Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Subject "palvelujen tarjoamisen vapaus"

Sort by: Order: Results:

  • Lähetetyn työntekijän palkka Euroopan unionin oikeudessa 
    Mäkimattila, Ilmari (2020)
    Lähetettyjen työntekijöiden direktiivissä 96/71/EY säädetään, että lähetetylle työntekijälle tulee taata tietyt direktiivin 3(1) artiklassa määritellyt isäntävaltion (eli valtion, johon työntekijä on lähetetty) ydintyöehdot edullisemmuussäännön mukaisesti. Yksi näistä ydintyöehdoista on lähetetylle työntekijälle maksettava palkka. Alkuperäisen lähetettyjen työntekijöiden direktiivin mukaan lähetetylle työntekijälle tuli maksaa isäntävaltion sääntöjen mukaista vähimmäispalkkaa. Lähetettyjen työntekijöiden direktiiviä on sittemmin muutettu muutosdirektiivillä 2018/957/EU, jossa vähimmäispalkan käsite on korvattu korvauksen käsitteellä. Alkuperäisen lähetettyjen työntekijöiden direktiivin 3(1) artiklan toisessa alakohdassa todettiin, että vähimmäispalkkojen käsite määritellään isäntävaltiossa. Myös korvauksen käsite määritellään muutetun direktiivin 3(1) artiklan kolmannen alakohdan mukaan isäntävaltiossa, mutta säännöksessä tarkennetaan korvauksella tarkoitettavan kaikkia pakollisia korvauksen muodostavia tekijöitä isäntävaltion lainsäädännössä ja niissä isäntävaltion työehtosopimuksissa, joita lähetettyyn työntekijään on sovellettava. Työntekijöiden lähettämisestä on lähetettyjen työntekijöiden direktiivin 1(1) artiklan mukaan kyse, kun EU-jäsenvaltioon sijoittautunut yritys tarjotessaan valtioiden välillä palveluja lähettää työntekijöitä työskentelemään toisessa jäsenvaltiossa. Velvollisuus noudattaa isäntävaltion palkkaa koskevia sääntöjä voi tehdä palvelujen tarjoamisesta vähemmän houkuttelevaa työntekijöitä lähettävälle yritykselle. Siten kyse voi olla palvelujen tarjoamisen vapauden rajoituksesta. Palvelujen tarjoamisen vapaus on yksi EU:n taloudellisista perusvapauksista, jonka rajoitukset kielletään Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 56 artiklassa. Yksi lähetettyjen työntekijöiden direktiivin tavoitteista eli työntekijöiden suojelu on myös Euroopan unionin tuomioistuimen (EUT) (ja sen edeltäjien) oikeuskäytännössä määritellyistä yleistä etua koskevista pakottavista syistä, joilla palvelujen tarjoamisen vapauden rajoitukset voi oikeuttaa. Tutkielmassa tarkastellaan, miten lähetettyjen työntekijöiden direktiivi ja palvelujen tarjoamisen vapaus rajoittavat lähetyn työntekijän palkan määrittelyä isäntävaltiossa. Tutkielmassa eritellään lähetettyjen työntekijöiden palkkaa koskevaa oikeuskäytäntöä. Tuomioistuin oli ratkaisuissaan jo ennen lähetettyjen työntekijöiden direktiiviä määritellyt isäntävaltiolla olevan ulottamisoikeuden eli oikeuden ulottaa vähimmäispalkkaa koskevat sääntönsä lähetettyyn työntekijään. Alkuperäisen direktiivin sisältämän vähimmäispalkan käsitteen sisältöä tarkasteltiin erityisesti kolmessa oikeustapauksessa, C-341/02 komissio v. Saksa, C-522/12 Isbir ja C-396/13 Sähköalojen ammattiliitto. Näistä kahdessa ensimmäisessä oli kyse niistä lähetetylle työntekijälle maksetuista eristä, jotka isäntävaltion tuli huomioida arvioidessaan oliko vähimmäispalkkaa koskevia sääntöjä noudatettu. Sähköalojen ammattiliitto -ratkaisussa oli pääosin kyse siitä, mikä sisältö vähimmäispalkan käsitteelle voitiin isäntävaltiossa antaa. Vähimmäispalkan käsitteen muuttamisen korvauksen käsitteeksi voi nähdä Sähköalojen ammattiliitto -ratkaisun saattamisesta osaksi direktiivin tekstiä. Vaikka tuomioistuin on ratkaisuissaan todennut, että isäntävaltion lähetetyn työntekijän palkkaa koskevien sääntöjen tulee olla palvelujen tarjoamisen vapauden mukaisia, ei tuomioistuin ole ratkaisuissaan arvioinut tätä erikseen. Palvelujen tarjoamisen vapauden voi siten nähdä varoventtiiliksi, joka ei normaalisti estä lähetetyn työntekijän palkan määrittelyä isäntävaltiossa direktiivin mukaisesti.
