Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Subject "massavalvonta"

Sort by: Order: Results:

  • Tietoliikennetiedustelun oikeudellisista rajoista EIT:n ja EUT:n oikeuskäytännön valossa 
    Melasniemi, Anna Katariina (2020)
    Tutkielmassa on tarkasteltu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) ja Euroopan unionin tuomioistuimen (EUT) tietoliikennetiedustelua koskevaa viimeaikaista oikeuskäytäntöä ja eroavaisuuksia näiden oikeuskäytäntöjen välillä. Tarkastelun kohteena on erityisesti ollut viesti- ja tietoliikenteen niin sanottu massavalvonta, jossa tiettynä hetkenä kaikki tietyssä tietoliikenteen solmukohdassa kulkeva tietoliikenne talletetaan tiedustelu- ja/tai lainvalvontaorganisaatioiden myöhempää tarkastelua varten. Massavalvonta eroaa tästä syystä huomattavasti luonteeltaan perinteisemmästä tiettyyn henkilöön tai henkilöjoukkoon kohdistuvasta tarkkailusta ja televalvonnasta. Tuomioistuinten oikeuskäytännöt eroavat jonkin verran toisistaan ja niiden välillä on havaittavissa jopa ristiriitaisuuksia. Toisekseen tässä tutkielmassa on tarkasteltu tuoretta kotimaista tiedustelulainsäädäntöämme ja sen suhdetta edellä mainittujen tuomioistuinten oikeuskäytäntöön. Tutkielma on laadittu käyttämällä niin sanottua oikeusdogmaattista, eli lainopillista tutkimusmetodia. Lainopillisen tutkimuksen tarkoituksena on jäsennellä ja selventää lainsäädännön, oikeuskäytännön ja oikeustieteen muodostamaa kokonaisuutta, jotka yhdessä muodostavat oikeusjärjestyksen. Tutkielman tapauksessa tämä on tarkoittanut sen selventämistä, miten edellä mainitut tuomioistuimet suhtautuvat tietoliikennetiedusteluun. Tuomioistuimista EIT suhtautuu massavalvontaan konseptina suvaitsevaisemmin kuin EUT. EIT on katsonut ettei massavalvonta itsessään konseptina ole Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) vastainen. Se on katsonut, että nykyisessä monimutkaisessa ja proaktiivisia toimia vaativassa turvallisuustilanteessa massavalvonnan kaltainen tiedustelumenetelmä voi olla tarpeellinen sekä perus- ja ihmisoikeuksien mukainen toimi. Se on toisaalta edellyttänyt EIS:n mukaiselta massavalvontajärjestelmältä tarkkarajaisuutta, oikeusturvatakeita sekä muiden EIS:n oikeuskäytännössä kehitettyjen oikeusperiaatteiden kunnioittamista. EUT on sen sijaan oikeuskäytännössään suhtautunut lähtökohtaisesti kielteisesti massavalvonnan hyväksymiseen tiedustelumenetelmänä. Oikeustieteen piirissä tuomioistuinten eroavaa linjaa on perusteltu sillä, että EIS ja EIT:n oikeuskäytäntö muodostavat perus- ja ihmisoikeuksien minimitason Euroopassa, minkä lisäksi EU:n perusoikeuskirja ja EUT:n sitä koskeva oikeuskäytäntö voivat taata vielä korkeamman ihmisoikeuksien suojan tason kuin EIS. Molempien tuomioistuinten oikeuskäytännössä on myös käsitelty niin sanottuja viestinnän metatietoja verrattuina itse viestinnän sisältöön. Perinteisesti on ajateltu, että viestinnän sisältö on perusoikeuksien kannalta kaikkein arinta viestinnän aluetta ja kuuluu tästä syystä yksityisyyden suojan perusoikeuden ydinalueeseen. Metatietojen ei taas perinteisesti ole katsottu kuuluvan tämän ydinalueen piiriin. Molempien tuomioistuinten uudemmassa