Browsing by Subject "osakeyhtiö"

Kapitalismin ongelmakohdat saavat jatkuvasti enenevässä määrin osakseen kriittistä tarkastelua niin tiedeyhteisöltä, medialta kuin yrityssektoriltakin. Kritiikin ytimessä on ajatus siitä, että yritykset aiheuttavat voitontuottamiseen tähtäävällä toiminnallaan suuren osan yhteiskunnassa esiintyvistä sosiaalisista, ympäristöllisistä ja taloudellisista ongelmista, ja että tällaisten negatiivisten ulkoisvaikutusten tuloksena yritysten ja niiden omistajien katsotaan vaurastuvan yhteiskunnan kustannuksella. Osakkeenomistajien varallisuusarvon maksimointi kytkeytyy olennaisesti osakeyhtiöinstituution peruslähtökohtiin, ja näin ollen kapitalismin kritiikin voidaan katsoa kohdistuvan osaltaan niihin seikkoihin, joiden vuoksi osakeyhtiömuoto on poikkeuksellisen suosittu liiketoiminnan harjoittamisen väline yrityssektorin keskuudessa. Vastapuheenvuorona kritiikille Michael E. Porter ja Mark R. Kramer esittivät vuosina 2006 ja 2011 julkaistuissa artikkeleissaan teorian nimeltä creating shared value (”CSV”). CSV:llä tarkoitetaan menettelytapoja, jotka parantavat samanaikaisesti yhtiön kilpailukykyä sekä taloudellisia ja sosiaalisia olosuhteita niissä yhteisöissä, joissa yhtiö toimii. Yhtiöoikeuden näkökulmasta keskeisin ero yritysvastuun (corporate social responsibility, ”CSR”) ja CSV:n välillä on se, että siinä missä CSR nähdään voitonmaksimoinnista erillisenä ja sitä mahdollisesti rajoittavana tekijänä, CSV näkee toiminnan yhteiskunnallisten vaikutusten huomioimisen elintärkeänä tekijänä osakkeenomistajien voitonmaksimoinnin kannalta. Tutkielman tarkoituksena on analysoida, onko CSV yhteensovitettavissa Suomen nykyisen osakeyhtiösääntelyn kanssa. Tutkielmassa tulkitaan OYL 1:5:n sisältöä ja selvitetään, onko CSV voitontuottamistarkoituksen kriteerit täyttävää toimintaa, jonka voimassa oleva osakeyhtiösääntely mahdollistaa. Tavoitteena on selvittää, missä määrin OYL 1:5 sallii muiden sidosryhmien kuin osakkeenomistajien intressien huomioimisen yhtiön päätöksenteossa silloin, kun sidosryhmien huomioon ottamisen tarkoitus on pitkällä aikavälillä tuottaa voittoa osakkeenomistajille. Näissä kysymyksissä perehdytään oppiin valistuneesta arvonmaksimoinnista. Toiseksi tarkoituksena on analysoida, missä määrin voimassa oleva yhtiön hallinnoinnin viitekehys yhtäältä mahdollistaa ja toisaalta kannustaa yhtiön johtoa CSV-liiketoimintaan eli käytännössä yhtiön toiminnan yhteiskuntavaikutusten ja sidosryhmien etujen huomioon ottamiseen liiketoiminnallisessa päätöksenteossa. CSV tarkoittaa usein uudistuksia yhtiön organisaatiossa ja innovointia; tällaisia toimia rajoittavia rajapintoja ovat lähtökohtaisesti yhtiön toiminnan tarkoitus sekä yhtiön toimiala. Toisaalta yhtiön johdon välinpitämättömyys sidosryhmiä ja yhteiskuntaa kohtaan voi johtaa tappioihin yhtiölle. Tällaisessa tapauksessa päätöksenteon rajapintana on OYL 1:8:n johdon huolellisuusvelvollisuus sekä OYL 22:1:n mukainen johdon vahingonkorvausvastuu yhtiölle aiheutetusta vahingosta. Lähestymiskulmana on käytännöllinen lainoppi: tarkoituksena on testata yhtiöoikeuden piirissä muodostettuja systematisointeja ja teorioita CSV:n mukanaan tuomien liike-elämän ongelmatilanteiden kontekstissa. Tavoitteena on siten esittää OYL:n yleisiä periaatteita koskevia tulkintasuosituksia. Tulkinnassa noudatetaan oikeuslähdeoppia: lähtökohtana on lain sanamuodon tulkinta, jota tuetaan erityisesti lain esitöissä esitetyillä kannanotoilla. Oikeuskäytäntöön viitataan siltä osin, kuin sitä on käsiteltävistä kysymyksistä annettu. Tulkinnan apuna hyödynnetään sekä kotimaista että ulkomaista oikeuskirjallisuutta, minkä lisäksi erityisesti voitontuottamistarkoituksen analyysin yhteydessä tulkinta-aineistoon on otettu mukaan myös liiketaloustieteellistä aineistoa. Esitän tässä tutkielmassa muutaman keskeisen väitteen. Väitän, että vaikka yhtiön etu samastetaan usein osakkeenomistajien etuun, kyse on enemmänkin