Browsing by Subject "prekontraktuaalinen sääntelyväline"

Sopimusneuvotteluissa kumpikin osapuoli pyrkii tekemään itselleen taloudellisesti mahdollisimman edullisen sopimuksen, mikä voi aiheuttaa heille vastuuriskejä. Osapuolet pyrkivät toteuttamaan omat etunsa mahdollisimman täysimääräisesti ja välttämään mahdollisimman laajalti vastapuolensa etuja turvaavia velvoitteita niitä tehostavine vastuineen. Epäselvä oikeustila heikentää kuitenkin mahdollisuuksia ennakoida vastuiden syntyä, mikä yhdessä kuvatun etujännitteen kanssa voi kasvattaa niitä koskevien vastuuriitojen todennäköisyyttä ja muodostaa oikeudellisia vastuuriskejä. Vastuuriskien välttämiseksi sopimusneuvotteluja on ohjattava sopimuksentekovaihetta sääntelevillä prekontraktuaalisilla sääntelyvälineillä, joiden tehtävä voi tosin jäädä toteutumatta niiden puutteellisen laadinnan takia. Vastuuriskien tehokas välttäminen edellyttää siksi kokonaiskuvaa sekä sopimusneuvottelujen vastuista että niiden välttämiskeinoista erityispiirteineen. Tutkielmassani jäsennän sopimusneuvottelujen osapuolille keinoja oikeudellisten vastuuriskien välttämiseksi. Tätä varten hahmotan ensiksi sopimusneuvotteluissa vastuuriskejä aiheuttavat vastuutilanteet. Tämän pohjalta arvioin, millä prekontraktuaalisella sääntelyvälineellä ja miten vastuuriskejä voidaan kyseisessä vastuutilanteessa välttää. Sanotun perusteella selvitän edelleen, millaisia riskejä sääntelyvälineiden käyttöön liittyy ja millaisilla sopimusteknisillä keinoilla niitä voidaan pyrkiä ehkäisemään. Olen rajannut tarkasteluni tasavertaisten ja sopimuksen laadintaan yhtä lailla osallistuvien elinkeinoelämän toimijoiden yksilöllisiin sopimusneuvotteluihin, joiden osapuolten oletetaan olevan sisäisesti jakamattomia ja joissa huomiota ei kiinnitetä osapuolten kaksiasianosaissuhteen ulkopuolisiin toimijoihin. Lisäksi tarkastelen vain sopimusneuvotteluissa vaikuttavia ja oikeudellisesti merkityksellisiä sääntelyvälineitä. Näkökulmani on ensisijaisesti sopimussuunnittelullinen ja talousoikeudellinen, ja toteutan tutkimukseni lainopillisen tutkimuksen ja rakennetutkimuksen menetelmin. Jäsennän ensin vastuutilanteet sen perusteella, mitä vastuita sopimusneuvotteluissa voi ajankohtaistua ja minkälaisia suojaa tarvitsevia liiketaloudellisia etuja osapuolilla voi olla. Sijoitan sopimusneuvottelut laajempaan sopimusjärjestelyyn, jossa osapuolia välittömästi velvoittava tavoite määrittää soveltuvan vastuun muodon ja sisällön. Kyseinen vastuu ei kuitenkaan ole välttämättä osapuolten liiketaloudellisten etujen mukainen, ja tämän perusteella voidaan hahmottaa kolme vastuutilannetta, joihin voidaan vastata vastuun perusteena olevaa tavoitetta kehittämällä. Menettelyn vastuutilanteissa pyritään välttämään neuvotteluvastuun syntyminen neuvottelutavoitetta täsmentämällä, missä voidaan hyödyntää neuvottelusopimusta. Sopimussisällön vastuutilanteissa puolestaan ehkäistään sopimusvastuu estämällä neuvottelutavoitteen muuttuminen sopimustavoitteeksi, mihin aiesopimus soveltuu. Sitovuuden vastuutilanteissa taas muutetaan neuvotteluvastuu sopimusvastuuksi rajaamalla neuvottelutavoitetta esisopimuksella. Menettelyn vastuutilanteiden suunnittelussa on kysymys lojaliteetista johtuvien muuttuvien toimintamahdollisuuksien vakauttamisesta neuvottelusopimuksella. Osapuolten lähtökohtaiset neuvotteluvapaus ja neuvotteluriski korvautuvat vaiheittain