointiperiaatteiden testille. Alun perin kielto perustui ajatukseen yhtiöjohdosta yhtiön osakkeenomistajien etua edistävinä fidusiaareina. Näiden osakkeenomistajia paremman tietoisuuden hyödyntämistä osakkeenomistajilta arvopapereita hankittaessa pidettiin erityisesti johdon fidusiaarisen velvoitteen, eli osakkeenomistajien etujen edistämisen velvoitteen, vastaisena, mutta pian tämän luottamuksellisen suhteen pettämisen konstruktiota jouduttiin venyttämään kattamaan liikkeellelaskijan muitakin yhteistyökumppaneita. Tässä yhteydessä esitettiin erilaisia teorioita perustelemaan sisäpiirintiedon väärinkäytön vahingollisuutta, joka oikeuttaisi rikosvastuun ulottumaan selvästi sen kieltävän säännöksen sanamuotoa laajemmaksi. Kieltoa on eri aikoina pyritty perustelemaan erilaisilla näkemyksillä teon haitallisuudesta joko liikkeellelaskijalle, sisäpiiriläisten vastapuoliksi valikoituville sijoittajille tai sijoittajakollektiivin luottamukselle markkinoiden häiriöttömään toimintaan. Väärinkäyttökiellon valvonta on koettu erityisen tärkeäksi markkinoiden luottamuksen horjuessa silloinkin, kun luottamuksen horjuminen ei ole johtunut sisäpiiriläisten kaupankäynnistä. Erityisesti Euroopassa säännöksen perusteluihin on kiinnitetty kovin vähän huomiota, eikä kriminalisoinnin hyötyjä ja haittoja ole erityisen uskottavasti punnittu vastakkain. Voidaan väittää muiden maiden lähinnä matkineen yhdysvaltalaistyylistä sääntelyä pyrkimättä arvioimaan sen perusteluja. Sijoittajien luottamus on epämääräinen abstrakti oikeushyvä, joka johti suomalaista lainsoveltajaa harhaan 20 vuoden ajan kriminalisoinnin jälkeen, kunnes korkein oikeus linjasi ratkaisussa 2009:1 toisen kerran, ettei rikoksella ole yksityistä asianomistajaa. Euroopan unioni on harmonisoinut sisäpiirintiedon väärinkäytön rikosoikeudellista sääntelyä ankaroittaen kriminalisointia, mutta näidenkään kiristysten yhteydessä kukaan ei ole pysähtynyt perustelemaan, miksi sisäpiirintiedon väärinkäyttäminen olisi vahingollista sijoittajien luottamukselle, markkinoiden häiriöttömälle toiminnalle tai sijoittajien luottamukselle markkinoiden häiriöttömään toimintaan. Tässä tutkielmassa havaitaan, ettei sisäpiirintiedon väärinkäytön kriminalisointi perustu kriminalisointiperiaatteita kunnioittavalle huolelliselle pohdinnalle rangaistavaksi säätämisellä suojattavista yhteiskunnallisista intresseistä. Toisaalta tutkielmassa havaitaan arvopaperimarkkinarikosoikeuden välineellinen käyttötarkoitus määrittelemättömän sijoittajien luottamuksen vahvistamiseen.

Yhteystiedot

HELSINGIN YLIOPISTO