Browsing by Subject "kulutusverotus"

Valmisteverot ovat erityisiä kulutusveroja. Toisin kuin yleisiä kulutusveroja, eli esimerkiksi arvonlisäveroa, erityisiä kulutusveroja kannetaan ainoastaan tiettyjen, erikseen määriteltyjen tavaroiden kulutuksesta. Muita erityisiä kulutusveroja ovat esimerkiksi autovero ja vakuutusmaksuvero. Suomessa nykyään valmisteveron alaisia tavaroita ovat nestemäiset polttoaineet, sähkö ja eräät muut polttoaineet, alkoholi ja alkoholijuomat, tupakkatuotteet, virvoitusjuomat, juomapakkaukset, jätteet sekä kaivosmineraalit. Nykyisen valmisteverotusdirektiivin edeltäjillä on 1990-luvun alkupuoliskolla luotu yhteinen valmisteverotusjärjestelmä EU:n alueelle, minkä lisäksi tietyille tuotteille on direktiivein säädetty vähimmäisverotasot. Näiden niin kutsuttujen harmonisoitujen valmisteverojen alaisia tavaroita ovat energiatuotteet, alkoholi ja alkoholijuomat sekä tupakkatuotteet. Näiden lisäksi EU:n jäsenvaltioilla on oikeus kantaa valmisteveroa myös muista tuotteista, kunhan tällaiset verot eivät häiritse sisämarkkinoiden toimintaa. Valmisteverotuksessa vero-objekti, eli se asiantila, johon verotus kohdistuu, on ajallisesti erotettu siitä ajanhetkestä, jolloin valmisteverosaatava syntyy, tai toisin sanoen, tulee täytäntöönpanokelpoiseksi. Tämä on käytännössä toteutettu valmisteverotusdirektiivissä niin sanotulla väliaikaisen verottomuuden järjestelmällä, jossa toimiessaan tietyt luvan saaneet elinkeinonharjoittajat voivat muun muassa valmistaa, jalostaa, varastoida ja siirtää valmisteveron alaisia tuotteita väliaikaisesti valmisteverottomina. Kun valmisteverotuksessa vero-objekti itsessään on valmisteveron alaisen tuotteen valmistus tai tuonti EU:n alueelle, valmisteverosaatava syntyy lähtökohtaisesti silloin, kun tuote luovutetaan kulutukseen, eli käytännössä poistuu väliaikaisen verottomuuden järjestelmästä. Tässä tutkielmassa tarkastellaan sitä, mikä merkityssisältö käsitteellä ”kulutukseen luovuttaminen” on ja millaisia poikkeuksia siihen sisältyy. Lisäksi tarkastellaan niin kutsuttua hävikkiä, ja sitä, milloin hävikki ei muodosta kulutukseen luovutusta, jolloin hävikkiä voidaan pitää verottomana. Koska valmistevero-oikeudellinen tutkimus on erityisesti Suomessa ollut suhteellisen vähäistä, on keskeisenä lähdeaineistona Euroopan unionin tuomioistuimen aihetta koskeva oikeuskäytäntö, josta voidaan havaita, että olennainen kulutukseen luovutuksen elementti muodostuu siitä, voidaanko tuote tosiasiallisesti luovuttaa kulutettavaksi. Lisäksi erinäisissä hävikkiä synnyttävissä tilanteissa tulee arvioida verovelvollisen oman toiminnan vaikutusta ja sitä, olisiko hävikin syntyminen ollut kohtuullisin toimenpitein estettävissä.