oikeuskäytännössä metatietojen on kuitenkin katsottu voivan olla aivan yhtä arkaluontoisia tietoja kuin viestinnän sisältö. Tämä johtuu siitä, että modernin tietojenkäsittelyn keinoin on metatietoja analysoimalla mahdollista muodostaa hyvin kattava kuva yksilön elämästä liikkumisineen, työpaikkoineen ja sosiaalisine suhteineen. EIT:n molemmat käsiteltävinä olleet oikeustapaukset tulevat päätymään vielä EIT:n suuren jaoston käsiteltäviksi, minkä lisäksi EUT:lla on käsiteltävänä uusi aihealuetta koskeva ennakkoratkaisukysymys, mistä syistä minkään lopullisen näkökannan esittäminen koskien näiden tuomioistuinten suhtautumista tietoliikennetiedusteluun ja massavalvontaan on vielä ennenaikaista. Kotimainen tiedustelulainsäädäntömme on eurooppalaisittain laadittu hyvin myöhään ja se on tuoretta. Tästä syytä lainvalmistelijat ja lainsäätäjät eduskunnassa ovat voineet huomioida pääosan tutkielman kohteena olleesta oikeuskäytännöstä työskentelyssään. Tietoliikennetiedustelumme ei ole kohdentamatonta, vaan edellyttää aina tarkkarajaisia seulontakriteereitä, .Toisaalta jokainen valvontajärjestelmä on yhtä hyvä kuin sen valvojat. Tästä syystä kotimaisenkin tietoliikennetiedustelun perus- ja ihmisoikeuksien mukaisuus edellyttää toimivaa ulkoista ja sisäistä lainvalvontaa sekä ajoittaista uudelleentarkastelua.
  • Välttämättömyys, suhteellisuus ja mielivallan kielto yksityisyydensuojan rajoitusedellytyksenä Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevassa yleissopimuksessa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa tietoliikennetiedustelun osalta 
    Ikonen, Olli (2020)
    Tekniikan kehittyminen on mullistanut ihmisten elinympäristön, kun elämä on siirtynyt ja siirtyy yhä enenevin määrin tietoverkkoon. Valtion turvallisuudelle uhkana oleva toiminta ei ole poikkeus tässä kehityksessä, vaan myös se on siirtynyt digitaaliseen ympäristöön. Valtion velvollisuutena on tarjota kansalaisille suojaa tällaisia uhkia vastaan ja tukahduttaa kansalaisia uhkaava toiminta. Tietoliikennetiedustelu toimii osana valtioiden vastausta kansallisen turvallisuuden suojelussa vakavia uhkia vastaan tässä muuttuvassa toimintaympäristössä. Samalla kun tietoliikennetiedustelu toimii tehokkaana keinona kansallisen turvallisuuden suojelussa se kuitenkin tehokkuudessaan asettaa myös viattomien sivullisten yksityisyyden entistä suurempaan varaan. Kansainvälisten ihmisoikeussopimusten tehtävänä on asettaa taso, jota valtioiden tulee omassa lainsäädännössään noudattaa. Ne asettavat sopimusvaltioille velvollisuuden kunnioittaa, suojella ja edistää ihmisoikeuksien toteutumista. Näihin suojattaviin oikeuksiin kuuluu myös oikeus yksityisyyteen. Tämä tutkimus käsittelee kahta kansainvälistä ihmisoikeussopimusta ja niiden suhdetta tietoliikennetiedusteluun. YK:n Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevaa yleissopimusta ja Euroopan ihmisoikeussopimusta, jotka molemmat ovat syntyneet samaa taustaa vasten; Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus esikuvanaan, toisen maailmansodan kauhut taustanaan, suojelemaan oikeusvaltiota ja sen kansalaisia viranomaisten mielivaltaiselta vallankäytöltä. Tutkimuskysymys on kaksiosainen. Ensinnäkin