Browsing by Subject "riskienhallinta"

Generatiivinen tekoäly on tehostanut markkinointiyritysten mahdollisuuksia tuottaa innovatiivisia mainosmateriaaleja entistä tehokkaammin asiakasyrityksen toiveiden mukaisesti. Markkinointiyritysten on otettava toiminnassaan huomioon generatiivisen tekoälyyn ja sen tuottamiin teoksiin liittyvät omistus- ja tekijänoikeuskysymykset, sekä niistä johtuvat oikeudelliset riskit. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, mitä tekijänoikeuksiin ja sopimuksiin liittyviä riskejä markkinointiyrityksen tulisi ottaa huomioon, ja miten näitä riskejä voisi hallita sopimusten avulla. Generatiivisen tekoälyn kouluttamisessa on voitu käyttää syötedatana teoksia, joiden käyttöön tekoälyn kehittäjällä ei ole oikeutta. Tällöin myös tekoälyn tuotos eli tuotantodata, jonka markkinointiyritys myy eteenpäin, voi loukata kolmannen osapuolen tekijänoikeuksia ja täyttää esimerkiksi tekijänoikeuslain mukaisen tekijänoikeusrikkomuksen tunnusmerkistön. Tekijänoikeusloukkauksen lisäksi markkinointiyrityksen on otettava toiminnassaan huomioon sopimusvelvoitteet, jotka johtuvat joko osto- tai myyntisopimuksista. Vallitsevan oikeustilan mukaan tekoälyllä luotuun teokseen ei ole mahdollista saada tekijänoikeutta, eikä markkinointitoimisto voi näin ollen luvata näitä oikeuksia asiakasyritykselleenkään. Markkinointiyritys voi siis suoran tekijänoikeusloukkauksen lisäksi syyllistyä sopimusrikkomukseen, josta voi aiheutua sekä taloudellisia menetyksiä että mainehaittoja. Markkinointiyrityksen näkökulmasta generatiivisen tekoälyn käytöstä voi aiheutua riskejä eri osista sopimusketjua, ja nämä riskit voivat koskea sekä syöte- että tuotantodataa. Tekoälyn palveluntarjoaja voi pyrkiä rajaamaan vastuutaan tuotetusta palvelusta ostosopimuksella. Ostosopimuksessa voi olla esimerkiksi kerrottu, millaisella syötedatalla tekoälyä on koulutettu, sekä miten palveluntarjoaja rajaa vastuutaan tuotantodatasta. Markkinointiyrityksen kannalta suurimmat riskit seuraavat ostosopimuksista, joilla palveluntarjoaja rajaa vastuutaan mahdollisista rikkomuksista eikä lupaa suojaa tekijänoikeuskanteita vastaan sekä myyntisopimuksista, joilla markkinointiyritys kantaa itse suuren osan tuotokseen ja sen käyttöön liittyvistä riskeistä myydessään tuotoksia asiakkailleen. Esitettyjä tekijänoikeusloukkaukseen ja sopimusrikkomuksiin liittyviä riskejä voidaan kuitenkin hallita erilaisilla sopimusteknisillä keinoilla, jotka voidaan jakaa neljään kategoriaan: riskien tunnistamiseen ja riskinkantokyvyn arviointiin, palveluntarjoajan valintaan, sopimusten hallintaan ja taloudelliseen hallintaan. Yrityksen kannalta tärkeimmät riskienhallinnan keinot ovat oikean palveluntarjoajan valinta sen perusteella, miten ostosopimus suojaa markkinointiyritystä ja oikein laaditut myyntisopimukset, jotka siirtävät tekijänoikeusproblematiikkaa koskevat riskit asiakkaalle tai rajaavat yrityksen kantamaa vastuuta laadullisesti ja määrällisesti.