  • Rahapelit ja kansallinen tilanneherkkyys Euroopan unionin sisämarkkinoilla 
    Viiri, Elisa (2021)
    Rahapelialalla on selvästi nähtävissä jännite toisaalta kansallisen tilanneherkkyyden ja toisaalta Euroopan unionin perusvapauksien edistämisen välillä. Alalla esiintyy jäsenvaltioiden välillä moraalisesti, kulttuurisesti ja uskonnollisesti toisistaan eroavia näkökantoja. Tästä syystä ala on jätetty harmonisoimatta, eikä alaan sovelleta vastavuoroisen tunnustamisen periaatetta. Alan sääntely on siten jätetty osaksi jäsenvaltioiden toimivaltaa toissijaisuusperiaatteen nojalla. Jäsenvaltiot pyrkivät suojelemaan kansalaisiaan ja yhteiskuntaansa rahapelien aiheuttamilta haitoilta rajoittamalla alueellaan harjoitettavaa rahapelitoimintaa. Täysin vapaita käsiä alan herkkyydestä huolimatta jäsenvaltioilla ei ole, vaan rahapelitoimintaan taloudellisena toimintana soveltuvat kuitenkin EU:n perusvapaudet. Lähestulkoon kaikki jäsenvaltiot soveltavat lisenssi- tai yksinoikeusjärjestelmää, jotka molemmat muodostavat rajoituksen sekä palvelujen vapaalle liikkuvuudelle että sijoittautumisvapaudelle. Harmonisoimattomuuden vuoksi EUT on ajautunut tilanteeseen, jossa sen on pitänyt antaa alaan liittyen useita kannanottoja perusvapauksien ja niiden rajoitusten oikeuttamisen tulkintaa varten. Kansallista harkintavaltaa on korostettu EUT:n ratkaisuissa ensimmäisestä alaa koskevasta ratkaisusta Schindler lähtien. Ajan myötä EUT:n kannanotot ja tulkintaohjeet ovat muuttuneet kriittisemmiksi, jotta jäsenvaltioiden protektionistiset intressit eivät vie liikaa alaa perusvapauksien turvaamiselta. Tutkielmassa jäsennetään EUT:n oikeuskäytäntöä rajoitusten oikeuttamisesta kokonaisuudeksi, jossa käsitellään tätä kehitystä kriittisyyden ja kansallisen harkintavallan kaventumisen suuntaan sekä yleisellä tasolla että suhteessa erilaisiin sääntelyjärjestelmiin. Nykypäivänä muita rahapelejä enemmän riskejä aiheuttavien online-pelien tarjoaminen kuluttajille kiertämällä jäsenvaltioiden asettamia rajoituksia on yksinkertaista ja muodostunut ongelmaksi. Rahapelimarkkinaa on oikeastaan mahdotonta pitää enää jäsenvaltion sisäisenä, vaikka siihen pyrittäisiin esimerkiksi yksinoikeusjärjestelmän avulla. Kansallisten rajoitusten toimivuus jäsenvaltioiden asettamien tavoitteiden saavuttamisessa voidaankin kyseenalaistaa. Kansallisten rajoitusten kiertämisen helppoudesta johtuen yksi EU:n jäsenvaltioista, Suomi, on käynnistänyt lainsäädäntöhankkeen, jonka avulla kiertämisestä johtuvien laittomien rahapelien saatavuutta yritetään torjua. Suomi suunnittelee asettavansa tietyin edellytyksin maksuliikenteen estoja mannersuomalaisten pelaajien ja yksinoikeuden ulkopuolisten rahapelejä tarjoavien toimijoiden välille. Tutkielmassa arvioidaan mahdollisen tulevan lainsäädännön yhdenmukaisuutta EU:n perusvapauksien ja tutkielmassa esitellyn EUT:n oikeuskäytännön kanssa ja kyseenalaistetaan maksuliikenteen estojen asettamisen todellinen syy ja toimivuus käytännössä. Jos lainsäädäntöhanke toteutuu, tullaan lopputulokseen, ettei EU-oikeuteen voida yksinoikeuden kattavan alueen ulkopuolella sijaitsevan Ahvenanmaan ja siellä toimivan rahapeliyhtiö Paf:n osalta vedota.

Yhteystiedot

HELSINGIN YLIOPISTO