Browsing by Subject "oikeudenkäyntikulut"
Now showing items 1-4 of 4
-
(2020)Tutkielman ydinsisältö on tarkastella oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a pykälää. Tässä pykälässä on säädetty yksi mahdollisuus poiketa riita-asian oikeudenkäynnin kuluvastuun pääsäännöstä, joka on asian hävinneen täysimääräinen korvausvelvollisuus voittaneelle osapuolelle. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:ssä poikkeamisperusteeksi on säädetty asian oikeudellinen epäselvyys. Tutkielman aiheena on tarkastella pykälän sisältöä, sen merkitystä ja sen mahdollisuuksia auttaa lainsäätäjän tavoitteita oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin saavuttamisessa. Alioikeusmenettelyn kokonaisuudistuksessa 1993 pyrittiin pois vanhasta, ei toivotuksi tulleesta, ”kulut kuittiin” -käytännöstä siten, että jutun voittajan vastuu omista kuluistaan jäisi vain harvinaiseksi poikkeukseksi. Uudistus käytännössä aiheutti kuitenkin oikeudenkäyntikulujen merkittävän kasvun, prosessikynnyksen jyrkän nousun ja sen myötä siviilijuttujen määrän dramaattisen vähenemisen. Tutkielman aiheena oleva OK 21:8 a § säädettiin korjaamaan näitä vuoden 1993 uudistuksen valuvikoja. Tässä pyrkimyksessä epäonnistuttiin jälleen kerran. Sama ei toivottu kehitys jatkui muuttumattomana. Tutkimuksessa pyrin etsimään syitä, miksi kehitys edelleenkin jatkuu säädetystä pykälästä huolimatta samanlaisena ja tarkastelen lainsäätäjän mahdollisuuksia pykälää kehittämällä edistää toivottuja tavoitteita. Säädös tässä muodossaan asettaa asianosaiselle velvollisuuksia, joita tämä ei pysty täyttämään. Asianosaisella on korostunut vaatimis- ja väittämistaakka, jolloin riita-asiasssa asianosainen itse joutuu esittämään asian olevan oikeudellisesti epäselvä. Tämä on asianajopsykologisesti ristiriidassa asian voittamistavoitteen kanssa. Lisäksi asianosainen joutuu mahdottoman tehtävän eteen joutuessaan esittämään vaatimuksensa yksityiskohtaiset perustelut vastapuolen kulujen alentamisen syistä. Myös tuomioistuimen mahdollisuutta soveltaa pykälää on rajoitettu merkittävällä tavalla rajaamalla siitä pois näyttökysymykset. Pykälän soveltaminen on tehty käytännössä niin vaikeaksi, että se todella on jäänyt poikkeukseksi. Ratkaisuehdotukseni on, että pykälän oikeudellisen epäselvyyden soveltamisalaa laajennettasiin koskemaan oikeuskysymysten lisäksi myös näyttökysymyksiä ja määrämisperiaate vaihdettaisiin virallisperiaatteksi.
-
(2021)Oikeudenkäyntikulujen määrät ovat kasvussa. Tämä voi vaarantaa oikeussuojan saatavuuden, jos prosessikynnys nousee kuluriskin vuoksi kohtuuttoman korkeaksi. Pääsäännön mukaan oikeudenkäynnin hävinnyt asianosainen voi joutua korvaamaan voittaneen asianosaisen mahdollisesti korkeaksikin nousseet oikeudenkäyntikulut. Kuluvastuun jakautumisen yhtenä poikkeuksena on OK 21:8b, joka on luonteeltaan ns. sosiaalinen kulusääntö. Erityisen huolestuttavana on pidetty oikeudenkäyntikulujen kasvua ja sen myötä aiheutuvaa prosessikynnyksen nousua riita-asioissa, joissa vastapuolina ovat yksityishenkilö ja yhteisö. Tässä tutkimuksessa selvitetään, miten oikeudenkäyntikuluja on uusimmassa alioikeuskäytännössä kohtuullistettu OK 21:8b:n nojalla työsuhteen päättämistä koskevissa riita-asioissa. Tutkimuksessa hyödynnetään sekä lainopillista että empiiristä metodia kysymykseen vastaamiseksi. Tutkimuksessa käytetystä empiirisestä aineistosta havaitaan, että poikkeussäännökseksi tarkoitettua OK 21:8b:ää sovelletaan melko usein työsuhteen päättämistä koskevissa riita-asioissa. Soveltamiskäytäntö ei ole yhtäläistä ja esimerkiksi asianosaisten asemaa on oikeuskäytännössä arvioitu eri tavoin. Säännöstä on myös alettu viime vuosina soveltaa viran puolesta asianosaisten vetoamistoimista riippumatta. Lisäksi oikeudenkäyntikulujen jakautumista koskevien perustelujen laatu on vaihtelevaa. Johtopäätöksissä esitetään, että OK 21:8b ei ole onnistunut tarkoitetusti alentamaan prosessikynnystä pääosin sen ennakoimattomuudesta johtuen. Lisäksi arvioidaan kriittisesti sitä, mikä vaikutus korkealla oikeudenkäyntikulujen kohtuullistamisen asteella yhdistettynä muihin heikomman suojaksi tehtyihin poikkeuksiin työsuhteen päättämistä koskevissa riita-asioissa on asianosaisten asemalle prosessissa.