Viime vuosien aikana yritykset ovat alkaneet kiinnittää aiempaa enemmän huomiota kilpailuoikeudellisiin vastuuriskeihin yrityskauppojen yhteydessä. Kilpailuoikeudellisilla vastuuriskeillä tarkoitetaan riskejä kilpailulainsäädännön rikkomisesta seuraavista mahdollisista yksityisoikeudellisista, julkisoikeudellisista ja muista seuraamuksista. Kilpailuoikeudellisille vastuuriskeille on tyypillistä, että ne voivat nousta taloudelliselta arvoltaan moninkertaisiksi verrattuna muihin yrityskauppariskeihin. Lisäksi kilpailuoikeudellisiin vastuuriskeihin tyypillisesti sisältyy liiketoimintaa haittaavia kielteisiä maine- ja yritysvastuuhaittoja sekä pitkäkestoisia viranomais- ja tuomioistuinprosesseja. Kilpailuoikeudellisten vastuiden erityispiirteistä johtuen kilpailuoikeudellisten vastuuriskien selvittäminen ja hallinta korostuukin yrityskauppaprosessissa. Tutkielmassa tarkastellaan kilpailuoikeuteen perustuvia vastuuriskejä yrityskaupassa huomioon otettavana seikkana erityisesti ostajan näkökulmasta. Tutkielman tavoitteena onkin selvittää, miten kilpailuoikeudellista riskejä voidaan jakaa yrityskaupoissa järkevällä tavalla ottaen erityisesti huomioon markkinoiden toimintaedellytykset ja elinkeinovapauden suojaamisen. Tutkielmassa sekoittuvat niin sopimusoikeudelliset, kilpailuoikeudelliset kuin liikejuridiset näkökohdat. Tutkielman tavoitteena on ensinnäkin selvittää, millä perusteilla kilpailuoikeudellinen vastuu voi siirtyä yrityskaupan myötä ostajalle ja kuka vastaa kilpailurikkomuksesta, joka on jatkunut yrityskaupan jälkeen. Tarkastelussa otetaan huomioon kilpailuoikeudellisten vastuiden siirtymisen osalta EU:n tuomioistuimen kilpailuoikeuskäytännössä syntyneet kilpailuoikeudelliset seuraanto-opit: oikeudellinen seuraanto ja taloudellinen seuraanto. Lisäksi yrityskaupan jälkeen tehdyn tai jatketun kilpailurikkomuksen osalta tarkastelussa otetaan huomioon henkilökohtaisen vastuun periaate ja emoyhtiön vastuu tytäryhtiönsä kilpailurikkomuksista. Lisäksi tarkoituksena on selvittää mikä oikeudellinen merkitys kilpailuoikeudellisen due diligence -tarkastuksen suorittamisella on ostajalle. Kilpailuoikeudellisella due diligence -tarkastuksella tarkoitetaan tarkastusta, jonka tavoitteena on hallita ja pienentää ostajan kilpailuoikeudellisiin vastuisiin liittyviä oikeudellisia, taloudellisia ja liiketoiminnallisia riskejä. Tarkastelussa otetaan huomioon ennakkotarkastuksen sisältöön ja laajuuteen vaikuttavia seikkoja, kuten kohdeyhtiön kilpailuoikeudellinen riskiprofiili. Kilpailuoikeudellisen due diligence -tarkastuksen suorittamiseen liittyy myös olennainen kysymys siitä, miten ostaja ja tämän nimeämät oikeudelliset neuvonantajat pystyvät selvittämään liittyykö kohdeyhtiön toimintaan riskiä mahdollisista kilpailurikkomuksista. Tarkastuksessa on tyypillisesti rajatut resurssit, materiaali ja aika, jolloin ostajan on käytännössä hyvin vaikeaa tunnistaa kohdeyhtiön kilpailurikkomuksia. Vaikeutta lisää myös kilpailurikkomuksen selvittämiseen liittyvät oikeustaloustieteelliset seikat. Tarkastelussa pyritään myös selvittämään, miten ostajan riskiä kilpailuoikeudellisista vastuista voidaan pienentää sopimusoikeudellisin riskienhallintakeinoin kaupantekovaiheessa sekä muilla toimilla kaupan integraatiovaiheessa ja yrityskaupan jälkeen, ja ovatko yritysten käytössä olevat riskienhallintakeinot riittäviä ja tarpeeksi tehokkaita erityisesti ostajan näkökulmasta. Tutkielmassa tarkastellaankin sopimusoikeudellisia riskienhallintakeinoja kilpailuoikeudellisten vastuuriskien näkökulmasta. Ostajan näkökulmasta kilpailuoikeudellisten vastuuriskien keskeisimpinä sopimusoikeudellisina riskienhallintakeinoina on pidettävä tuntemattomien riskien osalta myyjän antamia vakuuksia (representations and warranties) ja tunnistettujen riskien osalta myyjän antamia erityisiä vastuusitoumuksia (specific indemnity). Tutkielmassa arvioidaan ja vertaillaan näiden sopimusehtojen tuomaa turvaa ostajan näkökulmasta. Lisäksi tarkastellaan miten ostaja voi pienentää riskiä kilpailuoikeudellisista vastuista kaupan integraatiovaiheessa ja yrityskaupan jälkeen.