tosiasiallisesta kuin käsitteellisestä yhteydestä. Yhtiön residuaalikassavirran omistajina osakkeenomistajat lähtökohtaisesti hyötyvät aina yhtiön arvon kasvattamisesta, ja yhtiön etu johtaa siten lähtökohtaisesti osakkeenomistajien etuun. Osakkeenomistajien etu ei kuitenkaan ole sama asia kuin yhtiön etu, sillä esimerkiksi tilanteissa, joissa osakkeenomistajat pyrkivät toimimaan opportunistisesti suhteessa yhtiön velkojiin, osakkeenomistajien intressissä voi olla sellainen toiminta, joka tosiasiassa tuhoaa yhtiön arvoa. Pidän järkevänä tulkintana sitä, että yhtiön arvoa tuhoava toiminta ei voi missään tilanteessa olla yhtiön edun mukaista. Toiseksi väitän, että OYL 1:5:n tulkinnassa keskeinen oppi valistuneesta arvonmaksimoinnista on eräänlainen CSV-liiketoimintamallin oikeudellinen vastinpari. Esitän lisäksi, että valistunut arvonmaksimointi on paitsi mahdollinen ja mielekäs, myös pääsääntöisesti ainoa rationaalinen tapa tulkita OYL 1:5:n tosiasiallista sisältöä. Näin ollen CSV-liiketoiminnan periaatteet ja osakeyhtiön toiminnan tarkoitus nykymuodossaan eivät ole ristiriidassa keskenään. Kolmanneksi väitän, että OYL:n yhtiön johdon toimintaa määrittävä sääntely mahdollistaa CSV:n harjoittamisen lähes ongelmitta ja myös kannustaa siihen de jure, muttei välttämättä de facto. Näin ollen vastuu CSV-periaatteiden integroimisesta yhtiön liiketoimintaan siirtynee jossain määrin osakkeenomistajakollektiiville, mikä voidaan toisaalta nähdä myös ilmentymänä riskin ja kontrollin osakkeenomistajille yleisestikin allokoivasta osakeyhtiöinstituution taustaperiaatteesta.

Tutkielman tarkoituksena on tutkia osakeyhtiön johdon tiedonantovelvollisuutta johdon yritysostoissa, eli tilanteessa, jossa yrityskaupan ostajana on kohdeyhtiön johto. Kohdeyhtiön johdolla on MBO-kaupoissa erityinen kaksoisrooli. Johto toimii sekä ostajan puolella, että myyjän ja kohdeyhtiön edustajana. Osakeyhtiön johto on useimmiten se taho, jolla on eniten tietoa kaupan kohteena olevasta yhtiöstä ja kauppaan olennaisesti vaikuttavista seikoista. Siten tutkimuskysymykseksi muodostuukin, millainen tiedonantovelvollisuus johdolla on MBO-kaupoissa? Johdon tiedonantovelvollisuutta voidaan lähestyä useista eri näkökulmista. Ensinnäkin osapuolten keskenään tekemä sopimus voi luoda oikeuksia ja velvollisuuksia myyjälle ja ostajalle. Tietojen luovuttamisesta voidaan sopia nimenomaisesti sopimuksessa. Lisäksi Suomessa on vakiintunut tiettyjä sopimusoikeudellisia periaatteita, joista tutkielman kannalta tärkein on lojaliteettiperiaate. Tiedonantovelvollisuuden on perinteisesti katsottu olevan osa lojaliteettivelvollisuutta. Tämän periaatteen nojalla osapuolen tulee ottaa huomioon myös vastapuolen etu sopimusta solmittaessa. Olennaista tutkimuskysymyksen kannalta on kauppalain virhesäännökset ja myyjän tiedonantovelvollisuus suhteessa ostajan selonottovelvollisuuteen. Tiedonantovelvollisuus yrityskaupoissa on perinteisesti tulkittu myyjän velvollisuutena luovuttaa tietoja ostajalle. Tutkielmassa tehtyjen havaintojen perusteella voidaan kuitenkin todeta, että johdolla on lojaliteettivelvollisuuteen perustuva tiedonantovelvollisuus myös toista osapuolta, eli myyjää kohtaan. Lisäksi johdon tiedonantovelvollisuuteen vaikuttaa osakeyhtiöoikeudellinen sääntely. Johdolle on asetettu osakeyhtiölaissa huolellisuus- ja lojaliteettivelvollisuus. Johdon tulee huolellisesti toimien pyrkiä edistämään yhtiön etua. Yhtiön etuun voidaan osittain rinnastaa myös osakkeenomistajien etu, sillä osakeyhtiölain mukaan yhtiön toiminnan tarkoituksena on voiton tuottaminen, ellei yhtiöjärjestyksessä ole toisin määrätty. Yrityskauppatilanteessa yhtiön toiminnan tarkoitus ja osakkeenomistajien etu kulminoituu mahdollisimman korkean kauppahinnan määrittämiseen. Toisaalta johdon ollessa itse ostajan roolissa, on johdolla houkutus saada yhtiö näyttämään mahdollisimman vähäarvoiselta, jotta kauppahinta saadaan neuvoteltua mahdollisimman edulliseksi.

