Browsing by Subject "nuorisorikollisuus"

Maisteritutkielmani aiheena on rikosoikeudellinen vastuuikäraja ja katujengirikollisuuden vaikutus sen alentamistarpeeseen. Tarkastelen ensin erityisesti vastuuikärajan perusteluita ja aikaisempaa keskustelua sen muutostarpeesta sekä nuorisorikollisuuden erityisasemaa rikosoikeudessa ja kriminaalipolitiikassa. Tutkin myös nuorten katujengirikollisuutta kansainvälisen tutkimustiedon valossa ja pohdin ilmiön vaikutuksia nuorisorikollisuuteen ja sen kautta rikosoikeudelliseen vastuuikärajaan. Rikosoikeudellisen vastuuikärajan asettamisesta lain tasolla 15 ikävuoteen on Suomessa kulunut aikaa jo yli sata vuotta. Ajoittain herää keskustelua sen muutostarpeista. 2000-luvun vaihteessa aiheesta tehtiin useampi lakialoite ikärajan laskemiseksi tai poistamiseksi kokonaan. Vastuuikärajaa ja sen muutostarpeita käsiteltiin yhdessä eri instituutioiden kanssa rikoslain kokonaisuudistuksen yhteydessä. Vielä tuolloin Suomeen ei ollut rantautunut nykymuodossaan nuorten katujengirikollisuus ilmiönä, mihin olisi ollut tarvetta reagoida tai ottaa kantaa. Tanskassa rikosoikeudellista vastuuikärajaa laskettiin 15 vuodesta 14 vuoteen vuonna 2010. Muutoksen vaikutuksesta nuorisorikollisuuteen on sen jälkeen tutkittu. Lopputuloksena nuorisorikollisuus ei vähentynyt – päinvastoin. Nuorten katujengit ovat ilmiönä Suomessa uusi. Ilmiö on ollut kansainvälisessä kirjallisuudessa tutkimuksen kohteena jo pitkään, etenkin Yhdysvalloissa. Nuorten katujengeihin liittyy alle 15-vuotiaita. Suomalaisessa julkisessa keskustelussa viitataan usein Ruotsin tilanteeseen ja siihen, ettei Suomessa kehitystä tulisi päästää kehitystä seuraamaan ruotsalaista kehitystä. Tarkastelemalla saatavilla olevaa kansainvälistä tutkimustietoa ja verraten sitä ruotsalaiseen tutkimustietoon, voidaan katujengien mekanismeissa todeta huomattavia yhtäläisyyksiä kansainväliseen tutkimustietoon. Näin ollen on perusteltua paneutua olemassa olevaan tietoon ja hyödyntää sitä pohdittaessa keinoja hidastaa kehityskulkua Suomessa. Tarkastelen myös haasteita, joita katujengirikollisuuteen liittyy. Keskustelun viivyttelyn voidaan todeta olevan ilmiöön vaikuttamisen ongelma, sillä se samalla vaikeuttaa nuoriin vaikuttamista tarpeeksi varhaisessa vaiheessa. Rikosoikeudellisten rangaistusten koventaminen ja muut kovat keinot nostetaan esille, jos pehmeämpiä preventiivisiä keinoja ei pystytä implementoimaan tarpeeksi ajoissa. Huoli kriminaalipolitiikan reaktiivisuudesta on usein kirjallisuudessa esitetty olevan epäsuotavaa. Tutkielmassa käsitellyn tiedon perusteella vaikuttaa siltä, että nuorten katujengirikollisuuteen reagoiminen tulisi vaatia erillisiä toimia. Ne keinot, joita tähän reagointiin voidaan valita, eivät kuitenkaan pelkisty vain koviin keinoihin. Loppupäätelmissäni tulen johtopäätökseen, jonka mukaan rikosoikeudellisen vastuuikärajan laskeminen ei ole toimenpide, johon pitäisi ryhtyä edes nuorten katujengirikollisuuden mahdollisesti lisääntyessä. Pohdin myös asioita, jotka kuitenkin voivat johtaa tämän keinon esilletuloon, mikäli ilmiöön ei reagoida tarpeeksi ajoissa muilla keinoilla.