Viestintä- ja informaatioteknologian murros muuttaa jatkuvasti tapoja, joilla luonnollisia henkilöitä koskevia tietoja kerätään, säilytetään ja käytetään. Kehityksen seurauksena Euroopan unioni on pyrkinyt yhdenmukaistamaan tietosuojasääntelyä unionin alueella vuonna 2018 sovellettavaksi tulleen yleisen tietosuoja-asetuksen muodossa. Asetuksen säännösten rikkominen voi johtaa hallinnollisiin seuraamuksiin, vahingonkorvausvastuuseen, henkilötietojen käyttökieltoon sekä mahdollisesti rikosoikeudelliseen vastuuseen. Yrityksen liiketoiminnan kannalta merkityksellisen riskin muodostavat myös tietosuojarikkomusten mahdolliset muut seuraukset, kuten maineen ja luottamuksen menetys kuluttajien silmissä. Tutkimuksen keskiössä on sopimus yrityskauppaan liittyvien tietosuojariskien hallinnan välineenä yrityskaupan osapuolten välisessä suhteessa sekä osapuolten ja muiden kauppaprosessiin osallistuvien tahojen välisissä suhteissa. Pyrkimyksenä on hahmottaa systemaattisesti niin soveltuvien tietosuojasäännösten kuin sopimusoikeuden periaatteiden asettamat rajat ja edellytykset tietosuojariskien tehokkaalle hallinnalle yrityskauppatilanteissa. Tutkimuksessa tarkastellaan sopimusoikeudellisia keinoja hallita yrityskauppaan liittyviä tietosuojariskejä mahdollisimman tehokkaalla tavalla ostajan edun mukaisesti. Toisin kuin monet muut yrityskauppoihin liittyvät oikeudelliset vastuuriskit henkilötietojen käsittely muodostaa ostajan kannalta merkityksellisen riskin useammalla tasolla. Ostajan on ensinnäkin otettava tietosuojasääntelyn vaatimukset huomioon arvioidessaan kaupan kohteen ominaisuuksia ja siihen liittyviä riskejä. Ostaja saattaa joutua oikeudelliseen vastuuseen tai kärsiä taloudellisia vahinkoja esimerkiksi tilanteessa, jossa kohdeyhtiön ennen kaupan solmimista tekemä tietosuojarikkomus ilmenee vasta kaupan täytäntöönpanon jälkeen. Mahdollisessa kaupan jälkeisessä sopimusriitatilanteessa arvioitavaksi saattaa nousta kysymys siitä, miten ostaja on täyttänyt velvollisuutensa tarkastaa kaupan kohde. Kaupan osapuolten väliseen sopimussuhteeseen liittyvien mahdollisten riitojen lisäksi ostajan due diligence -toimien huolellisuus voi tulla arvioitavaksi tietosuojaviranomaisen tai tuomioistuimen toimesta ratkaistaessa mahdollista tietosuojasääntelyn rikkomista ja siihen liittyviä vastuukysymyksiä. Ennen sitoutumista kauppaan ostajan on näin ollen tärkeää saada kokonaisvaltainen käsitys siitä, miten kohdeyhtiö käsittelee toiminnassaan henkilötietoja. Kauppaprosessin aikaisiin henkilötietojen siirtoihin ja muuhun käsittelyyn liittyy riski siitä, että tietoja käsitellään kaupan toteuttamisen kannalta oikeutetun tahon toimesta mutta soveltuvien tietosuojasäännösten vastaisesti. Toisaalta henkilötietojen käsittelyyn osallistuvan tahon puutteelliset tietoturvatoimet voivat johtaa tietovuotoihin sekä henkilötietojen päätymiseen oikeudettomille tahoille. Myyjän ja ostajan välisen tietojenvaihdon lisäksi kauppaprosessin eri vaiheissa kaupan osapuolet käyttävät pääsääntöisesti apunaan ulkopuolisia asiantuntijoita kaupan toteuttamiseksi. Ostajan on osaltaan toimeksiantokohtaisesti varmistettava tällaisten järjestelyjen aikaisten henkilötietojen käsittelyjen lainmukaisuus. Tutkimus on rakenteeltaan jaettavissa neljään eri vaiheeseen, ja tutkimus etenee johdonmukaisesti läpi yrityskauppaprosessin kaupan esivaiheesta kaupan jälkihoitoon. Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa (2 luku) tarkastellaan yleisen tietosuoja-asetuksen vastuujärjestelmää ja vastuiden kohdentumista yrityskauppatilanteissa. Vaiheen tarkoituksena on jäsentää tietosuojariskit hallittavana riskinä yrityskauppatilanteissa. Tutkimuksen toisessa vaiheessa (3 luku) tarkastellaan sitä, miten yrityskaupan toteuttamisen kannalta välttämättömään tietojenvaihtoon liittyviä tietosuojariskejä voidaan hallita sopimuksin sekä, miksi ja miten ostajan tulee ottaa kohdeyhtiöön liittyvät tietosuojariskit huomioon due diligence -tarkastuksessa. Toisen vaiheen tarkoituksena on jäsentää tarve ja keinot hallita kauppaprosessin aikaiseen tietojenvaihtoon liittyvät tietosuojariskit sekä ostajan tietosuojariskejä koskevan ennakkoselvityksen merkitys ja sisältö. Tutkimuksen kolmannessa vaiheessa (4 luku) käsitellään keinoja, joilla ostaja voi hallita kohdeyhtiöön liittyviä tietosuojariskejä kauppakirjan ehdoissa. Kolmannen vaiheen tarkoituksena on selvittää, millä tavoin ostajan on otettava tietosuojariskien erityispiirteet huomioon tietosuojariskien hallintaa koskevien sopimusehtojen muotoilussa. Tutkimuksen neljännessä vaiheessa (5 luku) tarkastelu kohdistuu yrityskaupan jälkihoitoon. Neljännen vaiheen tarkoituksena on jäsentää ostajan kaupan jälkeisten toimien merkitys kaupan kohteeseen ja kaupan jälkeiseen tietojenvaihtoon liittyvien tietosuojariskien hallinnassa.