Browsing by Subject "syrjinnän kielto"

Jokainen Suomen kansalainen on maanpuolustusvelvollinen. Suomessa maanpuolustusvelvollisuus perustuu yleiseen asevelvollisuuteen, joka ei kuitenkaan koske kaikkia yhtäläisesti. Asevelvollisuus määritellään väestötietojärjestelmään kirjatun juridisen sukupuolen perusteella ainoastaan miehille. Velvollisuudesta seuraa merkittäviä rasitteita ja vapaudenrajoituksia. Juridisten naisten on mahdollista hakeutua varusmiespalvelusta vastaavaan vapaaehtoiseen asepalvelukseen. Asevelvollisuuslaki asettaa henkilöt erilaiseen asemaan heidän sukupuolensa perusteella, mikä lähtökohtaisesti loukkaa perustuslain 6 §:n syrjinnän kieltoa, ellei erottelulle ole hyväksyttävää perustetta. Väestötietorekisteriin merkittävä juridinen sukupuoli määritellään biologiaan perustuen joko naiseksi tai mieheksi. Asevelvollisuus pakottaa yksilöt binääriseen sukupuolijaotteluun, vaikka henkilöiden sukupuoli-identiteetti ei vastaa väestötietorekisteriin merkittyä juridista sukupuolta. Toisaalta sukupuoli-identiteettiin perustuva syrjintä nähdään tasa-arvolaissa nimenomaan sukupuoleen perustuvana. Tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella kriittisesti asevelvollisuuden sukupuolirajausta pääasiassa yhdenvertaisuuden ja syrjinnän kiellon kannalta erityisesti sukupuolivähemmistöjen näkökulmasta. Tutkielmassa käsitellään myös itsemääräämisoikeutta, yksityiselämän suojaa sekä henkilökohtaista vapautta ja koskemattomuutta. Tutkielmassa käytetään metodeina kriittistä oikeusoppia, naisoikeutta ja queer-oikeutta nostamaan esille oikeusjärjestelmän epäkohtia. Nykyisessä kansallisessa oikeustilassa asevelvollisuuden sukupuolirajaus ei lainsäätäjän heikoista perusteluista huolimatta muodollisesti loukkaa sukupuolivähemmistöjen perusoikeuksia. Yhteiskunnan sukupuolikäsityksen sekä perus- ja ihmisoikeuksien kehittyessä tilanne voi kuitenkin muuttua.

Vihapuheelle ei ole olemassa yhtä oikeaa määritelmää, mutta käytännössä siihen on perinteisesti katsottu sisältyvän rasistinen tai syrjivä elementti. Tällainen elementti korostuu etenkin ryhmiin kohdistetussa vihapuheessa siinä missä yksilöön kohdistetussa vihapuheessa voi korostua myös kunnian ja maineen loukkaaminen, mahdollisesti jopa ilman syrjintäelementtiä. Vaikka vihapuhe itsessään ei ole uusi ilmiö, viestinnän keskittyessä entistä enemmän sosiaalisen median alustoihin, myös vihapuheen määrä on yleistynyt sosiaalisessa mediassa. Tätä voidaan kenties ainakin osittain selittää sillä, että verkossa käyttäjillä on mahdollisuus verhoutua anonyymien nimimerkkien taakse. Toisaalta sosiaalisen median luonteeseen kuuluu, että nimenomaan käyttäjät viestivät ja tuottavat sisältöä alustalla itse alustan roolin jäädessä passiiviseksi sisällöntuotannon suhteen. Tämän vuoksi kysymys ensinnäkin siitä, millainen poistamisvastuu sosiaalisen median alustalla on muiden julkaiseman tai levittämän vihapuheen poistamisesta sekä toiseksi siitä, pitäisikö tämän poistamisvastuun olla ankarampi, on ajankohtainen. Kyse sosiaalisen median alustoille kohdistetuista velvoitteista vihapuhesisällön torjumiseksi liittyy olennaisesti perus- ja ihmisoikeutena turvattuun sananvapauteen ja sen rajoittamiseen. Sananvapautta voidaan kuitenkin rajoittaa tietyn edellytyksin. Tällaisissa tilanteissa toistensa kanssa jännitteessä olevat perus- ja ihmisoikeudet tulee pyrkiä tasapainottamaan niin, että kumpikin voisi toteutua mahdollisimman täysimääräisesti. Vihapuheen kontekstissa muita tällaisia relevantteja perus- ja ihmisoikeuksia ovat muun muassa yksityisyyden tai yksityiselämän