Browsing by Subject "syyllisyys"

Voimassa olevassa perhelainsäädännössä syyllisyydellä ei ole merkitystä. Vuoden 1734 laissa syyllisyys puolestaan oli ensi käden kriteerinä niin avioerossa kuin lasten huollossakin. Avioero oli mahdollinen vain, jos toinen puolisoista oli syyllistynyt avioeroon johtaneeseen tekoon. Lapsen huolto uskottiin syyttömälle puolisolle. Tässä työssä tutkitaan avioerossa ja lapsen huollossa tapahtunutta kehitystä Suomessa 1900-luvulla. Pyrkimyksenä on selvittää kuinka syyllisyys avioeroon on vaikuttanut vanhemman asemaan huoltajana. Tutkimus kohdistuu ajanjaksolle, joka sijoittuu kutakuinkin vuoden 1898 holhouslain ja vuonna 1987 uudistetun avioliittolain välille. Samalla pyritään selvittämään minkälainen vaikutus oikeuskäytännöllä on tässä kehityksessä ollut. Näihin kysymyksiin pyritään vastaamaan etenemällä kronologisesti ja arvioimaan aina kullekin ajanjaksolle ominaisia muutoksia. Vuoden 1734 lain naimiskaari perustui siis vahvasti syyllisyysperiaatteelle. Avioero oli mahdollista vain, jos toinen puoliso oli syyllinen avioeroon. Syyllisyys vaikutti suoraan lapsen huoltoon, sillä syyllinen puoliso erotettiin huollosta. Paha puoliso oli siis huono huoltaja. Vuoden 1929 avioliittolaki toi syyllisyysperiaatteen rinnalle välirikkoperiaatteen. Syyllisyyden merkitys väheni ja samalla äitien suosio huoltajana kasvoi. Korkeimman oikeuden toimivaltaan kuuluneella erivapausmenettelyllä oli vaikutuksensa välirikkoperiaatteen hyväksymiseen sekä äidin hoivan ihanteen syntyyn. 1940-luvulla isien asema alkoi kuitenkin vahvistua korkeimman oikeuden myöntäessä huollosta erotetulle vanhemmalle oikeuden tavata lastaan. Samoihin aikoihin mahdollistui myös avioeron yhteydessä tehdyn huoltopäätöksen muuttaminen. Huoltopäätös saatettiin muuttaa nyt syyllisen puolison eduksi, sillä syyllisyydellä ei ollut uutta huoltoratkaisua tehtäessä merkitystä. Paha puoliso ei enää välttämättä ollut huono huoltaja. Oikeuskäytännöllä on siis ollut ratkaiseva rooli tutkimuksen kohteena olevassa kehityksessä. Avioerosäännöksiin hyväksyttiin sopimusvapauden periaate vuonna 1948, kun asumuserosäännökset lisättiin avioliittolakiin. Syyllisyyden merkitys väheni näin myös avioerossa. 1960-luvulta alkoi kehitys, jonka voidaan sanoa johtaneen nykyiseen tilanteeseen, jossa puolisot ovat huoltajina periaatteessa tasaveroisessa asemassa. Syyllisyys poistui lapsenhuoltolain voimaantultua vuonna 1984 ja samassa yhteydessä yhteishuolto avioeron jälkeen tuli mahdolliseksi, siitä tuli jopa pääsääntö huollosta päätettäessä. Neljä vuotta myöhemmin syyllisyys poistettiin myös avioerosäännöksistä avioliittolain uudistuksen yhteydessä. Syyllisyydellä ei siis ole enää siitä lähtien ollut merkitystä. Pahan puolison ja hyvän huoltajan roolit ovat muuttuneet huomattavasti tutkittavalla ajanjaksolla. Lainsäädäntö jopa suojaa pahan puolison oikeuksia velvoittamalla hyvän huoltajan huolehtimaan näiden oikeuksien toteutumisesta.