tilanneyhteyden perusteella määritettävillä lojaliteettivelvoitteilla, joiden jatkuvasta vaihtelusta johtuvia ennakointivaikeuksia sääntelyvälineellä voidaan torjua. Neuvottelusopimus voidaan toisaalta katsoa korostuneen lojaliteetin osoitukseksi, mikä voi toimia perusteena nimenomaisesti sovittua laajemmille toimintavelvoitteille ja suppeammalle vetäytymismahdollisuudelle. Sanotun ennakoiminen edellyttää siksi muidenkin kuin oikeudellisten näkökulmien ottamista huomioon. Sääntelyvälineessä voi olla myös vaikea määritellä suojattavien etujen alaa, mistä johtuvan jännitteen lieventämiseksi osapuolet voivat erikseen sopia poikkeavasta kustannusvastuunjaosta tai tietystä toiminnasta johtuvista seuraamuksista. Sopimussisällön vastuutilanteiden suunnittelussa pyritään erottamaan sopimussisällön muodostamistoimet sitä koskevista sitoutumistoimista aiesopimuksen avulla. Sopimussisällön vaiheittaisen muodostumisen takia sopimussidonnaisuuden perustava tahdonilmaisu voidaan joutua määrittämään tapauskohtaisella kokonaisarvioinnilla, josta voidaan tehdä ennakoitavampaa sopimussidonnaisuutta perustamattomalla aiesopimuksella. Aiesopimus saatetaan kuitenkin katsoa tietyin edellytyksin sitovaksi esisopimukseksi, minkä mahdollisuutta voidaan torjua samoin kuin sopimussisällön muodostamista edistää sopimusvapauden eri osa-alueita etukäteen rajoittamalla. Aiesopimus voi myös yhdessä tosiasiallisen toiminnan kanssa perustaa sopimussidonnaisuuden, minkä estäminen voi edellyttää osapuolilta aktiivisia toimia, joita he voivat tehostaa nimenomaisilla toimintavelvoitteilla tai tilanneyhteyssidonnaisilla sitovuuslausumilla. Sitovuuden vastuutilanteiden suunnittelun keskiössä on osapuolten riskinjaon etukäteinen muuttaminen sopimussuhteen kaltaiseksi esisopimuksen avulla. Osapuolten etuasetelma ja liikkumavara voivat muuttua ennen sopimuksen tekoa siten, että riskinjakoa on tarpeen muuttaa sopimuksen tekoon velvoittavalla sääntelyvälineellä. Esisopimuksen sitovuus voi kuitenkin estyä sen sisällöllisen riittämättömyyden takia, mihin on varauduttava sopimalla jatkoneuvotteluista ja tarvittaessa sovellettavasta puiteaineksesta. Esisopimus voi menettää sitovuutensa myös, jos osapuolten sille asettamat edellytykset jäävät olosuhteiden myöhemmän kehityksen takia täyttymättä. Viimeksi mainitun riskiä voidaan pyrkiä pienentämään paitsi ehdoilla esisopimuksen asiallisesta voimassaolosta myös rajoittamalla sääntelyvälineen sitovuutta ajallisesti tai sisällyttämällä siihen vaihtoehtoisia tavoitteita ja suoritustapoja, joilla olosuhdemuutoksiin voidaan vastata. Vastuiden välttämiseen pyrkivässä sopimussuunnittelussa osapuolten on ymmärrettävä merkityksellisten etujensa, niitä suojaavan tavoitteen ja tavoitetta ohjaavien sääntelyvälineiden keskinäinen yhteys. Osapuolten suojaa tarvitsevien liiketaloudellisten etujen ja niitä vastaavien vastuiden laajuus riippuu siitä, missä määrin ne on turvattu heitä velvoittavassa tavoitteessa. Jotta tavoitetta voidaan muuttaa prekontraktuaalisilla sääntelyvälineillä tätä paremmin vastaavaksi, on osapuolten tunnistettava paitsi vastuiden taustalla olevat erilaiset edut myös omaa tehtäväänsä toteuttavien sääntelyvälineiden suhde niihin sääntelyvälineiden käyttöön liittyvien riskien ehkäisemiseksi. Sääntelyvälineillä tavoiteltavien etujen luonne määrittää siten viime kädessä myös kannettavien vastuiden alan.