Browsing by Subject "maksuunpano"

Saamisoikeuden vanhentumista pidetään välttämättömänä ja tunnustettuna oikeutena. Saatavan vanhentuminen perustuu ajan kulumiseen ja velkasuhteen osapuolten passiivisuuteen. Verosaatavan vanhentumisessa on kysymys abstraktisen ja konkreettisen verovelan maksuunpanon määräaikojen vanhentumisesta. Tutkimuksessa tutkitaan eri verojen abstraktisia ja konkreettisia vanhentumisaikoja Suomen voimassaolevan lainsäädännön perusteella. Tutkimuksessa tutkitaan myös sitä, onko vanhentumisajoilla eroavuuksia eri verolajien kesken sekä sitä, eroavatko verosaatavien ja yksityisoikeudellisten saatavien vanhentumisajat toisistaan. Lisäksi tutkitaan vanhentumisen vaikutuksia velalliselle ja velkojalle. Tutkimuskohde on rajattu tiettyjen, yleisimpien verosaatavien ja yksityisoikeudellisten saatavien vanhentumisaikoihin. Tutkimuksessa tutkitaan Suomen voimassa olevan oikeuden sisältöä eli tulkitaan ja systematisoidaan verosaatavien vanhentumista koskevia säännöksiä. Lähdeaineistona on pääasiallisesti käytetty lainvalmisteluaineistoa, KKO:n ja KHO:n ratkaisuja sekä kotimaista oikeuskirjallisuutta. Vertailukohtana tutkielmassa käytetään Ruotsin vastaavaa lainsäädäntöä. Tuloverotuksessa verotuspäätös annetaan viimeistään verovuotta seuraavan kalenterivuoden lokakuun loppuun mennessä. Verotusta voidaan kuitenkin oikaista kaikkien virheiden osalta vuoden kuluessa. Varsinainen verotuksen oikaisu voidaan tehdä kahden vuoden kuluessa ja ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyöntiä koskeva oikaisu on tehtävä viiden vuoden kuluessa. Ruotsissa myöhästymismaksusta ja veronlisäyksestä on ilmoitettava kahden vuoden kuluessa. Ruotsissa päätös veronlisäyksestä voidaan antaa kuuden vuoden kuluessa, jos veroilmoitusta ei ole annettu ollenkaan. Perintö- ja lahjaveron maksuunpano-oikeus vanhentuu kymmenen vuoden kuluessa perinnönjättäjän kuolemasta tai siitä, kun lahjansaaja on saanut lahjan haltuunsa. Arvioverotus voidaan toimittaa kymmenen vuoden kuluessa perintö- tai lahjaverovelvollisuuden alkamisesta, jos perukirjaa tai veroilmoitusta ei ole annettu. Kymmenen vuoden vanhentumisaika vastaa yksityisoikeudellisen saatavan toissijaista vanhentumisaikaa, joka alkaa saatavan syntymisestä. Varainsiirtoverolaissa varsinainen maksuunpanoaika on kaksi vuotta. Varainsiirtoverotus voidaan toimittaa viiden vuoden kuluessa, jos ilmoitusvelvollisuus on laiminlyöty tai kymmenen vuoden kuluessa, jos lainhuutoa tai kirjaamista ei ole haettu. Välillisessä verotuksessa määräämättä jääneen veron maksuunpanoaika on pääsääntöisesti kolme vuotta, joka lasketaan verosaatavan syntymisestä. Autoverotuksessa ei ole säädetty määräaikaa autoveron määräämiselle ennen kuin rekisterissä tai käytössä oleva ajoneuvo on viranomaisen tiedossa. Ajoneuvoverolaissa määräämättä jääneen veron määräaika on kaksi vuotta. Ruotsissa verotuksen oikaisun määräaika ajoneuvoveron osalta on myös kaksi vuotta. Konkreettinen verovelka vanhentuu viiden vuoden kuluessa sitä seuranneen vuoden alusta, jona se on määrätty tai maksuunpantu. Konkreettinen verovelka vanhentuu lopullisesti, eikä määräaikaa voida jatkaa. Ruotsissa konkreettinen verovelka vanhentuu myös viiden vuoden kuluessa. Ruotsissa vanhentumisaikaa voidaan jatkaa viidellä vuodella, jos velallinen on tietoisesti vaikeuttanut julkisen tahon maksun saantia saatavasta. Jos verovelvollinen laiminlyö ilmoittamisvelvollisuutensa tai antaa väärän tiedon, tekoa voidaan arvioida myös rikosoikeudellisesti. Syyteoikeuden vanhentumisaika on porrastettu rikoksesta säädetyn rangaistuksen mukaan kahden, viiden tai kymmenen vuoden määräaikaan. Ruotsissa kaikkien verorikosten syyteoikeuden vanhentumisaika on viisi vuotta. Ne bis in idem -kielto estää kahteen kertaan syyttämisen tai rankaisemisen. KHO on katsonut, että rikosasian tultua lopullisesti ratkaistuksi muutoin kuin ne bis in idem -säännön perusteella, samassa asiassa määrätty veronkorotus on verovelvollisen oikaisuvaatimuksen tai muutoksenhaun johdosta poistettava. EIT:n oikeuskäytännön perusteella Suomessa on säädetty erillisellä päätöksellä määrättävästä veron- tai tullinkorotuksesta annettu laki ja rikoslakiin on lisätty säännös veron- ja tullinkorotuksen suhteesta veropetokseen ja verorikkomukseen. Ne bis in idem -kieltoa on tulkittu siten, ettei siviiliasioissa ja siihen liittyvissä vahingonkorvauskysymyksissä ole kysymys siitä, että henkilöä olisi tutkittu tai rangaistu EIS 7. lisäpöytäkirjan tarkoittamassa merkityksessä, vaikka ratkaisussa olisi kysymys samasta asiasta kuin mistä aikaisemmassa rikosprosessissa olisi ollut kysymys. Verorikosten osalta vahingonkorvausvaatimus voidaan esittää niin kauan kuin rikosasiassa voidaan nostaa syyte tai rikosasian käsittely on vireillä tuomioistuimessa. Verovelvollisen on voitava luottaa verotuspäätökseen, jos asia on tulkinnanvarainen tai epäselvä, verovelvollinen on toiminut vilpittömässä mielessä ja viranomaisen noudattaman käytännön tai ohjeiden mukaisesti. Tällöin on olennaista, että verovelka vanhentuu kohtuullisessa ajassa. Jos verovelvollinen on laiminlyönyt ilmoittamisvelvollisuutensa tai antanut virheellisen tiedon, hän ei voi saada luottamuksensuojaa. Silloin verotuksen oikaisun määräajan on oltava riittävän pitkä.