Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Subject "oikeuden saatavuus"

Sort by: Order: Results:

  • Ahlgrén, Hilda (2022)
    Suomalainen oikeusjärjestelmä pohjautuu vahvasti yksilölliseen oikeussuojaan. Sen vastakohtana toimiva kollektiivinen oikeussuoja tiivistyy ajatukseen siitä, että useampi henkilö voi yhdessä saada kerralla asiansa käsitellyiksi matalamman oikeudenkäyntikynnyksen kautta. Tutkielmassa tarkastellaan kollektiivisen oikeussuojan tämänhetkistä asemaa Suomen oikeusjärjestelmässä kiinnittäen erityisesti huomiota luonnollisen henkilön oikeusturvan toteutumiseen kollektiivisten kanteiden kautta. Kiinnostavaa erityisesti on, voidaanko kollektiivisilla oikeussuojakeinoilla auttaa yksittäistä henkilöä pääsemään paremmin käsiksi oikeuksiinsa. Tätä kautta tarkastelun alaisuuteen tulevat kollektiiviset kanteet eli ryhmä- ja joukkokanteet. Vuonna 2007 Suomessa on tullut voimaan kollektiivista kannetta sääntelevä ryhmäkannelaki (444/2007). Ryhmäkanteella tarkoitetaan lain mukaisesti nimenomaan kuluttaja-asiamiehen ajamaa kannetta kuluttajariitaa koskevassa asiassa. Ryhmäkanne kuulostaa täydelliseltä apuvälineeltä vaadittaessa korvauksia massavahingoista, mutta todellisuudessa ryhmäkanteita ei ole nostettu yhtä ainuttakaan lain lähentyvän 15 vuoden olemassaolon aikana. Suomessa on ryhmäkanteiden lisäksi toisenlainen kollektiivinen kannemuoto. Isoja joukkokanteita on nähty massavahinkoja koskevissa vahingonkorvauskanteissa, kuten kilpailuoikeudellisissa vahingonkorvausoikeudenkäynneissä. Joukkokanteella tarkoitetaan tuomioistuimessa yhdessä käsiteltäviä usean eri kantajan nostamia kanteita samaa tai samoja vastaajia vastaan. Marraskuussa 2020 annettu edustajakannedirektiivi (EU 2020/1828) tulee vaikuttamaan kollektiivisen oikeussuojan asemaan mm. laajentamalla kansallisten ryhmäkanteiden soveltamisalaa. Edustajakannedirektiiviä voidaan pitää suurena uudistuksena, millä on tarkoitus yhdenmukaistaa jäsenvaltioiden lainsäädäntöä kollektiivisen oikeussuojan saralla. Kiinnostavaa on, miten kyseinen uusi direktiivi tulee vaikuttamaan luonnolliselle henkilölle oikeusturvan toteutumiseen Suomessa. Johtopäätöksenä tutkielmassa todetaan, että luonnollisen henkilön oikeusturva ei täysin toteudu kollektiivisten kanteiden avullakaan. Tutkielmassa esiin nousseiden seikkojen perusteella katsotaan kuitenkin, että kollektiivisia kanteita olisi mahdollista kehittää, mikä parantaisi oikeusturvan toteutumista luonnolliselle henkilölle.
