Browsing by Subject "lainvalinta"

Helsingin käräjäoikeus antoi 22.3.2019 tuomion, jossa se velvoitti aviomiehen maksamaan entiselle vaimolleen pysyvää elatusapua kertakorvauksena 600.000 euroa. Käräjäoikeus sovelsi asiassa Yhdysvaltain Kalifornian osavaltion lakia. Suomessa elatusavun maksaminen avioliiton jälkeen on varsin poikkeuksellista, jolloin annettu ratkaisu herätti mielen-kiintoa laajemminkin Suomessa. Tuomiossa jouduttiin ottamaan kantaa moniin kansainvälisen yksityisoikeuden alaan kuuluviin merkittävimpiin kysymyksiin. Tutkielman pääkysymyksenä on lainvalintanormien selvittäminen avioliiton henkilökohtaisiin oikeusvaikutuksiin luetta-vissa elatuskysymyksissä. Pääkysymystä tukee sen selvittäminen, miten jako avioliiton henkilökohtaisten oikeusvaiku-tusten ja varallisuuskysymysten välillä on tehty ja miten ne suhteutuvat toisiinsa. Lisäksi siinä käydään läpi kansainväli-sen yksityisoikeuden rakennetta perheoikeudellisten kysymysten näkökulmasta. Tapauksen omatessa kansainvälisen kytkennän joudutaan esimerkiksi tuomioistuimessa käymään läpi useampi työvaihe ennen ratkaisun antamista. Selvitet-täväksi tulee muun muassa mikä tuomioistuin on toimivaltainen asiassa tai minkä valtion lakia asiaan sovelletaan. Tut-kielmassa selvitetään miten kvalifiointiin, toimivaltaan tai sovellettavaan lakiin liittyvät kysymykset tullaan ratkaisemaan kansainvälisen yksityisoikeuden sääntöjen mukaisesti. Tarkastelu kohdistetaan erityisesti aviopuolisoiden elatukseen ja siihen liittyvään sääntelyyn. Elatuskysymykset kansainvälisessä yksityisoikeudessa ovat varsin kattavasti säännelty EU:n elatusapuasetuksen sekä Haagin kansainvälisen yksityisoikeuden konferenssin vuoden 2007 pöytäkirjan avulla, jolloin kansallinen sääntely on jäänyt lähes kokonaan taka-alalle. EU:n vuonna 2008 antama elatusapuasetus eli asetus (EY) N:o 4/2009 toimivallasta, sovellettavasta laista, päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta sekä yhteistyöstä elatusvelvoitteita koskevissa asioissa kattaa sääntelyn toimival-lasta, sovellettavasta laista, päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta sekä yhteistyöstä elatusvelvoitteita koske-vissa asioissa. Haagin vuoden 2007 pöytäkirja, johon asetuksessa viitataan, koskee elatusvelvoitteisiin sovellettavaa lakia. Pääsäännön mukaisesti elatusvelvoitteisiin sovelletaan sen maan lakia, jossa elatusapuun oikeutetun asuinpaikka on. Poikkeuksen tähän muodostaa kuitenkin puolisoihin ja entisiin puolisoihin sovellettava erityissääntö, jolloin toinen puolisoista voi vastustaa asuinpaikan lain soveltamista ja jonkin toisen valtion laki liittyy läheisemmin heidän avioliit-toonsa. Pöytäkirja antaa myös puolisoille mahdollisuuden valita sovellettava laki tietyissä tilanteissa. Tutkielmassa esi-merkkinä käytetyssä Helsingin käräjäoikeuden ratkaisussa nousi esille ongelma siitä, minkä valtion lain voitiin katsoa liittyvän läheisimmin puolisoiden avioliittoon. Osapuolet olivat eri mieltä asiasta ja käräjäoikeus joutui miettimään, oliko avioliitolla läheisempi liittymä, johonkin muuhun valtioon, kuin pääsäännön mukaisesti sovellettavaksi tulevaan, elatus-apuun oikeutetun asuinpaikan lakiin. Puolisoiden välillä oli myös tehty avioehtosopimus, jossa sovellettavaksi laiksi oli valittu suomen laki. Tässä nousi esille ongelma siitä, oliko avioehtosopimuksen tarkoitus kattaa myös puolisoiden väli-set elatuskysymykset. Manner-Europan oikeusjärjestyksissä on pääsääntöisesti tehty jaottelu avioliiton henkilökohtaisten oikeussuhteiden sekä puolisoiden varallisuussuhteiden välillä. Tutkielmassa vertaillaankin Suomen ja Yhdysvaltain, erityisesti Kaliforni-an, elatusapujärjestelmiä muun ohella tämän kysymyksen osalta. Tutkielmassa kartoitetaan elatusapuun liittyvää aineel-lista lainsäädäntöä Suomessa ja Yhdysvalloissa. Jos sovellettavaksi tulee vieraan valtion laki, voi tuomioistuin joutua ottamaan selvää vieraan valtion oikeudesta. Maiden valinnassa kimmokkeena oli edellä mainittu esimerkkitapaus, mutta valinta on perusteltu tutkimuksen näkökulmasta myös siksi, että yhtäältä Yhdysvaltain ja Suomen välillä on paljon vuo-rovaikutusta, ja toisaalta maiden järjestelmien välillä on kiinnostavia eroja. Esimerkiksi se, että Suomi kuuluu civil law- maihin ja Yhdysvallat taas on common law- maa. Esimerkkitapauksessa tuomittu, varsin korkea kertaluontoinen elatus-apu, herättää kysymyksiä siitä kuinka eri tavalla elatuksesta ja sen määräämisestä päätetään maiden välillä. Kuten tullaan huomaamaan ero ei kuitenkaan ole niin iso kuin ehkä alkuun voisi ajatella ja valtioissa on varsin paljon yhtenäisiäkin säännöksiä ja käytäntöä. Tutkielma sisältää sekä perhe- ja jäämistöoikeudelliseen että kansainvälisen yksityisoikeuden alaan kuuluvaa sääntelyä. Päämetodeina ovat lainoppi ja oikeusvertailu.

