Browsing by Subject "kuittauskielto"

Oikeudessamme on vahvistettu jo 1950-luvulla konkurssitakaisinsaantia koskeva kuittauskielto, jonka osalta oikeustilan pitäisi olla selvä. Kyse on korkeimman oikeuden vahvistamasta kiellosta, jonka mukaan takaisinsaantivastaaja ei voi käyttää konkurssisaatavaansa kuittaukseen konkurssipesän takaisinsaantivaatimusta vastaan. Kyseinen kielto on jäänyt sittemmin hyvin vähälle huomiolle. Tässä tutkielmassa selvitetään, mikä on kyseisen rajoituksen tilanne oikeudessamme tällä hetkellä, ja onko rajoitukselle edelleen sijaa ja tarvetta. Tämä tapahtuu erityisesti hyödyntämällä oikeuskäytäntöä ja selvittämällä siitä, miten kieltoa on hyödynnetty ja noudatettu sekä millä perusteilla konkurssitakaisinsaannin kuittauskielto on oikeutettu. Otan tutkielmassa myös kantaa kieltoa koskeviin muutostarpeisiin. Tutkielmassa käytetty metodi on lainopillinen eli oikeusdogmaattinen. Tulkitsen ja systematisoin voimassa olevaa oikeutta eri oikeuslähteiden pohjalta ja esitän tulkintakannanottoni tutkimuskysymykseeni. Käytettävät oikeuslähteet muodostuvat laeista ja niiden virallislähteistä sekä oikeuskirjallisuudesta ja oikeustapauksista. Koska tutkimuskysymyksen kohteena olevaa kieltoa ei ole kirjattu lakiin, eikä tarkasteltu kattavasti myöskään oikeuskirjallisuudessa, tutkimuksen keskiössä on korkeimman oikeuden ja erityisesti hovioikeuksien oikeuskäytäntö. Hovioikeuskäytäntöä on kerätty kaikista Suomen viidestä hovioikeudesta ja se keskittyy lähinnä 2000-luvulle. Tutkielma etenee yleisestä erityiseen. Ensinnäkin se jakautuu kuittaukseen velvoiteoikeudellisena ja konkurssioikeudellisena ilmiönä. Velvoiteoikeudellisesti kuittausta tarkastellaan kuitenkin lähinnä vain siltä osin kuin se tutkimuskysymyksen kannalta on tarpeen eli kuittauksen yleisten edellytysten kautta. Konkurssioikeuden näkökulmasta tarkastelu on laajempaa. Käyn läpi erityisesti konkurssin aiheuttamat väljennykset ja tiukennukset kuittauksen yleisille edellytyksille, konkurssin asettamat kuittausrajoitukset sekä muut konkurssikuittauksen erityispiirteet. Materiaalisten edellytysten jälkeen katse suunnataan tarkemmin tutkimuskysymykseen. Tutkimuskysymyksessä on lähdetty liikkeelle siitä, että konkurssitakaisinsaannin kuittauskielto on oikeudessamme selvä ja siten kuittaus konkurssisaatavalla takaisinsaantia vastaan ei ole mahdollista. Näkemys perustuu korkeimman oikeuden linjaukseen tapauksessa KKO 1952 II 16 ja asiaa 1960-luvulla käsitelleeseen Jouko Halilan teokseen. Kuittauskieltoa on perusteltu takaisinsaannin tarkoituksella ja kuittauksen yleisen vastakkaisuusedellytyksen puuttumisella. Kerätyn hovioikeuskäytännön valossa voidaan kuitenkin todeta, että takaisinsaantia vastaan esitetään jatkuvasti kuittausvaatimuksia ja osittain tällaiset vaatimukset on myös hyväksytty. Tämä ja se, että asiaa ei ole käsitelty käytännössä ollenkaan oikeuskirjallisuudessa sitten Halilan teoksen osoittaa, että kiellon oikeustila ei ole niin selvä kuin ensiajatuksella voisi olettaa. Takaisinsaannin kuittauskiellolle on kuitenkin oikeudessamme edelleen tarvetta ja sen perustelut eivät ole vanhentuneet miltään osin, vaan ovat valideja edelleen nykypäivänä. Ehdotan kuitenkin selvyyden lisäämiseksi, että ensisijaisesti kuittauskielto kirjattaisiin lakiin, joko konkurssilain 6 lukuun tai takaisinsaantilakiin. Tässä yhteydessä olisi myös tarpeen tarkastella, ulotetaanko kuittauskielto konkurssin takaisinsaantitilanteissa koskemaan myös massasaatavia vai vain konkurssisaatavia. Jotta tietoisuus ja selvyys kuittauskiellon olemassaolosta kasvaisi, olisi sitä myös tärkeää tarkastella keskeisessä konkurssioikeudellisessa oikeuskirjallisuudessa ja saattaa asiaa koskeva tapaus korkeimman oikeuden käsittelyyn. Luonnollisesti jos takaisinsaannin kuittauskielto otettaisiin osaksi lainsäädäntöä, vaikuttaisi tämä positiivisesti sen käsittelyyn myös oikeuskirjallisuudessa ja mahdollisesti myös korkeimman oikeuden oikeuskäytännössä.