Browsing by Subject "normaalirangaistusajattelu"

Yhdenvertaisuus on perustuslaissa ja kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa turvattu keskeinen perus- ja ihmisoikeus. Yhdenvertaisuusperiaatteen asettamista vaatimuksista johtuen rangaistuskäytännön on oltava yhtenäistä. Rangaistuksen määräämisessä yhdenvertaisuuden vaatimus linkittyy kiinteällä tavalla suhteellisuuden vaatimukseen. Rangaistusten on oltava sekä yhdenvertaisuusperiaatteen että suhteellisuusperiaatteen mukaisia. Tästä seuraa, että rangaistuksen mittaamisen on perustuttava tekojen vertailulle. Rangaistuksen mittaaminen on toisaalta luonteeltaan sen kaltaista toimintaa, että sitä on mahdollista säännellä lähinnä periaateluonteisilla normeilla. Rangaistuksen mittaamisessa on perinteisesti käytetty apuna normaalirangaistusajattelun nimellä tunnettua päätöksentekomallia, jossa mittaaminen perustuu oikeuskäytännössä muotoutuneeseen kuvaan rikosten tyypillisistä ilmenemis-muodoista ja niitä vastaavista rangaistuksista sekä käsillä olevan rikoksen vertailuun kyseisen rikos-tyypin ilmenemismuotoihin. Vastaavasti korkeimman oikeuden ennakkopäätösten merkitys rangaistuksen mittaamisessa on perinteisesti ollut pieni. Ratkaisussa KKO 2011:102 korkein oikeus kuitenkin linjasi mittaamisessa huomioon otettavia oikeuslähteitä osin perinteisen normaalirangaistusajattelun kanssa ristiriitaisella tavalla korostaen omien ennakkopäätöstensä merkitystä. Ratkaisun antamisen jälkeen mittaamista koskevia ennakkopäätöksiä on annettu aiempaa enemmän. Tutkielman tarkoituksena on hahmottaa kokonaiskuva tapahtuneesta muutoksesta ja selvittää, mikä merkitys korkeimman oikeuden linjauksella on. Lisäksi tavoitteena on tutkia, minkälainen rooli nor-maalirangaistusajattelulla on uudessa muuttuneessa tilanteessa. Tutkielma piirtää kuvan rangaistuksen mittaamisesta ja siinä noudatettavista keskeisistä periaatteista sekä normaalirangaistusajattelusta. Tutkielmassa on läsnä historiallinen tulokulma, jossa tapahtunutta muutosta ja nykytilannetta suhteutetaan menneeseen. Tutkielmassa havaitaan, että tapahtunut muutos ei ehkä lopulta olekaan niin dramaattinen normaali-rangaistusajattelun kannalta. Normaalirangaistusajattelu on vain päivitettävä vastaamaan muuttunutta tilannetta. Keskeistä on ennen kaikkea yhdenvertaisuuden ja suhteellisuuden toteuttaminen rangaistuksen määräämisessä parhaalla mahdollisella tavalla. Tutkielmassa havaitaan lisäksi, että korkeimman oikeuden roolin vahvistuminen rangaistuksen mittaamiseen liittyen näkyy ennen kaikkea mahdollisuutena linjata uudelleen vakiintunutta rangaistuskäytäntöä. Konkreettisessa rangaistuksen mittaamistilanteessa alemmassa tuomioistuimessa mittaamista koskevien ennakkopäätösten merkitys sen sijaan jää pitkälti riippumaan kyseistä rikostyyppiä koskevien mittaamisratkaisujen määrästä sekä niiden tarjoamasta vertailumahdollisuudesta käsillä olevan tapauksen kannalta.