tutkimus keskittyy selvittämään mikä on sopimuksissa yksityisyyden suojalle asetettujen rajoitusedellytysten sisältö, tutkimuskysymyksen rajoittuessa koskemaan välttämättömyysvaatimusta, suhteellisuusvaatimusta ja mielivallan kieltoa osana yksityisyyden suojaa valtion harjoittamassa tietoliikennetiedustelussa. Tutkimuksen toinen kysymys on käytännönläheisempi, ja se voidaan jakaa kahteen osaan. Ensinnäkin miltä osin nämä sopimukset valvontamekanismeineen ovat onnistuneet kestämään aikaa ja toisaalta vastaamaan rajoitusedellytyksiä tulkitessaan muuttuvan maailman mukana tuomiin haasteisiin. Toiseksi missä näiden sopimusten tulkinnan suurimmat ongelmat suhteessa niille määriteltyyn tehtävään ovat ilmenneet, ja onko näiden ongelmien taustalla nähtävissä selkeää syytä. Tutkimus on lainopillinen eli oikeusdogmaattinen tutkimus. Lainoppi on tiettynä ajankohtana yhteisössä voimassa olevan oikeuden systemaattista tutkimista ja esittämistä, ja sen tehtävänä on tulkita ja systematisoida voimassa olevaa oikeutta. Tutkimuksessa selvitetään oikeutta oikeuskäytäntönä, empiirisenä todellisuutena realistisen oikeusteorian mukaisesti. Lähdeaineiston runkona toimii KP-sopimuksen osalta YK:n ihmisoikeuskomitean yksilövalitusten käsittelyn yhteydessä muodostamat tulkintakannanot, yleiskommentit artiklojen sisällöstä ja merkityksestä sekä sopimusvaltioiden maakohtaisten raporttien yhteydessä esitetyt maakohtaiset johtopäätökset. Näiden lisäksi muilla YK:n ihmisoikeuksien valvontaelinten tulkintakannanotoilla, kuten YK:n ihmisoikeusneuvoston erikoisraportoijien tuottamilla raporteilla, on merkittävä asema tutkimuksessa. Vastaavasti Euroopan ihmisoikeussopimuksen osalta lähdeaineistona toimii ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö. Kansainvälisiä sopimuksia kokevalla Wienin yleissopimuksella on oma roolinsa tutkimuksessa. Aiheeseen liittyvästä oikeudellisesta tutkimuskirjallisuudesta ja artikkeleista on haettu apua sekä johdantoon että johtopäätösten tekemiseen. Tutkimuksen johtopäätöksenä voidaan todeta, että molemmat sopimukset itsessään, yleistasolla ilmaistuine sopimusteksteineen, pystyvät antamaan vastauksia myös muuttuvissa tilanteissa. Haasteita tosin asettaa nopeus, jolla muutokseen pitäisi pystyä vastaamaan. KP-sopimuksen valvontamekanismit ovat pystyneet tuottamaan tulkintateoriaa oikeuksien rajoitusedellytyksistä myös uudessa toimintaympäristössä, mutta yksittäisiin oikeuskysymyksiin ei vielä ole ratkaisuja. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ei ole kyennyt samalla tavalla uudistamaan tulkintaansa, vaan se näyttäisi tuoreimmassa oikeuskäytännössään tukeutuvan vanhaan rajoitusedellytysten tulkintaan huomioimatta toimintaympäristön muutosta. Yhteisenä ongelmana nousi esiin sopimuksien ekstraterritoriaalinen soveltaminen. Kysymys ei ole uusi, mutta se realisoituu globaalin tietoliikennetiedustelun yhteydessä uudella tavalla. Ilman ekstraterritoriaalisen soveltamisen ratkaisemista on rajoitusedellytysten tulkintakin lopulta lähes merkityksetöntä, globaalin tietoliikennetiedustelun jäädessä lopulta käytännössä sopimuksen soveltamisalan ulkopuolelle.

Yhteystiedot

HELSINGIN YLIOPISTO