-
(2023)Rikosprosessissa noudatetaan periaatetta, jonka mukaan kymmenen syyllisen henkilön vapauttaminen on parempi kuin yhdenkään syyttömän tuomitseminen. Rikosprosessiin kuuluu täten olennaisena osana se, että jokaista epäillyksi joutuvaa ei tuomita syylliseksi. Ketään ei kuitenkaan prosessissa varsinaisesti erikseen todeta syyttömäksi, koska syyttömyysolettama eli periaate siitä, että jokainen on syytön, kunnes toisin todistetaan, on voimassa koko prosessin ajan. Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteisiin sisältyy monia takeita, joiden tarkoituksena on turvata oikeusturvan toteutuminen nimenomaisesti rikoksesta syytetyn kannalta. Näiden tarkoituksena on ensinnäkin se, että syytöntä ei tuomittaisi, ja toisaalta se, että kohtelu ennen syytteestä luopumista ei aiheuttaisi kohtuuttomia haittoja toimenpiteiden kohteeksi joutuneelle. Tässä tutkielmassa tutkitaan sitä, miten syytetyn oikeusturvan voidaan katsoa toteutuvan niissä tilanteissa, joissa syytteet hylätään kokonaan tai osittain tai niistä luovutaan muilta osin ennen tuomion julistamista. Vaikka rikoksesta epäillylle tai syytetylle ei aiheutuisi asiasta rikosoikeudellisia seuraamuksia, voi oikeusprosessilla itsellään olla taloudellisia, sosiaalisia tai psyykkisiä vaikutuksia ihmisten elämään. Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimukset eivät sellaisenaan takaa oikeutta korvauksiin siitä, että henkilöä on epäilty tai syytetty rikosprosessissa ilman, että langettavaa tuomiota lopulta annettaisiin. Hänelle voidaan tästä huolimatta korvata rikosprosessin aikana puolustautumisesta aiheutuneet oikeudenkäyntikulut. Lisäksi korvauksia voidaan maksaa siitä, että henkilö on rikosprosessin aikana aiheettomasti joko menettänyt vapautensa tai vapautta on rajoitettu esimerkiksi matkustuskiellon muodossa. Tutkimuksessa havaitaan, että korvausten ulkopuolelle jää useita tilanteita, joissa oikeusturvan ei voida katsoa toteutuvan tarkoituksenmukaisesti, vaikka tilanteita onkin nykyisin tulkittu perus- ja ihmisoikeusmyönteisesti. Korvausjärjestelmää olisikin aiheellista kehittää siten, että oikeudenkäyntikulujen osalta korvauksia maksettaisiin puolustautumiskustannuksista silloinkin, kun kyse ei sananmukaisesti ole syyttäjän vaatimuksesta. Korvauksia olisi tarpeen maksaa lähtökohtaisesti myös muista kuin vapauteen kohdistuvista pakkokeinoista, jos näiden katsotaan aiheuttaneen vahinkoa niiden kohteelle. Lisäksi korvausten maksaminen itse aiheettoman rikosprosessin aiheuttamasta vahingosta voisi olla joissain tilanteissa aiheellista, jos erityinen syy vahingon korvaamiselle voidaan osoittaa.
