Browsing by Subject "oikeasuhtainen ja varoittava rangaistus"

Euroopan komissio voi määrätä yritykselle sakon, jos yritys rikkoo Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (”SEUT”) sisältämiä määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä tai yritysten välisiä kiellettyjä kilpailunrajoituksia koskevia säännöksiä. Sakon tarkoituksena on rankaista kiellettyyn kilpailunrajoitukseen syyllistynyttä yritystä ja ennaltaehkäistä asianosaisen yrityksen ja muiden yritysten tulevia kilpailurikkomuksia. Samoja SEUT:n aineellisia kieltosäännöksiä sovelletaan myös EU:n jäsenvaltioissa. Yhteisen aineellisen kilpailuoikeuden ohella EU:n kilpailuoikeuden täytäntöönpanoa koskevia menettelysääntöjä ei ole kuitenkaan harmonioistu. Kansallisen prosessiautonomian vuoksi jäsenvaltiot ovatkin olleet lähtökohtaisesti vapaita määrittämään omat menettelysääntönsä, minkä seurauksena EU:n kilpailuoikeuden hajautetussa täytäntöönpanojärjestelmässä samojen aineellisten sääntöjen rikkominen on saattanut johtaa hyvin erilaisiin lopputuloksiin eri jäsenvaltioissa prosessuaalisten eroavaisuuksien vuoksi. Samojen aineellisten sääntöjen rikkomuksesta on esimerkiksi saatettu määrätä hyvin eri suuruisia sakkoja riippuen siitä, minkä jäsenvaltion kilpailuviranomainen on määrännyt sakon. ECN+-direktiivillä (EU 2019/1) on pyritty puuttumaan kilpailuoikeuden aineellisten ja prosessuaalisten sääntöjen välille muodostuneeseen jännitteeseen. Direktiivillä varmistetaan, että kansallisilla kilpailuviranomaisilla on sellaiset riippumattomuuden takeet, resurssit ja täytäntöönpano- ja sakotusvaltuudet, joita ne tarvitsevat voidakseen soveltaa SEUT:n kieltosäännöksiä tehokkaasti. Sakkojen osalta direktiivissä vahvistetaan, että jäsenvaltioiden kilpailuviranomaisten tulee EU:n kilpailuoikeuden tehokkaan ja yhdenmukaisen täytäntöönpanon varmistamiseksi määrätä tehokkaita, oikeasuhtaisia ja varoittavia sakkoja. Lisäksi direktiivissä vahvistetaan, että myös kansallisten kilpailuviranomaisten on noudatettava unionin oikeuden ja EU:n perusoikeuskirjan yleisiä periaatteita soveltaessaan EU:n kilpailuoikeutta. Tutkielmassa tarkastelu kohdistuu siihen, miten SEUT:n kieltosäännösten rikkomisesta sakkoja määräävän kansallisen kilpailuviranomaisen harkintavaltaa on rajoitettu EU-oikeudessa. Relevantin primääri- ja sekundäärioikeuden tarkastelun jälkeen tutkielmassa selvitetään, miten vaatimus EU:n kilpailuoikeuden tehokkaasta ja yhdenmukaisesta täytäntöönpanosta rajoittaa jäsenvaltioiden prosessiautonomiaa. EU:n tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella voidaan katsoa, että tehokkaan ja yhdenmukaisen täytäntöönpanon vaatimuksilla on pyritty saamaan jäsenvaltiot huolehtimaan EU:n kilpailuoikeuden täyden tehokkuuden toteutumisesta. Kansallisilta kilpailuviranomaisilta on myös vaadittu nimenomaisesti positiivisia toimia täyden tehokkuuden varmistamiseksi. Niiden edellytetään esimerkiksi määräävän aktiivisesti sakkoja yrityksille. Tutkielmassa edetään tarkastelemaan, millaisia seikkoja kansallisten kilpailuviranomaisten on huomioitava sakkoharkinnassaan tehokkaiden, oikeasuhtaisten ja varoittavien sakkojen vaatimuksen perusteella. Tehokkuuden todetaan tässä yhteydessä tarkoittavan sitä, että sakoilla tulee päästä niillä tavoiteltuun päämäärään. Oikeasuhtaisuudella tarkoitetaan puolestaan sitä, että sakko on oikeasuhtainen sekä suhteessa päämääräänsä että teon vakavuuteen. Varoittavuudella taas tarkoitetaan sitä, että sakolla tulee saada aikaan ennaltaehkäisevä vaikutus sekä yksittäistapauksessa että yleisesti. Lopuksi tutkielmassa selvitetään, millä tavoin tietyt EU:n oikeusperiaatteet rajoittavat kansallisia kilpailuviranomaisia niiden määrätessä sakkoja SEUT:n kieltosäännösten rikkomisesta. Kilpailuviranomaisten todetaan joutuvan tekemään punnintaa kilpailuoikeudellisen tehokkuusperiaatteen ja oikeusvarmuuden periaatteen, legaliteettiperiaatteen, taannehtivuuskiellon, lievemmän lain periaatteen ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen välillä. Tehokkuusperiaatetta todetaan edellytettävän tulkittavan usein varsin laajasti. Kansallisessa seuraamusmaksuja koskevassa ratkaisukäytännössä esiintyneissä punnintatilanteissa on pääsääntöisesti päädytty EU:n tuomioistuinten ratkaisukäytäntöä vastaaviin lopputuloksiin kilpailuoikeudellisen tehokkuusperiaatteen laajuudesta. Tutkielman johtopäätöksenä todetaan, että EU-oikeus rajoittaa kansallisen kilpailuviranomaisen seuraamusharkintaa paitsi EU:n kilpailuoikeuden täyden tehokkuuden myös EU:n muiden keskeisten intressien toteutumisen varmistamiseksi. Lisäksi havaitaan, että Suomessa kansallista prosessiautonomiaa on kavennettu myös vapaaehtoisen harmonisoinnin keinoin.