Tutkielmassa käsitellään osakeyhtiön varojen käyttöä ohjaavia universaaleja ja yleisiä osakeyhtiöoikeudellisia periaatteita tilanteessa, jossa yhtiö on velkavivutetun yritysoston kohteena. Osakeyhtiölain systematiikan mukaan yhtiön varojen käytön on oltava yhtiön edun mukaista ja toi-melle on oltava hyväksyttävä liiketaloudellinen peruste. Tällä hetkellä Suomen osakeyhtiölain 13 luvun 10 pykälässä säädetään yhtiön omien osakkeiden hankinnan rahoituskiellosta. Kiellon mukaan Yhtiö ei saa antaa rahalainaa, varoja tai vakuutta käy-tettäväksi siihen tarkoitukseen, että ulkopuolinen voi hankkia yhtiön tai sen emoyhtiön osakkeita. Kielto on ehdoton ja sen rikkominen on tulkittava yhtiön johdon kelpoisuuden ylitykseksi osakeyhtiö-lain 6 luvun 28 pykälän tarkoittamalla tavalla. Oikeustoimi ei tällöin sido yhtiötä. Yhtiöltä osakeyhtiö-lain säännösten vastaisesti saadut varat tai vakuus on palautettava. Jos toimesta on syntynyt vahin-koa esimerkiksi yhtiön velkojille, toimesta päättäneet voivat olla henkilökohtaisessa vahingonkor-vausvastuussa aiheutuneesta vahingosta tietyin edellytyksin. Kiellon olemassaolo perustuu Euroopan unionin kodifioidun yhtiöoikeusdirektiivin 64 artiklaan, joka sallii kiellon rajaamisen vain julkisia osakeyhtiöitä koskevaksi. Kieltoa on lisäksi laimennettu vuonna 2008 tehdyllä muutoksella, joka sallii rahoitusavun antamisen tiettyjen edellytysten täyttyessä tilan-teessa, jossa kiellon suojatarkoitusta ei loukata. Suomen osalta rajausta ei ole implementoitu ja kielto koskee kaikessa ehdottomuudessaan sekä yksityisiä että julkisia osakeyhtiöitä. Koska yleiset varojen käyttöä ohjaavat periaatteet on todettu toimiviksi muun muassa lähipiirilainojen sallittavuutta arvioitaessa, on vaikea löytää järkeviä perusteluita nimenomaisen ja ehdottoman ra-hoituskiellon olemassaololle. Kiellon voidaan perustellusti väittää rajoittavan yhtiön toimintaa tarpeet-tomasti tilanteessa, jossa säännöksen suojatarkoitusta ei loukata.

