Browsing by Subject "oikeudenkäyntikulujen jakautuminen"

Tutkielman ydinsisältö on tarkastella oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a pykälää. Tässä pykälässä on säädetty yksi mahdollisuus poiketa riita-asian oikeudenkäynnin kuluvastuun pääsäännöstä, joka on asian hävinneen täysimääräinen korvausvelvollisuus voittaneelle osapuolelle. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:ssä poikkeamisperusteeksi on säädetty asian oikeudellinen epäselvyys. Tutkielman aiheena on tarkastella pykälän sisältöä, sen merkitystä ja sen mahdollisuuksia auttaa lainsäätäjän tavoitteita oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin saavuttamisessa. Alioikeusmenettelyn kokonaisuudistuksessa 1993 pyrittiin pois vanhasta, ei toivotuksi tulleesta, ”kulut kuittiin” -käytännöstä siten, että jutun voittajan vastuu omista kuluistaan jäisi vain harvinaiseksi poikkeukseksi. Uudistus käytännössä aiheutti kuitenkin oikeudenkäyntikulujen merkittävän kasvun, prosessikynnyksen jyrkän nousun ja sen myötä siviilijuttujen määrän dramaattisen vähenemisen. Tutkielman aiheena oleva OK 21:8 a § säädettiin korjaamaan näitä vuoden 1993 uudistuksen valuvikoja. Tässä pyrkimyksessä epäonnistuttiin jälleen kerran. Sama ei toivottu kehitys jatkui muuttumattomana. Tutkimuksessa pyrin etsimään syitä, miksi kehitys edelleenkin jatkuu säädetystä pykälästä huolimatta samanlaisena ja tarkastelen lainsäätäjän mahdollisuuksia pykälää kehittämällä edistää toivottuja tavoitteita. Säädös tässä muodossaan asettaa asianosaiselle velvollisuuksia, joita tämä ei pysty täyttämään. Asianosaisella on korostunut vaatimis- ja väittämistaakka, jolloin riita-asiasssa asianosainen itse joutuu esittämään asian olevan oikeudellisesti epäselvä. Tämä on asianajopsykologisesti ristiriidassa asian voittamistavoitteen kanssa. Lisäksi asianosainen joutuu mahdottoman tehtävän eteen joutuessaan esittämään vaatimuksensa yksityiskohtaiset perustelut vastapuolen kulujen alentamisen syistä. Myös tuomioistuimen mahdollisuutta soveltaa pykälää on rajoitettu merkittävällä tavalla rajaamalla siitä pois näyttökysymykset. Pykälän soveltaminen on tehty käytännössä niin vaikeaksi, että se todella on jäänyt poikkeukseksi.

Ratkaisuehdotukseni on, että pykälän oikeudellisen epäselvyyden soveltamisalaa laajennettasiin koskemaan oikeuskysymysten lisäksi myös näyttökysymyksiä ja määrämisperiaate vaihdettaisiin virallisperiaatteksi.