-
(2022)Oikeudesta oikeudenkäyntiin kohtuullisessa ajassa on keskusteltu 2000-luvun alusta lähtien. Oikeus kohtuullisessa ajassa tapahtuvaan oikeudenkäyntiin on jokaiselle kuuluva perus- ja ihmisoikeus, jonka toteutuminen ei ole Suomessa ollut toivotunlaista. Suomalaisia oikeudenkäyntejä leimaa niiden pitkäkestoisuus ja pitkäkestoisuuden haitoista ja syistä on käyty kriittistä keskustelua. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) Suomelle antamien langettavien tuomioiden myötä yksilön oikeussuojakeinoksi Suomessa säädettiin niin sanottu hyvityslaki, jonka perusteella hyvitetään rahahyvityksellä viivästymisestä aiheutunutta aineetonta vahinkoa. Hyvityslakia säädettäessä esitettiin, että muiden kuin aineettomien vahinkojen kuten taloudellisten, aineellisten vahinkojen korvaaminen jäisi edelleen vahingonkorvauslain yleissääntelyn varaan. Tässä vahingonkorvausoikeudellisessa tutkielmassa selvitetään ensin, voiko vahingonkorvauslain nojalla saada korvausta viivästyneen oikeudenkäynnin aiheuttamista taloudellisista vahingoista. Keskeinen vahingonkorvausoikeudellinen sääntely koskee julkisyhteisön vastuuta, josta säädetään vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:ssä. Tältä osin selvitetään, millaista on viranomaisen tuottamuksen arviointi ja miten viranomaisen, erityisesti tuomioistuimen toimintaan liittyvät ominaispiirteet vaikuttavat tuottamuksen arviointiin. Toiseksi tutkielmassa selvitetään, voivatko viivästymisen aiheuttamat lisääntyneet oikeudenkäyntikulut olla taloudellista vahinkoa ja tulla näin ollen korvatuksi vahingonkorvauslain perusteella. Tämän kysymyksen osalta tarkastellaan viivästyksen ja oikeudenkäyntikulujen yhteyttä sekä vahingon käsitettä. Tutkielmassa havaittiin, ettei aiheesta tehty aiempi tutkimus on vähäistä. Varsinaisesti oikeudenkäyntikulujen korvaaminen vahinkona vaikuttaa tuntemattomalta aiheelta, josta ei ole myöskään kotimaista oikeuskirjallisuutta saatavilla. Tutkielmassa on käytetty lähteenä saatavilla olevaa aihetta jokseenkin sivuavaa vahingonkorvausoikeudellista kirjallisuutta sekä virallislähteitä ja esimerkiksi Suomen asianajajaliiton kannanottoja. Tutkielmassa havaittiin, että oikeudenkäyntikuluja ei ole pidetty vahinkona viivästystapauksissa. Näin ollen vastuu kuluista on jäänyt asian hävinneelle osapuolelle. Toisaalta tutkielmassa kuitenkin pohdittiin, olisiko oikeudenkäyntikulut luettavissa korvattavaksi vahingoksi. Esimerkkinä esitettiin EIT:n Tanskalle antamat ratkaisut, joissa oikeudenkäyntikulujen korvaaminen oli katsottu tehokkaaksi oikeussuojakeinoksi. Tutkielmassa myös todettiin, että hyvityslain myötä Suomeen saatiin EIT:n vaatimusten mukainen oikeussuojakeino, jonka mukaisia hyvitysratkaisuja on tehty paljon. Itse ongelmaan eli oikeudenkäyntien viivästymisiin hyvityslailla ei ollut vaikutusta. Sen sijaan hyvityslakiin on kohdistunut kriittisiä kannanottoja liittyen siihen, että sen myötä itse ongelma ja sen syyt jäävät vaille huomiota. Kaikkiaan viivästymisongelman ratkaisuna vaikuttaisi eri kannanottojen perusteella olevan ennakolliset toimet kuten toiminnan uudelleenjärjestelyt, mutta myös parempi resursointi.
Now showing items 1-4 of 4