Yrityssaneeraus ja sitä sääntelevä laki, laki yrityksen saneerauksesta, on ollut voimassa liki 30 vuotta. Sen juuret ovat tiiviisti yhteydessä 1990-luvun alun lamaan, ja sen aikaisen vaikean taloudellisen tilanteen herättämästä vaatimuksesta yrityssaneeraus säädettiin konkurssin vaihtoehdoksi, eräänlaiseksi lakisääteiseksi järjestelyksi taloudellisissa vaikeuksissa oleville mutta kuitenkin jatkamiskelpoisille yrityksille tervehdyttää liiketoimintansa ja vakauttaa pääomarakenteensa. Kun konkurssi sen perinteisessä muodossa johtaa usein yrityksen omaisuuden likvidointiin, työpaikkojen ja liiketoimintaan sidotun arvon menettämiseen, pyritään lakisääteisellä saneerauksella sitä vastoin mahdollistamaan yrityksen toiminnan jatkaminen. Kirjallisuudessa ja kansainvälisissä vertailuissa saneerausmenettelyämme ja -lakiamme on pidetty varsin onnistuneena ja siitä onkin tullut pysyvä osa kotimaista maksukyvyttömyysoikeutta ja -järjestelmää. Tästä huolimatta viimeaikaisessa maksukyvyttömyysoikeutta koskevassa diskurssissa yrityssaneerauksen toimivuus on asetettu osittain kyseenalaiseksi. Sääntelypaine on kohdistunut erityisesti yrityssaneerauslain mukaisiin saneerauskeinoihin. Niitä on pidetty liian suppeina varsinkin nykyisten rahoitusmarkkinoiden asettamassa liiketoimintaympäristössä. Keskeinen peruste esitetyille muutosehdotuksille on ollut, että yrityssaneerauslaki sisältää perusteettoman poikkeuksen eri rahoituslajien välisessä kohtelussa. Ongelmaksi on muodostunut se, että yrityssaneerauslaki ei ole ota huomioon eksplisiittisesti yrityksen omistajiin esimerkiksi osakkeenomistajiin kohdistuvan riskin realisoitumista, jolloin riski yritystoiminnan menestymisestä pelätään siirtyvän liiaksi omistajataholta velkojien harteille. Viime vuosien aikana esitetyn yrityssaneeraukseen kohdistetun kritiikin johdattelemana tämä tutkielma keskittyy tarkastelemaan erityisesti osakkeenomistajien ja velkojien välistä suhdetta yhtiön maksukyvyn heikentyessä erityisesti lakisääteisen yrityssaneerauksen mukaisessa kokonaisjärjestelyssä. Tutkielman tavoitteena on vallitsevan yhtiö- ja insolvenssioikeudellisen teorian valossa systematisoida ja eritellä yhtäältä osakkeenomistajien kontrollivallan justifikaation ajallista ulottuvuutta ja toisaalta velkojien kontrollivallan määräytymisperusteita ja laajuutta maksulykyttömyystilanteissa ja erityisesti yrityksen saneerauksessa. Tutkimuksessa keskitytään siten seuraamaan yrityksen elinkaarta sen maksukyvyn eri vaiheissa ja tarkastellaan maksukyvyttömyyden esiintuomia oikeudellisia ongelmakohtia ja erityiskysymyksiä sekä osakkeenomistajien ja velkojien välisissä että velkojien keskinäisissä relaatioissa. Tutkielma pyrkii myös osaltaan täyttämään kotimaisessa oikeuskirjallisuudessa ja -tutkimuksessa olevaa aukkoa yhtiö- ja maksukyvyttömyyslainsäädännön välillä sekä muodostamaan koherentin ja johdonmukaisen kokonaisuuden oikeudenalojen välille.