  • Sternhufvud, Oona (2020)
    Tiivistelmä – Referat – Abstract Korkeiden oikeudenkäyntikustannusten on arvioitu olevan paitsi yksi merkittävimmistä oikeussuojan saatavuutta rajoittavista tekijöistä, myös suurin yksittäinen riita-asioiden oikeudenkäyntimenettelyyn liittyvistä haasteista Suomessa. Euroopan neuvoston ja unionin oikeus sekä Suomen perustuslaki edellyttävät, että jokaisella on oltava varallisuusasemastaan riippumatta mahdollisuus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva asia oikeudenmukaisessa oikeudenkäynnissä ratkaistavaksi. Oikeudenkäyntiin liittyvää taloudellista prosessikynnystä pyritäänkin madaltamaan paitsi julkisen oikeusapujärjestelmän palveluilla ja yksityisten vakuutusyhtiöiden myöntämillä oikeusturvavakuutuksilla, myös esimerkiksi oikeudenmukaisilla oikeudenkäyntikulujen korvaussäännöksillä. Oikeudenkäyntiin osallinen voi siten käytännössä saada asianosaiskulunsa korvatuksi ainakin osittain joko vastapuolena olevalta asianosaiselta, valtiolta julkisen oikeusavun muodossa tai vakuutusyhtiöltä vapaaehtoista oikeusturvavakuutusta koskevan sopimuksen perusteella. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää, miten Suomessa vakuutusmarkkinoilla tarjottava nykymuotoinen kotivakuutuksen yhteydessä myytävä yksityishenkilön oikeusturvavakuutus vastaa tarkoitustaan eli antaa suojaa oikeudenkäynnistä aiheutuvan taloudellisen riskin varalle. Vastauksen saamiseksi tutkielmassa on pyritty ottamaan selvää siitä 1) millaisia Suomessa vakuutusmarkkinoilla tarjottavat yksityishenkilön oikeusturvavakuutukset pääpiirteissään ovat, 2) minkälaisissa asioissa yksityishenkilöt kokevat tarvetta turvautua oikeusturvavakuutukseen ja 3) miten oikeusturvavakuutus toimii käytännössä vakuutuksenottajana tai vakuutettuna olevan yksityishenkilön näkökulmasta tarkasteltuna. Vakuutussopimuskäytäntöä tutkimalla voidaan havaita, että vaikka oikeusturvavakuutukset ovat yksityisten vakuutusyhtiöiden tarjoamia ja vapaaehtoisina vakuutuksina laajasti kilpailulle alttiita, ei kilpailulla ole ollut juurikaan oikeusturvavakuutuksen tuotekehitystä ohjaavaa vaikutusta. Eri vakuutusyhtiöiden myöntämissä oikeusturvavakuutuksissa on joitain vakuutusehtokohtaisia eroja, mutta perusluonteeltaan, rakenteeltaan ja sisällöiltään oikeusturvavakuutukset ovat keskenään hyvin samankaltaisia. Merkittävimmät yksittäiset oikeusturvavakuutusten väliset erot liittyvät tällä hetkellä vakuutusmääriin. Erot ovat syntyneet viime vuosien aikana, kun useammat vakuutusyhtiöt ovat ryhtyneet korottamaan vakuutustensa vakuutusmääriä. Asialliselta soveltamisalaltaan oikeusturvavakuutukset ovat rajoitettuja siten, että tietyn tyyppiset oikeudelliset asiat on rajattu kokonaan vakuutuksen korvauspiirin ulkopuolelle. Oikeusturvaetua ei pääsääntöisesti ole mahdollista saada monissa sellaisissa arkipäiväisissä ja paljon riitoja aiheuttavissa asioissa, kuten työhön, avioeroon tai lasten huollon ja tapaamisoikeuden järjestämiseen liittyvissä asioissa. Kuluttajille ei ole tällä hetkellä tarjolla juurikaan muita vaihtoehtoisia ja oikeusturvavakuutuksen kanssa kilpailevia riskinhallintajärjestelyitä, minkä vuoksi monen yksityishenkilön oikeusturvan saatavuus riippuu käytännössä oikeusturvavakuutuksesta. Vakuutukseen sisältyvät asiallisen soveltamisalan rajoitukset ovat siten ongelmallisia etenkin sellaisten keskituloisten kannalta, jotka eivät ole oikeutettuja julkiseen oikeusapuun. Kilpailun kannalta oikeusturvavakuutukseen liittyvä keskeinen ongelma on se, että oikeusturvavakuutus myydään aina kotivakuutuksen yhteydessä. Kun oikeusturvavakuutuksia ei tarjota yksittäisinä vakuutuksina, ei niihin kohdistu samalla tavalla aitoa kilpailua kuin moniin muihin vapaaehtoisiin vakuutuksiin. Havainto siitä, että vakuutusyhtiöt ovat aivan viime vuosina ryhtyneet korottamaan oikeusturvavakuutusten vakuutusmääriä, voi toki olla merkki siitä, että jatkossa eroja syntyisi enemmänkin ja oikeusturvavakuutuksiin kohdistuisi aitoa kilpailua. Tämä olisi myös vakuutettujen edun mukaista. Ottaen huomioon oikeusturvavakuutuksen ensisijaisuus suhteessa julkiseen oikeusapuun ja julkisen oikeusavun rajalliset resurssit, oikeusturvavakuutuksen asema vapaaehtoisena vakuutuksena voidaan perustellusti kyseenalaistaa. Voidaan pohtia, pitäisikö oikeusturvavakuutuksen olla pakollinen tai mahdollisesti lakisääteinen siten, että lainsäädännöllä asetettaisiin vakuutukselle nykyistä laajemmat minimistandardivaatimukset.
