Browsing by Subject "oikeudenkäynnin pitkittäminen"

Korkeat oikeudenkäyntikulut vaikuttavat asianosaisten oikeussuojaan ja mahdollisuuteen saattaa asia tuomioistuimen tutkittavaksi. Oikeudenkäyntikulujen yhteismäärä nousee usein korkeammaksi kuin riidan intressi, mikä vaikuttaa erityisesti yksityishenkilöiden mahdollisuuksiin ajaa perusteltua kannetta tuomioistuimessa. Korkean oikeudenkäyntikuluriskin vuoksi asianosaiset saattavat turvautua yhä useammin oikeudenkäymiskaaren sanktiosääntöihin saadakseen oikeudenkäyntikulunsa korvatuksi. Asianosaisen oikeussuojan takaaminen on kuitenkin saattanut johtaa OK 21:6:n soveltamiseen oikeuden väärinkäyttötarkoituksessa. Erityisesti maksukyvyttömyystilanteet ovat korostuneet, kun asianosaiselta puuttuu normaali oikeudenkäyntikuluriski. Asianosainen ei välttämättä saa oikeudenkäyntikulujaan korvatuksi edes voittaessaan oikeudenkäynnin. Tutkielmassa käsitellään oikeudenkäyntikulujen jakautumista silloin, kun asiamies tuomitaan yhteisvastuuseen toisen asianosaisen oikeudenkäyntikuluista joko osaksi tai kokonaan. Tutkielman lainopillisessa osuudessa tarkastellaan ensin asiamiehen kuluvastuun edellytyksiä eli tarpeetonta oikeudenkäyntiä ja oikeudenkäynnin pitkittämistä, asiamiehen tahallisuutta tai huolimattomuutta sekä velvollisuutta kuulla asiamiestä ennen kuluvastuuseen tuomitsemista. Tämän jälkeen tutkielmassa tarkastellaan oikeudenkäyntikulujen jakautumista asianosaisten kesken sekä asianosaisen ja asiamiehen välillä. Tutkielmassa tarkastellaan myös Ruotsin vastaavaa asiamiehen kuluvastuuta koskevaa sääntelyä sekä syvennytään Suomen ja Ruotsin korkeimpien oikeuksien oikeuskäytäntöön. Tutkielmassa käsitellään myös tuomioistuimen menettelyä. Tutkielmassa osoittautuu ongelmalliseksi erityisesti asiamiehen kuluvastuun tutkiminen viran puolesta. Toisin kuin Ruotsissa, ei Suomen OK 21:6:n sanamuodosta ei ilmene, tuleeko tuomioistuimen tutkia asiamiehen kuluvastuu omasta aloitteestaan. Samoin OK 21:15:n säännös on nykyisin kumottu. Toiseksi tutkielmassa tarkastellaan tuomioistuimen prosessinjohdon merkitystä suhteessa asiamiehen tahallisuuteen ja huolimattomuuteen. Tuomioistuimen aktiivisella prosessinjohdolla ja esimerkiksi suostumuksella todistelun vastaanottamiseen voi olla vaikutusta asiamiehen moitittavan menettelyn arvioinnissa. Tässä tilanteessa asiamiehen moitittava menettely voi kuitenkin tulla arvioitavaksi valvontapuolella. Tutkielman empiirisessä osuudessa syvennytään Helsingin hovioikeuden vuosina 2018-2022 antamiin ratkaisuihin. Tutkielmassa tutkitaan, vastaako tuomioistuimen tosiasiallinen ratkaisukäytäntö lainopillisia tulkintasuosituksia. Lisäksi tarkastellaan, onko sääntely toimivaa, ja vastaako se esimerkiksi nykypäivän tarpeisiin. Tutkielman johtopäätöksenä todetaan, että OK 21:6:n säännöstä sovelletaan varsin harvoin ja että säännöstä ja sen edellytyksiä tulkitaan suppeasti. Tosiasiallisen ratkaisukäytännön perusteella tuomioistuimet eivät tutki asiamiehen kuluvastuuta omasta aloitteestaan toisin kuin lain esitöiden mukaan oli tarkoituksena.