Osakeyhtiölain perusperiaatteisiin kuuluu osakkeen vapaa luovutettavuus. Kyseinen periaate takaa osak-keenomistajalle oikeuden luovuttaa vapaasti omistamansa osakkeen sekä vastaavasti kaikille oikeuden hankkia osake vapaasti. Luovutettavuuden periaatteen osalta on kuitenkin välttämätöntä sallia tietyt poik-keukset osakeyhtiömuotoisen yritystoiminnan tarkoituksenmukaisen organisoinnin turvaamiseksi. Osakeyhtiölain 3:6 mukaisen tyyppipakkoperiaatteen mukaan sallittuja vaihdannanrajoituksia ovat lunastus- ja suostumuslauseke. Myös ns. myrkkypillerin on toisinaan katsottu lukeutuvan sallittujen vaihdannanrajoitusten joukkoon. Tutkielmassa on tarkoituksena tarkastella myötämyyntioikeuden ja -velvollisuuden sitovuutta osakassopimuksessa verrattuna yhtiöoikeudelliseen sitovuuteen. Tavoitteena on vastata siihen, miten osakassopimuksessa sovitut myötämyyntilausekkeet toimivat osakekaupassa ja mitä vaikutuksia lausekkeiden yhtiöoikeudellisella sitovuudella voisi olla osakekaupan kannalta. Tutkielman lähtökohtana on, että yhtiöjärjestyksessä ei ole mahdollista määrätä sitovasti myötämyyntilausekkeista. Tarkoituksena on selvittää onnistuvatko lunastuslauseke, suostumuslauseke tai myrkkypilleri turvaamaan myötämyyntilausekkeiden mukaiset tavoitteet osakekaupassa. Yllä mainitun tarkastelun pohjalta etsitään vastausta siihen, onko osakekaupan toteutumisen kannalta riittävää ja perusteltua, että osakkeiden vapaata luovutettavuutta on mahdollista rajoittaa ainoastaan osakeyhtiölain sallimilla vaihdannanrajoituslausekkeilla vai tulisiko vaihdantaa voida rajoittaa myös myötämyyntioikeuden tai -velvollisuuden keinoin. Vastauksia etsitään tutkielmassa vertailemalla edellä mainittujen vaihdannanrajoituslausekkeiden mukaisia tavoitteita ja vaikutuksia osakekaupassa. Lisäksi etsittäessä vastauk-sia tutkimuskysymyksiin ohjenuorana toimivat osakeyhtiölain yleiset periaatteet, kuten enemmistöperiaate, osakkeen luovutettavuus, yhdenvertaisuus ja tahdonvaltaisuus. Tutkielmassa päädytään siihen, että myötämyyntioikeuden lisääminen yhtiöjärjestykseen on perusteltavissa vähemmistösuojasääntelyä vasten. Osakeyhtiölain sallimat vaihdannanrajoitukset tai myrkkypilleri eivät onnistu edistämään keskeisiä myötämyyntioikeuden mukaisia tavoitteita, kuten parantamaan vähemmistöosakkeenomistajien ja pääomasijoittajien likviditeettiä. Myötämyyntivelvollisuuden lisääminen yhtiöjärjestykseen ei olisi osakekaupan toteutumisen näkökulmasta perusteltua, sillä osakassopimukseen ja yhtiöjärjestykseen sisältyvä myötämyyntivelvollisuus toimii lähtökohtaisesti yhtä tehokkaasti mahdollistaen pääomasijoittajalle yhtäläiset exit-mahdollisuudet. Tätä tukee myös se, että lunastuslauseke ja myrkkypilleri onnistuvat osin saavuttamaan myötämyyntivelvollisuuden mukaiset tavoitteet samalla ollen linjassa osakeyhtiölain yleisten periaatteiden, kuten vähemmistönsuojan kanssa.

Erityinen tarkastus on osakeyhtiölain (OYL, 624/2006) 7 luvun 7 §:ssä säädetty vähemmistöosakkeenomistajien oikeussuojakeino, jonka avulla vähemmistöosakkeenomistajat voivat hankkia tietoa yhtiön asioista ja sellaisista vähemmistöosakkeenomistajien oikeusasemaan vaikuttavista seikoista, jotka eivät ole tulleet ilmi tilinpäätösinformaatiosta, yhtiökokouksessa annetuista vastauksista tai muulla tavoin. Erityisen tarkastuksen avulla pyritään tyypillisesti hankkimaan tietoja mahdollisen vahingonkorvauskanteen nostamista varten. Erityinen tarkastus kohdistuu yhtiön hallintoon ja/tai kirjanpitoon. Päätöksen erityisen tarkastuksen suorittamisesta tekee aluehallintovirasto vähemmistöosakkeenomistajan hakemuksen pohjalta. Aluehallintoviraston on suostuttava erityistä tarkastusta koskevan hakemuksen hyväksymiseen, mikäli tarkastuksen toimittamisen muodolliset edellytykset täyttyvät ja tarkastuksen toimittamiseen katsotaan olevan painavia syitä. Tutkielma pyrkii ensinnäkin erityisen tarkastuksen kohteen sekä erityisen tarkastuksen määräämisen aineellisten ja muodollisten edellytysten täsmentämiseen. Tutkielman toisena tavoitteena on tämän täsmentämisen pohjalta arvioida, kuinka onnistuneesti erityistä tarkastusta koskeva sääntely edistää erityiselle tarkastukselle ja laajemmin koko osakeyhtiölain vähemmistönsuojajärjestelmälle asetettuja oikeuspoliittisia tavoitteita. Tutkimuksen perusteella emoyhtiössä toimitettava erityinen tarkastus voi kohdistua ainoastaan rajoitetussa laajuudessa yhtiön tytäryhtiöihin. Tytäryhtiössä suoritettava erityinen tarkastus ei voi kuitenkaan kohdistua edes rajoitetussa laajuudessa sen sisar- tai emoyhtiöihin. Erityisen tarkastuksen rajallinen ulottuminen muihin konserniyhtiöihin on ongelmallista vähemmistöosakkeenomistajien oikeussuojan kannalta, sillä epäiltyjen väärinkäytösten selvittäminen saattaa toisinaan edellyttää erityisen tarkastuksen ulottamista myös muihin konserniyhtiöihin. Erityistä tarkastusta koskevan sääntelyn ongelmat liittyvät rajoitetun konserniulottuvuuden lisäksi siihen, että painavien syiden osakriteerejä sovelletaan viranomaiskäytännössä epäjohdonmukaisesti. Tämän lisäksi erityisen tarkastuksen määrääminen edellyttää vähemmistöosakkeenomistajien oikeussuojan kannalta varsin vahvaa näyttöä epäillyistä väärinkäytöksistä. Tutkielman loppuosassa esitetään ratkaisuvaihtoehtoja nykysääntelyn ongelmiin.