  • Perttula os. Peltonen, Iida (2023)
    Rikoksen uhriksi joutuminen luo yksilön elämään kriisin. Myös sitä seuraava rikosprosessi on uhrille monella tapaa kuormittava kokemus, joka saattaa pahimmillaan traumatisoida tätä lisää. Prosessin eri kuormitustekijät heikentävät uhrin mielenterveyttä ja nakertavat tämän luottamusta oikeuslaitokseen. Rikosprosessia pidetään epäselvänä, uhrit eivät tiedä oman tapauksensa tilannetta ja kokevat jäävänsä menettelyssä sivuosaan. Prosessi kestää pitkään ja käytänteet uhrin kohtaamisessa vaihtelevat. Oikeusturva kärsii, kun ihmiset eivät tosiasiassa pääse oikeuksiinsa, ja terapeuttisen juridiikan näkökulmasta asianosaisen mielenterveyttä heikentävä rikosprosessi on epäonnistunut tehtävässään. Rikosprosessi on jäänyt teknologiakehityksen jalkoihin ja oikeusturvan takaamiseksi tähän on tultava muutos. Oikeudenhoitoon tulee kehittää OmaOikeus-palvelu, jossa jokainen voi asioida sähköisesti itseään koskevassa rikosasiassa. Sähköisen asiointipalvelun tarkoituksena on selkeyttää rikosprosessia, tuoda kansalaiset oikeuksiensa äärelle ja helpottaa viranomaisten välistä yhteistyötä. Parhaimmillaan OmaOikeus-palvelu voi nopeuttaa rikosprosessia, tehdä oikeudenhoidosta läpinäkyvämpää ja ehkäistä toissijaista uhriutumista menettelyn aikana. Tutkielmassa tarkastellaan suomalaista rikosprosessia ja systematisoidaan siinä esiintyviä psyykkisiä kuormitustekijöitä pääosin oikeussosiologisen ja osittain lainopillisen tutkimusmenetelmän keinoin. Oikeuksiin pääsyn ja terapeuttisen juridiikan tutkimusperinteet luovat tähän poikkitieteelliseen tutkielmaan viitekehyksen. Työ keskittyy rikosprosessin ongelmallisuuteen uhrin mielenterveyden näkökulmasta ja sen tarkoituksena on kartoittaa ne digitalisaation mahdollistamat keinot, joilla prosessista saadaan muodostettua uhrille kevyempi kokonaisuus. Ratkaisuehdotus yhdistää oikeusteknologian oikeusmuotoiluun siten, että lopputuloksena on paitsi helposti saavutettava, myös mahdollisimman ymmärrettävä konsepti. OmaOikeus-palvelu edesauttaa uhridirektiivin osittain täyttymättä jääneitä tavoitteita ja luo rikosprosessiin nykyaikaisen sekä tulevaisuuden vaatimuksiin soveltuvan asiointikanavan. Tällaisen palvelun voidaan nähdä olevan jo lähestulkoon edellytys siinä teknologiayhteiskunnassa, jossa jo muuten elämme.