suoja sekä syrjinnän kielto. Tämän tutkielman tarkoituksena onkin selvittää, millainen poistamisvastuu sosiaalisen median alustalla on kolmannen tuottaman vihapuhesisällön torjumisessa sekä pitäisikö tällaisen vastuun olla ankarampi vihapuheen uhrien perus- ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi. Tällaisina vihapuheen uhrin kannalta merkittävinä perus- ja ihmisoikeuksina tutkitaan yksityiselämän suojaa ja syrjinnän kieltoa. Tutkimuksen tarkoituksena on lisäksi selvittää, olisivatko tällaiset ankarammat poistamisvelvoitteet ongelmallisia sananvapauden kannalta. Tutkielmassa tarkastellaan mahdollista ongelmallisuutta sananvapauden kannalta perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten valossa. Tutkielmassa esitetään myös oikeusvertailevia näkökohtia ja annetaan de lege ferenda -tyylisiä suosituksia siitä, miten sananvapaus pystyttäisiin turvaamaan sosiaalisen median vihapuheen torjumista koskevan poistamisvastuun kontekstissa. Tarkastelun keinot nojautuvat ensisijaisesti lainoppiin. Lähdeaineistona käytetään muun muassa perustuslakia (731/1999), Euroopan unionin perusoikeuskirjaa, Euroopan ihmisoikeussopimusta sekä sähköisen viestinnän palveluista annettua lakia (917/2014), johon on muun muassa implementoitu EU:n sähköistä kaupankäyntiä koskeva direktiivi 2000/31/EY sekä audiovisuaalisia mediapalveluja koskeva direktiivi 2010/13/EU ja sitä muuttava direktiivi (EU) 2018/1808. Myös kyseiset direktiivit ovat lähdeaineistona, sillä sosiaalisen median kontekstissa eurooppaoikeudellisilla lainsäädäntöinstrumenteilla on jopa kansallista lainsäädäntöä suurempi merkitys. Tarkastelun kohteena on myös joitakin EU:n soft law -instrumentteja. Saksassa huomiota herättänyt verkkovalvontalaki (saksaksi Netzwerkdurchsetzungsgesetz, ”NetzDG”) velvoittaa muun muassa monia sosiaalisen median alustoja sanktioiden uhalla muun muassa arvioimaan laittomasta sisällöstä saadut ilmoitukset tiettyjen aikarajojen sisällä. Tästä saksalaisesta sääntelystä on nostettu esiin joitakin oikeusvertailevia argumentteja. Euroopan komission ehdotus digipalvelusäädökseksi (COM/2020/825) voidaan nähdä askeleena saksalaisen verkkovalvontalain suuntaan, sillä alustoille ehdotetaan asetettavan ankarampia velvoitteita laittoman sisällön, kuten vihapuheen, torjumiseksi sanktioiden uhalla. ”Erittäin suurille verkkoalustoille”, joihin moni sosiaalisen median alustoista lukeutuisi, on ehdotettu säänneltävän lisävelvoitteita. Käytännössä verkkoalustoille kohdistettujen ankarien velvoitteiden on pelätty johtavan sananvapauden hiljennysvaikutukseen (chilling effect), mikäli sosiaalisen median alustat poistavat sanktioiden pelossa myös laillista sisältöä. Vaikka perus- ja ihmisoikeusvelvoitteet velvoittavat ensi sijassa valtiota, tässä tutkielmassa joudutaan ottamaan kantaa poistamisvastuun kannalta myös siihen, missä määrin yksityisten toimijoiden, kuten sosiaalisen median alustojen, voidaan velvoittaa tai olettaa asianmukaisesti noudattavan perus- ja ihmisoikeuksia sisällön poistamispäätöksissään. Näin ollen tutkielmassa tarkastellaan myös perus- ja ihmisoikeuksien horisontaalivaikutusta. Tutkielmassa tarkastellaan muun muassa sitä, saavatko verkkoalustat käyttöehdoissaan kieltää alustallaan muutakin sisältöä kuin selvästi laitonta sisältöä, kuten selvästi laitonta vihapuhetta. Tarkastelun kohteena on toisaalta myös se, voiko kyseessä olla perustuslain 124 §:n mukainen julkisten hallintotehtävien antaminen muille kuin viranomaiselle tapauksissa, joissa sosiaalisen median alustan ylläpitäjä punnitsee sisällön laillisuutta.