Tarkastelen tutkielmassani sitä, millainen menettely liiketoimintapäätöksiä tehtäessä synnyttää voimassa olevan oikeuden mukaan osakeyhtiön toimivalle johdolle yhtiöoikeudellisen vahingonkorvausvastuun. Mielenkiinto ei kohdistu toimivan johdon vahingonkorvausvastuuseen sinänsä, vaan pelkästään sen tuottamusedellytykseen. Tavoitteenani on selvittää, mikä on tuottamusta ja kuinka tuottamusta arvioidaan liiketoimintapäätösten yhteydessä. Tarkastelen erityisesti johdon huolellisuus- ja lojaliteettivelvollisuuksia, tuottamusarvioinnin objektiivisia ja subjektiivisia tekijöitä sekä normien ja riskien merkitystä liiketoimintapäätöksiin liittyvässä tuottamusarvioinnissa. Osakeyhtiön toimivan johdon huolellisuusvaatimus saa sisältönsä johdon fidusiaarisista velvollisuuksista. Yhtiöön kohdistuvaa lojaaliutta voidaan pitää huolellisuuden perusedellytyksenä. Yhtiölle vieraat intressit eivät saa vaikuttaa johdon päätöksentekoon. Lojaaliuden lisäksi johdon on toimittava huolellisesti liiketoimintapäätöksiä tehdessään. Tuottamuksen kannalta ratkaisevaa on, onko päätös tehty huolellisen selvityksen ja harkinnan perusteella, joten johdolta vaadittua huolellisuutta voidaan kuvata menettelylliseksi. Päätöksen osoittautuminen kannattamattomaksi ei ole itsessään osoitus tuottamuksesta. Päätöksen sisällön osalta riittää, että johto on voinut päätöksentekohetkellä perustellusti pitää päätöstä yhtiön edun mukaisena. Toimivan johdon tuottamusta arvioidaan sekä objektiivisen että subjektiivisen huolellisuuden mittapuun mukaan. Objektiivisen mittapuun lisäksi johtajalta vaaditaan sellaista huolellisuutta, jonka johtajan erityinen osaaminen mahdollistaa. Joissakin tilanteissa tuottamus voi konkreettisesti ilmetä johtoa velvoittavan normin vastaisena menettelynä. Jos johdolta yksittäistapauksessa vaadittavaa huolellisuutta ei voida täsmentää nimenomaisen käyttäytymisohjeita sisältävän normin avulla, johdon tuottamusta on arvioitava riskiperusteisesti. Koska taloudelliseen toimintaan liittyy aina tappion vaara ja koska johto joutuu välttämättä toimimaan epävarmoissa olosuhteissa, suuriakin taloudellisia riskejä voidaan pitää hyväksyttävinä. Riskien on kuitenkin oltava yhtiön edun mukaisia, mikä tarkoittaa, että riskitaso on määritettävä yhtiön voitontuottamistarkoitusta vastaavaksi.