Tutkielmassa tarkastellaan Kansainvälisen yksityisoikeuden yhtenäistämisinstituutin (”UNIDROIT”) julkaiseman Principles of International Commercial Contracts -periaatekokoelman (”UNIDROITin periaatteet”) soveltamista kansainvälisessä välimiesmenettelyssä osapuolten väliseen liikesopimukseen ilman sopimusaineistoon otettua periaatekokoelmaa koskevaa viittausta. Taustoituksena ensin arvioidaan UNIDROITin periaatteiden oikeudellista merkitystä sekä yleisissä tuomioistuimissa että välimiesmenettelyssä, kun sopijapuolet ovat päättäneet valita sopimukseen sovellettavan UNIDROITin periaatteita. Toiseksi tutkielmassa arvioidaan, millä perustein UNIDROITin periaatteita voidaan soveltaa kansainvälisessä välimiesmenettelyssä, kun sopimuksesta puuttuu kansallista lainsäädäntöä koskeva lainvalinta. Tutkielmassa osoitetaan, että kansainvälinen välimiesoikeus voi valita voie directe -opin ja lex forin puuttumisen nojalla sopimukseen sovellettavan UNIDROITin periaatteita, kun i) sopimuksesta puuttuu lainvalinta ja sopijapuolet jättäytyvät välimiesmenettelyssä täysin passiiviseksi lainvalintaa koskevan kysymyksen osalta; ii) sopijapuolten tarkoituksena on ollut irrottaa sopimus kansallisesta lainsäädännöstä; tai iii) kansallisen lainsäädännön valinta muodostuu sopijapuolten eriävien tahdonilmaisujen ja liikesopimuksen luonteen takia erityisen hankalaksi. Kansainvälisen välimiesmenettelyn ratkaisutoiminnan yhtenä perustavanlaatuisena luonteenpiirteenä on tarkoitus tuottaa oikeudenmukaisia ratkaisuja, jotka palvelevat kaupallisia intressejä. Tämän seurauksena on kehittynyt transnationaalinen lex mercatoria sääntelemään kansainvälisiä kaupallisia sopimuksia ja niistä johtuvia riitoja. Tutkielmassa kolmanneksi osoitetaan, että UNIDROITin periaatteita voidaan soveltaa lex mercatorian aineellisoikeudellista sisältöä ilmentävänä lähteenä, kun UNIDROITin periaatteet rakentuvat lex mercatorian keskiöön kuuluville oikeusperiaatteille. Lisäksi UNIDROITin periaatteita voidaan soveltaa lex mercatorian sisältöä ilmentävänä lähteenä, kun periaatekokoelma nauttii merkittävää hyväksyntää kansainvälisten markkinatoimijoiden keskuudessa. Lopuksi tutkielmassa arvioidaan, voidaanko UNIDROITin periaatteita soveltaa vakiintuneina tapoina ja käytäntöinä. Tutkielmassa päädytään tulokseen, ettei periaatekokoelman soveltamiskäytäntöä voida pitää tapojen ja käytäntöjen valossa riittävän vakiintuneena. Tästä huolimatta UNIDROITin periaatteisiin kuuluvia good faith ja fair dealing -periaatteita sekä sopimusten tulkintaoppeja koskeva julkaistu kansainvälinen välimiesoikeuskäytäntö on runsasta. Lopuksi osoitetaan, että eräiden hyväksyttävyyttä koskevien reaalisten argumenttien takia UNIDROITin periaatteisiin kuuluvia good faith ja favor contractus -periaatteita sekä sopimusten tulkintaoppeja voitaisiin hyödyntää vakiintuneiden tapojen ja käytäntöjen tavoin sopimuksen täydentämisessä, mikäli sopijapuolten sopimuksessa ei ole kielletty UNIDROITin periaatteiden soveltamista. Kuitenkin tilanteessa, jossa sopimuksen ja UNIDROITin periaatteiden välillä vallitsee ristiriita, eikä arvioinnin kohteena oleva sopimusehto loukkaa sopimusoikeuden pakottavaan sisältöön kuuluvia lakiin kirjaamattomia yleisiä periaatteita, on sopimuksen ehdolle annettava kansainvälisessä kaupassa vallitsevan laajan sopimusvapauden ja asiantuntijapresumtion takia aina etusija.