Tutkielma käsittelee osakeyhtiölain osakkeenomistajaa koskevaa suostumussääntelyä. Tutkielmassa analysoidaan osakeyhtiölain sääntelyä, jossa edellytetään osakkeenomistajalta suostumusta, ja sitä, onko tämän pohjalta vedettävissä jotain johtopäätöstä osakeyhtiölain suostumussääntelyn luonteesta ja tarkoituksesta. Lisäksi tutkielmassa analysoidaan, miten yhtiöoikeudellisessa kontekstissa voidaan tehokkaasti antaa yhtiöoikeudellisesti pätevä suostumus hyödyntäen erityisesti korkeimman oikeuden ratkaisua KKO 2020:34. Tutkielmassa analysoitiin erityisen tarkasti osakeyhtiölain 15 luvun 6 §:n 2 momentin tarkoittaman suunnatun lunastamisen edellyttämän suostumuksen luonnetta, mutta myös muita suostumusta edellyttäviä osakeyhtiölain säännöksiä on tutkielmassa analysoitu. Tutkielman perusteella suostumusta edellytetään osakeyhtiölain kontekstissa, kun yhtiökokouksen päätös olisi muutoin vastoin jotakin osakeyhtiölain 1 luvun periaatetta, ennen kaikkea osakeyhtiölain 1:7:ää ja 1:5:ää. Suostumuksen edellyttäminen ymmärretään tutkielmassa poikkeukseksi osakeyhtiölaissa lähtökohtana olevaan enemmistöperiaatteeseen. Suostumusta voidaan edellyttää kaikilta osakkeenomistajilta tai vain tietyiltä osakkeenomistajilta. Se keneltä suostumusta kulloinkin edellytetään, riippuu ennen kaikkea siitä, keiden osakkeiden tuottamiin oikeuksiin ja velvollisuuksiin päätös on omiaan vaikuttamaan lähtökohtaisesti negatiivisella tavalla. Tutkielmassa katsottiin, että yhtiöoikeudellinen suostumus on annettavissa ennen yhtiökokousta, yhtiökokouksessa ja lähtökohtaisesti myös yhtiökokouksen jälkeen. Tämän lisäksi suostumus määritettiin tutkielmassa vapaamuotoiseksi. Tutkielmassa määritettiin myös suostumuksen sisällöllisiä vaatimuksia, joista tärkeimmiksi katsottiin suostumuksen yksilöitävyys ja suostumuksen sisällöllinen vastaavuus yhtiökokouksen konkreettisen päätöksen kanssa. Lisäksi tutkielmassa katsottiin, että osakkeenomistajan suostumus on peruutettavissa yhtiöoikeudellisesti merkityksellisellä tavalla aina sen päätöksen syntymiseen saakka, jota varten suostumus on annettu.

Jo usean vuosikymmenen ajan Euroopan unionin yhtiöoikeudessa on tullut esille yhtiöiden kotipaikan siirtoja koskevia oikeudellisia epäselvyyksiä. Ne ovat syntyneet Euroopan unionin jäsenvaltioiden kansallisen sääntelyn eroavaisuuksista. Yhdenmukaistetun sääntelyn puutteen katsottiin vaikeuttaneen yhtiöiden rajat ylittäviä kotipaikan siirtoja, ja samalla se synnytti epävarmuuden yhtiön toiminnan jatkumisesta. Muutosdirektiivillä (EU 2019/2121) pyrittiin poistamaan epäselvyyksiä ja erityisesti helpottamaan yhtiöiden sijoittautumisvapautta. Suomessa direktiivin edellyttämät muutokset totutettiin pääosin lisäämällä osakeyhtiölakiin (624/2006) uusi 17 a luku, joka tuli voimaan 31.1.2023. Tutkielmassa käsitellään osakeyhtiölaissa tarkoitetun suomalaisen osakeyhtiön suoraa rajat ylittävää kotipaikan siirtoa toiseen Euroopan unionin jäsenvaltioon. Suora kotipaikan siirto tarkoittaa yhtiömuodon muutosta, jossa yhtiö muutetaan toisen Euroopan unionin jäsenvaltion lainsäädännön mukaiseksi oikeushenkilöksi ja samalla vähintään sen sääntömääräinen kotipaikka siirretään kyseiseen valtioon. Tarkastelun kohteena ovat etenkin siirron edellytykset ja prosessi. Lisäksi tuodaan esille siirron toteuttamisen haasteita, jotka voivat syntyä kohdevaltion lainsäädännön johdosta. Tutkielmassa arvioidaan myös muutosdirektiivin tehokkuutta. Tutkielman aihe on ajankohtainen, koska sääntely on uutta. Tutkielman pääasiallisena metodina on lainoppi. Lähdeaineistona on oikeuslähdeopin mukaisesti lainvalmisteluaineisto, oikeuskäytäntö ja oikeuskirjallisuus. Oikeuskäytäntönä hyödynnetään lähinnä Euroopan unionin tuomioistuimen käytäntöä. Tutkielmassa päädytään siihen, että muutosdirektiivin tarkoitukset eivät välttämättä toteudu tehokkaasti, koska yhtiölainsäädäntöä ei ole riittävällä tavalla yhdenmukaistettu Euroopan unionissa. Lisäksi herätetään kysymys suoran kotipaikan siirron tarkoituksenmukaisuudesta ja käyttöalasta.

Kapitalismia vastaan kohdistunut kritiikki on viime vuosina kohdistunut myös enenevissä määrin osakeyhtiöiden tarkoitukseen tuottaa voittoa osakkeenomistajille. Voitontuottamistarkoituksen ja osakkeenomistajakeskeisyyden on nähty johtavan lyhytnäköisyyteen ja yhteiskuntavastuun laiminlyöntiin. Kasvanut vihreä osakkeenomistaja-aktivismi on pyrkinyt siten vaikuttamaan osakeyhtiöiden toiminaan yhtiökokouksissa yhteiskuntavastuun korostamiseksi. Ilmiö on rantautunut myös Suomeen ja esimerkiksi Fortumin yhtiökokouksessa WWF Suomi ehdotti yhteiskuntavastuullisen tavoitteen ottamista osaksi yhtiön tarkoitusta. Lisäksi Finnairin toimialaa on muutettu yhtiön hallituksen aloitteesta, jonka pyrkimyksenä oli sallia yhteiskuntavastuun huomioiminen paremmin, erityisesti ympäristöystävällisyyden osalta, yhtiön toiminnassa. Tämän tutkielman tarkoituksena on tarkastella osakeyhtiölain olettamasäännöksistä erityisesti OYL 1:5 §:n mukaista yhtiön tarkoitusta tuottaa voittoa osakkeenomistajille ja OYL 1:8 §:n mukaista yhtiön johdon velvollisuutta edistää huolellisesti toimien yhtiön etua. Tutkielmassa pyritään vastaamaan ensinnäkin kysymykseen, johtavatko kyseiset säännöt todellisuudessa lyhytnäköisyyteen ja/tai yhteiskuntavastuun laiminlyöntiin. Lisäksi tarkastellaan johdon velvollisuuksia edistää yhtiön etua ja erityisesti, miten johdon tulisi päätöksentekoprosessissaan huomioida yhtiön eri sidosryhmien edut ja yhteiskuntavastuu. Tutkielmassa tarkastellaan lisäksi, miten osakeyhtiön tarkoituksen tai toimialan muuttaminen yleishyödylliseen suuntaan, muuttaisi yhtiön edun määritelmää ja siten johdon velvollisuuksia sitä edistää. Parantavatko kyseiset toimet johdon mahdollisuuksia huomioida yhteiskuntavastuu päätöksenteossaan? Lisäksi tarkastellaan yhtiön tarkoituksen uudelleen määrittelemisestä mahdollisesti syntyviä ongelmia ja miten yhtiöt voisivat nämä ongelmat ratkaista. Miten yhteiskuntavastuu kannattaisi ottaa osaksi yhtiöjärjestystä ja tarvitaanko lisäksi muitakin toimia yhteiskuntavastuun toteuttamisen mahdollistamiseksi? Finnairin ja Fortumin yhtiökokouksissa ehdotettuja muutoksia käytetään tutkielmassa ja tarkastellaan edellä mainittuja kysymyksiä tarkasteltaessa. Tutkielmassa päädytään siihen, että osakkeenomistajakeskeisyys sallii ja kannustaa yhtiön johtoa huomioimaan yhteiskuntavastuun siinä määrin kuin se on taloudellisesti pitkällä aikavälillä yhtiölle kannattavaa. Yhtiön toimiala ei vaikuta siihen, miten yhtiö voi yhteiskuntavastuun toiminnassaan, mutta osakeyhtiön tarkoituksen muuttaminen mahdollistaa laajemman yhteiskuntavastuun huomioimisen, sillä yhtiön päätöksenteon ei tarvitse perustua ainoastaan taloudellisiin vaikutuksiin. Yhtiön johdon tehokkaan päätöksenteon ja opportunismin estämiseksi yleishyödyllisen tarkoituksen ottaminen tulisi yhteiskuntavastuu ottaa osaksi yhtiöjärjestystä toimintaa rajaavana tai varojenjakomääräyksenä. Avoimempi yleishyödyllinen tavoite vaatii myös yhtiön sidosryhmien keskinäisen arvojärjestyksen määrittelemistä.